Morjens!
Tulipa tuossa joulun jälkimainingeissa hankittua otsikon mukainen vekotin. Kyseessä on siis vuoden 91 corrado pomminvarmalla g60 tekniikalla;) Auton tekniikka on vakiokunnossa lukuunottamatta 2.5" rosteriputkistoa catilta taakseppäin. Ulkokuoreenkaan ei ole suuria muutoksia tehty. Etuvalot oli vaihdettu fk:n enkelinsilmä mallisiin edellisen omistajan toimesta. Itse olen vaihtanut maskin merkittömään luomelliseen lähinnä siksi, että nuo etulyhdyt sopivat vakio tiheäripaisen maskin kanssa lähes yhtähyvin yhteen kuin m...ku korvaan.
Tekniikka on edellisen omistajan puolesta huollettu(ahdin, kiertokangen laakerit, moniurahihna). Tekniikkaa olisi tarkoitus päivittää kesän mittaan niillä peruspalikoilla mitä taitaa lähes jokaisesta g60-tekniikasta löytyä. Eli vaihtoon menee lastu ja ahdinpyörä sekä todennäkoisesti rs-lähtö ja vv-suodatin vaihdetaan auttamaan menopuolta.
Ulkoisesti autossa on hiukan sanomista. Konepelti näyttää siltä että siihen on kaadettu 10 kuutiota sepeliä. Tasainen konepelti toki on mutta aivan täynnä kiveniskemiä. Lisäksi kuskin ovessa on inhottava lommo. Näitä korjaillaan sitten kun budjetti antaa periksi. Ulkoisesti autoa ei juurikaan lähdetä muuttelemaan. Takavaloiksi voisi vaihtaa kokonaan punaiset tai tummat valot. Myös edestä vilkun ja sumareiden umpiot ovat aikansa eläneet.
Vannepolitiikkaa sen verran että aikeissa oli hankkia keskinin kt4 9x16, mutta on nyt viime viikkoina tullut aika monta autoa vastaan kyseisillä kiekoilla niin se on vielä vähän auki. Tällä hetkellä painellaan vakio 15" bbs:n vanteilla. Alustaksi hankittu budjetti fk:n korkeussäädettävä mikä vaihdettanee alle kunhan saapuu perille.
Kuvia voi käydä ihmettelemässä osoitteessa http://www.pixbox.fi/alb796558
Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä.. kiitos ja anteeks ;)
edit. Niin ja kommentteja ja ehdotuksia otetaan mielellään vastaan.
Corrado G60 -91
Valvoja: ffp jäsenet
Palaa sivulle “Kävijöiden kalusto”
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 23 vierailijaa