Matkustajanpuoleinen takaovi jumittui sen verran kivasti ettei aukea sähköllä eikä vivusta vääntämällä.
Saisikohan vinkkejä mikä siellä voisi olla jumissa?
Lisäksi jos joku osaisi kertoa miten takaoven pahvit irroitetaan niin että pääsee käsiksi tuohon koneistoon niin helpottaisi kummasti. Alfamerin korjausopas ei sano sanaakaan takaovista.
Golf 4 takaovi jumissa, purkamiseen tarvittaisiin vinkkejä.
Valvoja: ffp jäsenet
Tämä lienee joku nelosgolffin ominaisuus, sillä omassanikin juurikin matkustajanpuoleinen takaovi jää välillä jumiin. Ongelma on siinä mielessä mysteerinen, että se saattaa jäädä jumiin koska tahansa, mutta saattaa seuraavana päivänä lähteä pienellä hipaisulla auki. Joten itse odottelisin muutaman päivän ja kokeilisin vielä avata sitä uudelleen. Mikäli täältä löytyy vielä kohtalotovereita joilla samaa ongelmaa on ja on sen saanut fixattua, ottaisin vastaan korjausohjeita minäkin mieluusti.
Mitä takaovipahvin irroittamiseen tulee, se tapahtuu pääosin samalla tavalla kuin etuovenkin. Kahva irti ja sen takaa kaksi ruuvia auki, sen jälkeen oven alareunasta kolme torxia irti ja ovi lähtee irti vähän ruuvimeisselillä kampeamalla. Tosin oven ollessa kiinni noita torxeja tuskin saa auki.

Tästä samasta olen kysellyt jo kohta kaikissa aihealueissa mistä porukka ei varmasti tykkää. Samaa vikaa juuri matkustajan takaovessa. Tosin lukko ei tahdo aueta. Nappi ei nouse kuin harvoin sisänappeja rumppaamalla. Sit kun aukeaa niin kyllä ovikin avautuu.
Jos saatte selville missä vika niin ilmoitelkaapa niin katsellaan jos mulla sama. Tosin tuntui vaan että tekemistä kosteudella omassa kun talven pakkasilla pelas.
Jos saatte selville missä vika niin ilmoitelkaapa niin katsellaan jos mulla sama. Tosin tuntui vaan että tekemistä kosteudella omassa kun talven pakkasilla pelas.
Ja samaa vikaa mullakin. Eli apukuskin takaovi oli kuukauden verran jumissa. Joskus aiemmin satunnaisesti juminut ja olen laittanut aseöljyä vähän joka raosta. Mulla nousee oven nuppikin, mutta ovi ei vain aukea vian sattuessa.
Viimeksi muokannut Tonde80, 22.3.2007 18:09. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Ensimmäinen konsti jos kahva niin sanotusti lyö "tyhjää" on napauttaa voimakkaasti siihen ovenkahvaan. Mulla aukeaa kuskin puolen takaovi noin.
Ja tämän jumimisen se tekee ainoastaan silloin kun ovet käy lukossa. Jos et lukitse
ovia niin pelaa kuin junan vessa. Tuo napautus konstihan ei luonnollisesti auta jos se itse nuppikaan ei nouse kun lukot aukaisee.

Palaa sivulle “Sisusta & Autohifi”
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 15 vierailijaa