Eli golffi vaihtui marraskuussa lievästi projektikuntoiseen VW Caddyyn, vuodelta -89. 1.6 litrasella bensamoottorilla, vaihteita kaikki neljä ja kunto ihan kelpo. Pientä pintaruostetta löytyy, mutta pohja suht hyvässä kuosissa. Leimastakin lävähti läpi viikko sitten parin pienen operaation jälkeen, vaikka katsastusmies naureskelikin madallettua "pakettiautoa". Tekniikaltaan ihan ok, eteenpäin pääsee. Autoon tehty jo akseliflippi madalluspaloineen, sekä eteen löytyy jotkut säädettävät kiinacoilarit. Antenninreikä ja lavapeitteen kiinnikkeitä hitsailtu, jonka jälkeen ilmeisesti kilikalilla maalailtu nuo kohdat, sillä aika roisi maalipinta niissä kohdin..
Autossa tällähetkellä orkkis peltivanteet talvirenkailla. Tullessa oli levitetyt/käännetyt peltivanteet, jotka myin pois. Varastossa kevättä odottelee kuitenkin jotain vähän jännempää ja leveempää. Suunnitelmia on kaikenlaisia, vaikkakaan en kaikkea tässä vaiheessa rupea paljastamaan, katotaan niitä sitten projektin edetessä. Ensimmäisenä olis tarkoitus saada maalipinta ja kori kuosiin, sen jälkeen pientä hipistelyä ja "stailausta". Sisusta menee melkein katosta lattiaan uusiksi, ulkoasu tulee muuttumaan jonkin verran ja tekniikkapuolen muutoksia aletaan suunnittelemaan sen jälkeen ensi talvelle (pientä piristystä/1.9tdi/1.8/tms?)
Väriehdotuksia saapi tulla huutelemaan! Niin auton korin, kuin vanteiden puolienkin. Suunnitelmissa korin väriksi joko valkoinen (matta?), vaalee beige (kiiltävä/matta?) tai tummanruskea (kiiltävä!) Muut auton ulkoasun ja sisustan suunnitelmat ovat jo melko selkeinä omassa mielessä, mutta ehdotuksia saa aina laittaa. Esimerkiksi lavan lattian kohtalo vielä vähän auki..
Lykätään nyt vielä yks kuva:
