Sain vihdoista viimein itteeni niskasta kiinni ja jaksoin kirjotella jonkinnäkösen esittelyn omasta kulkineesta. Tuollanen volkkari tuli tosiaan hommattua viime tammikuun lopulla työmatka-autoksi. Autoa ei ehditty etsiä pitkään, kun bongailin nettiautosta sattumalta kaverin siskon auton ja rimpautin kaverille että onko se vielä myynnissä. Puhelun tulos oli se, että menin katsomaan autoa seuraavana päivänä ja siitä jokusen päivän kuluttua hain sen itelleni pois kuljeksimasta.

Autohan on siis perus-karvalakkimalli 1.6 litraisella, 55 kilowattisella koneella. Eli ei tällä kuuhun mennä, mutta töihin ja takasin pääsee ihan mukavasti ja viel kohtuullisella polttoaineenkulutuksella. Auto on viettäny alkuvuotensa Rovaniemen suunnalla ja näin säästynyt suolaukselta ainakin jonkin verran. Kori on muutenkin kauttaaltaan hyvässä kunnossa, lukuunottamatta pieniä kiveniskemiä ja helmoissa olevia halkeemia.

Korisarja on mallia Rieger, eli perushuttua. Omasta mielestäni auton parhaat palat on itse vanteet ja tuplavaloumpiot edessä. Noita Rh:n Cup vanteita on toki kylvetty pitkin maata, mutta mielestäni ne istuu kyllä mainiosti volkkariin. Tuplavaloumpioiden alkuperää en sen kummemmin tiedä, mutta valmistaja on Valeo. Jotkut sanoo että nuo on kauheet, mutta itte tykkään kyllä. Ei tuu joka päivä vastaan, kun kaikilla on nykyään noita enkelinsilmiä vaan :) mutta mitä tässä turhia, kommenttia ja vinkkejä otetaan mielellään vastaan!