1.8T:n kulutus posketon

Kaikki bensiinimootterihin ja niihin liittyvään tekniikkaan keskittyvä

Valvoja: ffp jäsenet

ABT
-
Viestit: 1701
Liittynyt: 26.7.2003 11:05
Viesti:

1.8T:n kulutus posketon

ViestiKirjoittaja ABT » 6.5.2004 14:05

Elikkä olen tossa huomannut, että oman auton kulutus on noussut aikas paljon ajotietokoneen mukaan. Esim. kävin äsken kaupungilla, niin rauhallisen ajon jälkeen ajotietokone näytti 16.3l keskikulutukseksi ja tälläisiä lukuja se ei ennen ole näyttänyt, vaikka olisi saanut kenkää. Eli olisin kysynyt pitäiskö tästä huolestua ja mitäs muiden kulutukset näyttää?

Sitten huomasin, että aina välillä kuuluu vaihdetta vaihtaessa moottorista sellanen suhahdus. Sen kuulee selvästi myös jos ikkuna on kiinni. Eli kävin äsken kaupungilla ja aina kun vaihtoi sillon kun turbo vihelsi niin vaihtoi niin kuului sama suhahdus. Sit käynnistin auton uudestaan ja ajoin kotiin ei kyseistä ääntä kuulunut kertaakaan. Kyseinen ääni on ollut autossa n.viikon verran satunaisesti. Eli mistäs tämä sujahdus mahtaisi johtua?

Pohtisin sitä vaan, kun toi kulutus alkoi olla tota luokkaa. Kun tämä ihme vaihtoääni alkoi kuulua. Eli mahtaisko liittyä toisiinsa?

Autoon on siis vaihdettu forgen dv-r.
Viimeksi muokannut ABT, 14.10.2005 13:04. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Victor
ffp jäsen
Viestit: 1033
Liittynyt: 21.7.2003 15:03

ViestiKirjoittaja Victor » 6.5.2004 15:49

Sulla kyllä suhisee aina joku tuossa autossas..? ;)

Tiiä tuosta suhahduksesta, rikkinäistä boschin rojua olisin ekaks veikannut, mut jos on jo forge tilalla niin...Ei siitä pitäis mainittavaa suhinaa kuulua. Voisko olla ahtovuoto, kulkeeko normaalisti?

Mitä ajotietokoneen kulutukseen tulee niin siihen nyt ei pidä kovin sokeesti tuijotttaa ainakaan kaupunkiajossa. Matka-ajossa se pitää melko hyvin kutinsa, mutta taajamassa ei ehdi reagoida kaasun annosteluun kovin realistisesti. Ootko miettinyt, että nyt kun ilmat on myös lämmennyt niin ilmastoinnin kompura alkaa huutaa ja lisää kulutusta jopa ~litran(?) satasella. Varsinkin kaupungissa, kun möllötät valoissa ja aurinko porottaa sisälle koko ajan niin kompurakin pyörii lähes jatkuvalla syötöllä ja lisää kulutusta...Mittaa se todellinen kulutus tietokoneen tuijottamisen sijaan.

ABT
-
Viestit: 1701
Liittynyt: 26.7.2003 11:05
Viesti:

ViestiKirjoittaja ABT » 6.5.2004 17:53

Kulku mielestäni aivan normaalia ja auto oli juuri huollossa ja ei löytynyt vikakoodeja, noi äänet on kyllä aika makeat ;). Mutta pelottaa kyllä vähäsen mistä mahtaa tulla eli ääni kuuluu sillon kun turbo viheltää ja sit painaa kytkintä niin kuuluu selvästi sellanen n.1/2 sekunttia kestävä suhahdus.

Ja toi kulutus on ollut normaalisti ajotietokoneen mukaan kaupungissa n.10l mutta nyt on rauhellisellakin ajolla koko ajan yli 13 siis keskikulutus. Mielestäni myös pitää aika hyvin kutinsa eli bensaa palaa. Lähen huomenna käymään hesassa ja pistän tankin täyteen ja seuraan tarkkaa tota kulutusta niin informoin sitten taas tänne.

topi
-
Viestit: 452
Liittynyt: 23.7.2003 13:11

ViestiKirjoittaja topi » 6.5.2004 19:09

En tiä liittyykö mitenkään tohon kulutushommaan, mut ite oon ainakin huomannu, että keskikulutuslukema nousee jos auto seisoo tyhjäkäynnillä paikallaan, näin ainakin mulla. Sitten lisäks ei oo erikoista jos keskikulutus näyttää suurelta lyhyen ajetun matkan jälkeen, kun sehän lähtee aina 99,9l/km kohdasta kun aloittaa ajon silloin kun ajotietokone on ehtinyt "nollaantua" ja laskee siitä sitten kohti todellista. Nää nyt tosin kaikki varmaan tiesikin ja tuskin liittyy mitenkään ongelmaasi..

LOWR1D3R
-
Viestit: 230
Liittynyt: 6.5.2004 19:34

ViestiKirjoittaja LOWR1D3R » 6.5.2004 19:48

mulla on 1997 A4 1.8t quattro ja se vie rauhallisellakin ajolla maantiellä 10l/100km kaupungissa ei juurikaan alle 13l/100km pääse. mistä voisi aloittaa tutkimaan vikoja tuohon kulutukseen...
lastutuksen yhteydessä todettin että lambda-anturi on ainakin kunnossa, mutta MAF on mitä luultavimmin menossa vaihtoon koska autolla on rullattu 200tkm. muuta en osaa sanoa.... voiko tuo ilmamäärä mittari vaikuttaa ratkaisevasti tuohon kulutuksen?

ABT
-
Viestit: 1701
Liittynyt: 26.7.2003 11:05
Viesti:

ViestiKirjoittaja ABT » 7.5.2004 2:14

topi: Olen ottanut tuon huomioon eli pidemmän aikaa, kun ajaa niin kulutus laskee. Tänään illalla ajotietokone näytti minimissää 10.5 litraa, kun ajoin n.20km maantiellä. Kulutus nousi taas sinne 14 litran tietämille, kun pääsin kaupungiin.

Pohdin sitä tässä vaan, kun normaalia kulutus on noussut joku 3 litraa keskimmäärin yhtäkkiä. Mutta seuraan mittaria, kun ajan huomenna pidemmän aikaa maantiellä.

Myös näitä ihme ääniä vaihdattaessa ei enään illalla kuulunut.

jlaitila
-
Viestit: 175
Liittynyt: 18.9.2003 19:36

ViestiKirjoittaja jlaitila » 7.5.2004 9:23

jap3: ei kait tuo kulutus kovin epänormaalia lastutetulle quattrolle ole?
Mun kulutusta voit vertailla tuolta http://tankkaus.com/cardata.php?nr=1427. Auto on '01 ja ajettu 75tkm.

Samaa luokkaa oli kulutus '00 A3 quattrolla jossa ABT:n softa.

Victor
ffp jäsen
Viestit: 1033
Liittynyt: 21.7.2003 15:03

ViestiKirjoittaja Victor » 7.5.2004 10:39

Edelleen minusta vaikuttais, että tuo kulutus on ihan normaali ja juuri tuo Topin mainitsema valoissa kökötys nostaa sitä kulutusta ja ehkä olet nyt jonottanut valoissa aikaisempaa enemmän ja lisäksi tuo mainitsemani ilmastointi antaa siihen sen oman lisänsä. Olet varmaan vaihtanut muistaakseni 18" kiekot(?) eli eihän nekään ihan pyhällä hengellä pyöri 16" kapeampiin kumeihin verrattuna. Ainakin mulla nousi matka-ajossa kulutus ajotiet.mukaan lähes 0,5 litraa kesärenkailla. En jaksa siis uskoa, että tuossa kulutuksessa on mitään epänormaalia. Se suhina mua enemmän kiinnostais...

jap3: Ei tuo kulutus sullakaan _ihan_ poskellaan vaikuttais olevan, joskin ehkä hivenen korkea. Nuo on vaikeita juttuja, kun ajotavalla on niin hitonmoinen merkitys. Tottakai tuo rikkinäinen maf:fi näkyy kulutuksessakin, mutta jos ei muita oireita ole ilmennyt niin tod.näk.se on kuitenkin kunnossa.

AP
-
Viestit: 251
Liittynyt: 23.7.2003 13:20

ViestiKirjoittaja AP » 7.5.2004 10:52

Voiskohan toi suhahdus tulla siitä et sulla on tos dv-r:ssä liian jäykkä jousi vai onko se sit liian löysä(?) ja se toimii vähän niinku rikkinäinen bossi...? En kyl tarkasti tunne ton anatomiaa mut tuli vaan mieleen. Nii, eikös toi dv-r ollu just se malli mis on ne vaihdettavat jouset.....??

LOWR1D3R
-
Viestit: 230
Liittynyt: 6.5.2004 19:34

ViestiKirjoittaja LOWR1D3R » 8.5.2004 0:08

Victor: toi mun MAF vika veikattiin johtuvan siitä kun lastulle laitetaan hieman ärjympi ohjelma niin ahtopaineet (0.9) ei pysy kurissa vaan alkaa seilata aiheuttaen nykivää vetoa..
tällä hetkellä auto kulkee melko miedolla ohjelmalla, se ei kestä järeämpää ohjelmaa ettei ahdot ala seilata. voisiko tuo vika todella johtua viallisesta ilmamittarista? ensin tutkittii lambdakin mutta se näytti olevan kunnossa.
muita vika ehdokkaita. vakio bypass venttiili on menossa vaihtoon ensi viikolla.

ABT
-
Viestit: 1701
Liittynyt: 26.7.2003 11:05
Viesti:

ViestiKirjoittaja ABT » 8.5.2004 3:14

Eli nyt olen alkanut tutkimaan tota suhahdusta, niin kuuluu vain silloin kun auto on seissyt vähän pidempää paikallaan. Esim. yön sit, kun aamulla lähtee liikenteeseen niin koko matkan joka vaihdossa suhahtaa makeasti. Heti kun auton sammuttaa ja laittaa uudestaan käyntiin ei mitään?? Kokeilen huomenna aamulla vielä mitä tapahtuu jos melkein heti käynnistää uudelleen auton.

Toi dv-r on juuri se malli mihin voi vaihtaa niitä jousia ja vaihtaa sen kalvon tai mikä sitten liekin. Ajattelin huomenna avata sen ja vaihtaa kyseisin kalvon ja kokeilla jotain eri jousta.

Autossa on alla 18 tuumaa 225/40 renkaat. Alusta tosin on vielä vakio. Tietenkin noi renkaat vaikuttaa kulutukseen, niin ne myös tekivät kun vaihdoin ne alle. Mutta nyt kulutus on yhtäkkiä noussut ihmeellisesti. Vaikka autolle ei ole mitään tehty.

Kun tänään ajoin Helsinkiin, niin kulutus oli koko matkan yli 10.5 vaikka ajoin tosi rauhallisesti. Yritin oikein pitää sen alhaalla. Myös ilmastointi oli koko ajan poissa päältä. Illalla kun tulin takaisin, laitoin taas ilmastoinnin pois päältä. Kun pääsin takaisin kotiin niin kulutus oli 8.7 eli aikas paljon vaikuttaa 10 astetta kulutukseen? Normaalisti kun olen ajanut tätä väliä niin kulutus on ollut talvirenkailla siellä 7.4-7-8 luokkaa ja kesärenkailla 8.0-8.4. Olen tätä väliä ajanut sellaset puolivuotta joka viikonloppu eli olen seurannut tuota kulutusta aika tarkaa. Myös sitä bensaa paloi enemmän kuin normaalisti mittarin mukaan.

Eli seurataan nyt tota kulutusta ja lisää kokemuksia ja ehotuksia =)

Jarkko H
-
Viestit: 494
Liittynyt: 26.7.2003 11:57

ViestiKirjoittaja Jarkko H » 9.5.2004 13:20

Itsellä kulutus nousi uuden maffin myötä, n. 12l. Mutta sitten myöhemmin tajusin myös bypassin olevan rikki ja sen vaihdon myötä hävisi myös tsi-tsi-tsiit äänet vaihdettaessa ja kulutus palasi normaalille tasolle, n. 7 - 8 l. Lastua odotellessa nykyään bypässinä 710N.

LOWR1D3R
-
Viestit: 230
Liittynyt: 6.5.2004 19:34

ViestiKirjoittaja LOWR1D3R » 9.5.2004 19:44

Osaako kukaan sanoa mistä tietää ilmamäärämittarin olevan rikki varmuudella. mulla noi ahdot seikkailee jos lastulle laitetaan järeämpää ohjelmaa (nostetaan painetta) kuten jo aiemmin mainitsinkin.
ja voiko mittarin puhdistus auttaa tuohon paineen seikkailuun..

Victor
ffp jäsen
Viestit: 1033
Liittynyt: 21.7.2003 15:03

ViestiKirjoittaja Victor » 10.5.2004 11:40

Menee taas OT:ksi. jap3: Edelleen kaikenlaiset käyntihäiriöt, nykimiset mukaanlukien voivat johtua viallisesta maffista. Viallista maffia ei pysty _varmuudella_ toteamaan kuin vaihtamalla tilalle uuden. Vikakoodit lukemalla mittari saattaa näyttää ehjältä, mutta todellisuudessa se voi silti aiheutta noita em. ongelmia vaikka ei totaalisesti paskana oliskaan. Myös itsellä esiintyi joskus / esiintyy edelleen osittaista nykimistä täyskaasuvedoissa ja epäitiin aikoinaan maffia vian aiheuttajaksi. Koodeissa mitään ei näkynyt, putsasin maffin vaikka sitä ei periaatteessa pystykään putsaamaan. Ei auttanut. Sittemmin nykiminen on poistunut itsestään ja esiintyy ainoastaan satunnaisesti ja epäilen edelleen tuota maffia. Jos välttämättä haluat sen mittarin putsata niin osta isopropanoli-spraytä joka haihtuu välittömästi jättämättä minkäänlaisia tahroja ja suihkit sitä siihen kuumalankaan/anturipinnalle. Joku on väittänyt toimenpiteen auttaneen välittömästi...Sun tapauksessa tulisi mieleen myös ahtopaineensäätöventtiilin kunto/toimivuus etenkin, kun ongelmat pahenee ahtopainetta nostettaessa?

Judas
-
Viestit: 58
Liittynyt: 6.1.2004 13:43

ViestiKirjoittaja Judas » 10.5.2004 13:24

Ihan kuriositeetin vuoksi oma kulutus eli maantieajossa 6.5-7l/100km ja kaupungissa ehken 11-12l/100km.yhdistetty keskikulutus nyt kesäkeleillä noin 8-10l/100km riippuen paljonko kaupungissa ajaa
Autona S3 quattro 154kw.

Teme69
uusi tulokas
Viestit: 2
Liittynyt: 10.5.2004 23:56

yks vaihtoehto..

ViestiKirjoittaja Teme69 » 11.5.2004 0:21

Mulla samansuuntaiset kulutuslukemat kuin Judaksella, autona gti golf 1.8T -03.

Voisko tuota ilmamäärämittarin toimintaa testata, jos löytyisi vastaava varmasti ehjä peli ja vaihtaisi sen sun kuluttavaan autoose ja testaisi mitä se ajotietokone sitten näyttää... Sillee testasimme joskus Gsi Astran ilmamäärämittarin. :P

Peke
-
Viestit: 1750
Liittynyt: 27.7.2003 13:02
Viesti:

ViestiKirjoittaja Peke » 11.5.2004 1:45

Keskikulutus ajotietokoneen mukaan 1,8T Leonilla mun ajolla(enimmäkseen kaupunkiajoa) 9-10.5l välillä.

ABT
-
Viestit: 1701
Liittynyt: 26.7.2003 11:05
Viesti:

ViestiKirjoittaja ABT » 11.5.2004 14:15

Nyt auto seissyt ajamatta 2 päivää ja nyt kävin äsken pienellä lenkillä. Niin sama ääni kuului aina kun nosti kaasusta, kun oli veto päällä. Sama ääni myös kuuluu kun polkasee kaasua kun auto on paikallaan. Tarkistin noi forgen letkut ja ne ainakin näyttivät kaikki olevan kunnolla kiinni. Seuraavaksi otan tuon forgen pois ja vaihdan vanhan ehjän bochin tilalle ja availen tota forgea vähän.

Huomasin, kun seurailin kulutusta niin se oli koko ajan siinä 13-14.5l välillä ajotietokoneen mukaan. Sen seikan huomasin, että kun autolla ajoi toi kulutus laski. Mutta kun pysähtyi jonnekin niin se alkoi heti nousta, vaikka hetkitäinen kulutus näytti n.1.2l. Se nousu oli aika kovaa, eli tankkasin auton niin kulutus nousi sillä välin 13l--->14l. Tälläistä en ole ennen huomannut joten mihin toi mahtaa viitata?

ABT
-
Viestit: 1701
Liittynyt: 26.7.2003 11:05
Viesti:

ViestiKirjoittaja ABT » 11.5.2004 16:13

Nyt on sitten toi forgen bypassi otettu irti ja laitettu toi bochin alkuperäinen vähäksi aikaa tilalle. Kävin auton kanssa lenkillä ja tätä kyseistä vaihtoääntä ei kuulunut, auto kylläkään ei ollut seissyt pitkään.

Kulutus oli n.5 kilometrin lenkillä siellä 13-14l tietämillä, Mutta pitää seurailla sitä nyt.

Avasin tuon forgen ja huomasin, että toi kalvo oli rikki aivan siitä reunasta ja oli revennyt n.sentin matkalla. Nyt on uusi kalvo vaihdettu, putsasin myös tuon forgen samalla ja vaihdoin jäykemmän jousen. Laitan kuvia tosta rikkinäisestä kalvosta parin päivän sisällä.

Onkos muilla noita kalvoja mennyt? autolla ei ollut kuin ajettu n.7000km siitä kun toi forge asennettiin.

tvanhatalo
-
Viestit: 70
Liittynyt: 17.2.2004 12:49

suhina iv golfissa

ViestiKirjoittaja tvanhatalo » 11.5.2004 18:45

itselläki ku autoon laitettiin remuksen takapönttö, niin alkoi autosta kuulua vaihdettaessa ja kaasutettaessa mukava suhaus, kuin dumbbi olisi laitettu. onko mahdollista että putkea asennettaessa olisi jokin kiinnitys löystynyt? tekniikkaan perehtyneet kertokaa. kone on täysin vakio 1.8t. ääni siis kuuluu melko selvästi hitailla nopeuksilla.

Leon4
-
Viestit: 127
Liittynyt: 12.8.2003 21:28

ViestiKirjoittaja Leon4 » 11.5.2004 22:08

13-14l kulutus kuulostaa täysin poskettomalta etuveto Golfille, voiko siihen "ajotietokoneeseen" luottaa?

Kävin tuossa läpi tämän vuoden (1.8T Leon 4x4) ajot ja keskikulutukseksi "tankillisella" tuli 9,51l/100km (min 8,8 max 10,0). Luvut olen saanut siis oikeasti tankatuista litroista. Leonilla yli 10l kulutus vaatii suht levottoman ajotyylin, toisaaltaan alle 8,2l/100km kulutuksen en ole koskaan päässyt.

clone/timo.l
-
Viestit: 1217
Liittynyt: 3.12.2003 19:51

ViestiKirjoittaja clone/timo.l » 17.10.2004 19:53

...

ABT
-
Viestit: 1701
Liittynyt: 26.7.2003 11:05
Viesti:

ViestiKirjoittaja ABT » 27.8.2005 14:42

Nostettaan tämä taas ylös. Eli auto kuluttaa mun mielestä vieläkin vähän likaa. Eli nyt en enään seuraa tuota ajotietokonetta vaan haluaisin kysyä paljonko porukka pystyy tuolla tankillisella ajamaan. Ite pääsen juuri ja juuri tuon 500km ja noin puolet maantie ajoa. Eli silloin kulutus on n.10-11l/100km. Kuulostaa mun mielestä aika kovalta lukemalta.

Jarppa
-
Viestit: 142
Liittynyt: 6.9.2003 23:59

ViestiKirjoittaja Jarppa » 27.8.2005 19:48

Kulutus riippuu täysin ajotavasta ja nopeudesta. Parhaillaan olen päässyt 6,6l/100km maantieajossa kesänopeuksilla. Karkeesti vois sanoa että kulutus on 80km/h nopeudella n.6l/100km, kun taas nopeuden noustessa 120km/h kulutus nousee n.8,5l/100km. Kaupunkiajossa saa helposti menemään sen 11l/100km. Ajotietokone on mulla ainakin pitäny hyvin paikkansa. Viimeisen 5000km keskikulutus ollut 7,9l/100km, lähes pelkkää maantieajoa. Kyllähän tolla tankillisella sen 800km voi päästä kun hissukseen ajelee.
Viimeksi muokannut Jarppa, 30.10.2005 9:25. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

ABT
-
Viestit: 1701
Liittynyt: 26.7.2003 11:05
Viesti:

ViestiKirjoittaja ABT » 28.8.2005 13:32

Tietenkin riippuu ajotavasta mutta alle 8l ei pääse maantiellä, vaikka kuinka ajaisin 80km/h ja tekisi moottori jarrutuksia sun muita. Jos vauhdin nostaa tonne 120km/h niin sit ei taho millään päästä alle 10l kulutuksella. Autoa on myös vanhempani ajaneet ja hekin ovat vähän ihmetelleet kulutusta. Muilla ajamillani autoilla kuitenkin kulutus on ollut sen minkä tehdas lupaa.

Muistan vielä, kun ensimmäisenä kesänä pääsin tuolla autolla parhaillaan n.7l kulutuksella, kun ajalin maantiellä. Tosin silloin oli vakio renkaat, mutta ei luulis noiden 18 tuumasten nostavan sentään kulutusta n.3l. Talvella taas on noi 16 tuumaset alla.

u2370
-
Viestit: 964
Liittynyt: 30.10.2003 23:36

ViestiKirjoittaja u2370 » 28.8.2005 20:53

Mitä bensaa sä käytät (95/98)? Kulahtanut lambda kuulemma nostaa kulutusta, mutta ei kai kolmessa vuodessa mikään vielä kulu!

Suuret pyörät nostaa kulutusta juuri kaupungissa. Maantiellä suurennoksella on pienempi merkitys, saattaa jopa tiputtaa kulutusta vaihteistosta ja motista riippuen.

ABT
-
Viestit: 1701
Liittynyt: 26.7.2003 11:05
Viesti:

ViestiKirjoittaja ABT » 28.8.2005 21:12

95:sta olen nyt pääsäntöisesti käyttänyt. Voisi juuri seuraavaksi käyttää tota 98:sia ja tutkia vaikuttaako se kulutukseen mitenkään merkittävästi.

Lindroos
-
Viestit: 521
Liittynyt: 23.7.2003 8:16

ViestiKirjoittaja Lindroos » 29.8.2005 7:25

Kyllä 10-11l/100km on aika paljon, siihen saa polkea jo kunnolla tai sitten autossa on jotain vikaa. Oma vie sekaajossa 7-8l/100km ja pidempää matkaajo pääsee helposti alle 6,5l/100km. Tuohon lukemaan ei tarvi edes ajella erityisen rauhallisesti. Autossa lastu, putkisto ja 18" renkaat, 95:sta en ole edes kokeillut tankata mutta muutama kaveri on kokeillut eroa 95 vs. 98 ja samalla ajotavalla 98:a kuluu 0,3-0,5l/100km vähemmän. Ainakin itse suosittelisin käyttämään vain ja ainoastaan korkeempi octaanista ainakin jos auto on lastutettu.

ABT
-
Viestit: 1701
Liittynyt: 26.7.2003 11:05
Viesti:

ViestiKirjoittaja ABT » 29.8.2005 13:00

Niin auto vielä vakio. Täytyy kattoa, jos kävis merkkiliikkeestä kysymässä missä mahtaisi olla vika.

petrij
-
Viestit: 60
Liittynyt: 23.8.2003 14:54

ViestiKirjoittaja petrij » 30.8.2005 8:38

Ennen lastutusta (Revo) mulla oli keskikulutus ajotietokoneen mukaan noin 8,1. Omien mittauksieni mukaan (tankki aina täyteen ja tankatut litrat, sekä ajetut kilometrit ylös) ajotietokone näytti 0,3-0,4 litraa liian vähän.

Revon lastun jälkeen on ajotietokone näyttänyt useimmiten noin 9,1. Nyt ajotietokone näyttää vaan sen 0,8-0,9 litraa liian paljon.

Toisin sanoen, kulutus pysyi suht samana, mutta ajotietokone heitti häränpyllyä. Ja auto on Golf GTi 1.8T 150hp vm.03.

Onko muuten keinoa hienosäätää ajotietokoneen kulutusmittaria?

u2370
-
Viestit: 964
Liittynyt: 30.10.2003 23:36

ViestiKirjoittaja u2370 » 2.9.2005 16:36

Vanhemmissa on mittariston takana mikrokytkin, mutta liekkö tuo tarvii VAG-COM:in. Pakkohan niitä on voida säätää!

ABT
-
Viestit: 1701
Liittynyt: 26.7.2003 11:05
Viesti:

ViestiKirjoittaja ABT » 14.10.2005 13:03

Tosiaan edelleen etsitään vikaa missä on. 98 bensa ei auttanut mitenkään merkittävästi kulutuskeen. Annoin nyt autoni mutsille käyttöön yhen tankillisen jälkeen keskikulutus ajotietokoneen mukaan 10.7l ja kun laskin kilometreistä niin sain kulutukseksi 10.5l. Tuntuu poskettomalta toi kulutus. Puolet kaupunki ja puolet maantietä. Kun muistan, että olen päässyt maantiellä parhaimmillaan 6.1l. Nyt tuollaisista lukemista voi vain uneksia. Maantiellä ei meinaa millään päästä alle 9l, vaikka köröttelisi 80km/h koko matkan.

Ainakiin vika ei ole ilmasuodattimessa. Bypass tuntuisi olevan, ehjä nyt orkkis paikalla, kun forge antoi jostain syystä vikakoodin, vaikka kalvo oli ehjä. Auto muutenkin edelleen vakio. Kai se on pakko viedä korjaamoon tutkittavaksi mikä on vikana. Tuskin ne siellä sitä löytää, kun ei anna vikakoodia.

Maf tuntuis olevan ainaki mun mielestä, ehjä, kun tuntuis olevan tehot tallella.

Ei kellään ole ehotuksia missä mahtaisin olla vika? Ahdinkin tuntuis ahtavan hyvin ainakin ahtopaine mittarin mukaan ja kone ei kuluta öljyä.

Tero
-
Viestit: 1793
Liittynyt: 16.7.2003 21:45

ViestiKirjoittaja Tero » 14.10.2005 13:42

MAF jos on paskana, niin kulutus nousee melkolailla.

u2370
-
Viestit: 964
Liittynyt: 30.10.2003 23:36

ViestiKirjoittaja u2370 » 14.10.2005 14:00

Oletko sytytyksen tarkistanut. Tulppia millon vaihdettu? Pitääkö pakoputki -> saako lambda oikean informaation? Onko ruiskutussuuttimet kunnossa ja paikoillaan (liittimet ja johdot myös!), huono ruiskutus nostaa kulutusta varsinkin matalalla kuormassa. Onko polttoainekiskossa oikea paine ja pysyykö se?

Voiko mitata päästöjä ennen kattia. Näkys varmaan toi paska MAF:i korkeena CO ja/tai HC pitoisuutena. Siis sen jälkeen kun noi kaikki muut on voitu poissulkea. Voihan ne huonot päästöt muustakin kuin MAF:sta johtua.

Hihhuli
-
Viestit: 106
Liittynyt: 6.5.2005 0:15

ViestiKirjoittaja Hihhuli » 16.10.2005 15:32

Mulla 1.8t koneella oleva Leon vie normaalissa maantieajossa n. 8l/100km. Eilen tuulisella säällä reipasta moottoritieajoa sisältäneellä lenkillä kului 10l sataselle. Alle 10 km työmatka-ajossa kulutus keikkuu 12l/100km tienoilla. Tankkaillessa, kun on laskenut todellisen kulutuksen, on se kympin paremmalla puolella melkein aina. Eli ei taida olla ihan pihi tämä 1.8 turbo. 1.6 Corolla kulutti reilu pari litraa vähemmän satkulle kuin Leoni.

Vesku
ffp jäsen
Viestit: 7374
Liittynyt: 16.7.2003 23:55

ViestiKirjoittaja Vesku » 16.10.2005 15:41

Aikoinaan kaverin Leon:lla (20VT TS) ajelin rauma-helsinki-rauma välin ja kulutus oli luokkaa 7l (enkä todellakaan ajellut mitenkään erityisen taloudellisesti), omistajalla itsellään kuulemma kulutus ollut aina luokkaa 10l vaikka miten ajelis!?!
Sama auto, eri kuljettajat missäköhän mahtaa vika olla:-)

markuz
-
Viestit: 303
Liittynyt: 25.3.2004 16:39
Viesti:

ViestiKirjoittaja markuz » 16.10.2005 19:49

Mulla toi vakio 1.8T A3:nen kuluttaa sellaset 8-10 litraa yleensä... ajotapa on vaan aika vaihteleva niin hankalaa tarkaksi sanoa.. kaupungissa menee sitte reilusti yli kympin... tosin ajotapani ei taida olla niitä taloudellisimpia...

Niin ja ainakin itse olen käyttänyt vain 98 bensaa... mitenkäs muut 1.8 T:een omistajat!?

Poikanen
-
Viestit: 48
Liittynyt: 2.9.2005 23:07

ViestiKirjoittaja Poikanen » 16.10.2005 21:42

Minun A3 tq on syönyt 8,00 - melkein yhdeksän litraa sadalle. Jonkinverran matka-ajoa on aina ollut tankkauksissa. Tuo alle kasiin pääsy on vielä tulevaisuuden haasteissa, vaikkakin lähellä on jo oltu =) Ei määräänsä enempää!

Victor
ffp jäsen
Viestit: 1033
Liittynyt: 21.7.2003 15:03

ViestiKirjoittaja Victor » 17.10.2005 11:37

Vertailun vuoksi mainittakoon nyt omakin vaikka ei suoranaisesti aiheeseen liitykään. Kaupunkikulutus tosi kevyellä kaasujalalla n. 13 litran paikkeilla, koska työmatka-ajo on ihan pelkkä valoissa seisomista ja jatkuvia kiihdytyksiä.

Reipas matkaeteneminen (useita ohituksia runtu pohjassa) 230km:n matkalla 8,3L / 100km. Siis mitattu, ei ajotietokoneen kulutus, joka puolestaan näytti muistaakseni 8,1L. Autossa jonkin verran matkatavaroita ja apukuski. Kirjaimellisesti apukuski... ;)

aqualung
-
Viestit: 171
Liittynyt: 23.5.2004 21:25

ViestiKirjoittaja aqualung » 17.10.2005 11:49

Pistetään nyt vertailun vuoksi Passatinkin lukemat. 98:a luonnollisesti.

10 km työmatka-ajo kehäteillä aika tasan 10 l sadalla. Normaalisti kulutus 9,5 luokkaa, kun viikonloppureissut laskevat keskiarvoa.
Parhaimmillaan matka-ajossa aamuyöllä mökille 450 km matka 2 hengen kuormalla "reilulla" marssitahdilla hyvin vähillä ohituksilla 8,2 l sadalla. Sama matka samalla kuormalla päiväsaikaan ohitellen n. 9 l.
Radalla 33-35 litraa sadalla.

1.8 T

ViestiKirjoittaja 1.8 T » 17.10.2005 17:02

mulla golf 1.8T kulutti just viikonlopunreissulla tku-lahti-tku n. 7,4l/100km. Vauhti melko tasan 100 ja muutamia pakollisia ohituksia.
Kaupungissa kun ajaa normaalin järkevästi niin kulutus n. 10l/100km ja sit jos "reippaammin" niin kulutus on jotain 12l/100km.

Tosiaan se ajotapa vaikuttaa ihan älyttömästi ja tietty vauhti. Hesaan ku oon ajellu niin kulutus on ollut jotain n.10l/100km ja sama juttu ku ajan vauhdilla poriin ja takaisin niin samat n.10l/100km. Mut sit ku ajaa max. 100km/h ei revittele, niin kulutus laskee seiskan pintaan.

Held der Golf
-
Viestit: 14
Liittynyt: 16.9.2005 17:21

ViestiKirjoittaja Held der Golf » 19.10.2005 20:31

Itellä 1.8-20V vapari automaattilootalla ja kaupungissa kulutus 8-9 l, maantiellä 7-8 l ja motarilla normi 13okm/h mittarin mukaan 7,5-8,5 l., 98:lla tietenkin. Nämä lukemat siis kun ajettu yli 15 km moottori lämmenneenä ja climatronic econilla ja parkit päällä pintakaasulla aurinkoisella säällä ja syljetty kolme kertaa ojan yli ja astuttu mukulakivillä vaan joka toisen kiven kohdalle jne. =) No,ymmärsitte varmaan, vaikka en tiedäkään kuinka pahasti saan selkääni nyt kun ei itsellä puhallinta olekaan..;)

ABT
-
Viestit: 1701
Liittynyt: 26.7.2003 11:05
Viesti:

ViestiKirjoittaja ABT » 21.10.2005 13:46

Auto menee kohta 60tkm huoltoon. Niin käsken siellä kattoa missä mahtaisi olla vika. Mun mielestä toi kulutus pomppas silloin ylös, kun meni kalvo forgesta. Kun vaihdoin ehjän kalvon niin jäi kulutus ylös. Nyt on vakio toi bypass ja kulutus edelleen ylhäällä.

Kaikki johdot tuntuis olevan kiinni ja vikakoodeja auto ei anna. Kulkee ja käy aivan normaalisti. Tiedän kyllä miltä tuntuu, kun maf rikki. Silloin on kyllä tehot aivan hukassa.

Ei toi kuski nyt niin kauheesti vaikuta itse ajalen tuota Turku-Helsinki väliä niin on melkein koko ajan sellanen 10-20km/h ylinopeutta niin kulutus siellä 10l/100km aika tarkalleen. Pistin mutsini ajamaan sen välin ja kun se ajaa niin rekatkin ohittaa ja ei vahingossakaan mene kaasu lähelle pohjaa ja kulutus 9.5l/100km. Eli kyllä se vähän se kuski vaikuttaa mutta ei paljonkaan.

En tuota kulutusta muuten ihmetteliskään, jos olisi alusta saakka tuo kuluttanu. mutta ihan yllättäen nousi pari litraa toi kulutus, vaikka autolle ei mitään tehty. Tiedän ainakin yhen toisen tyypin kenellä sama ongelma 1.8T passatissa. No täytyy toivoa, että osaisivat huollossa auttaa.

tero_v
-
Viestit: 396
Liittynyt: 14.2.2005 14:50

ViestiKirjoittaja tero_v » 29.10.2005 16:28

^ ilmoittele että selviskö mitään huollossa, ku olevinaan omankin auton kulutus on kasvanut huomattavasti

Murre
-
Viestit: 1761
Liittynyt: 23.7.2003 10:31

ViestiKirjoittaja Murre » 29.10.2005 16:38

Minkäslaisia oireita tuo kylmäkäynnistyksessä päälle menevä ryyppy antaa tuossa, jos se on jäänyt päälle...?

e: Mun tarvii ainakin meitin autosta puhdistaa tuo kaasuläppä....On niin paskanen....
ee: Jos ryyppy on jäänyt päälle, niin antaako vikamuistiin ilmoitusta..?

leppala
-
Viestit: 114
Liittynyt: 22.1.2005 20:14

ViestiKirjoittaja leppala » 29.10.2005 16:46

vt4 leonin rekkariotteessa lukee 9.5l/100km.
lastutettuna saa todellakin tehdä töitä noihin lukemiin (en ole ikinä päässyt noin pienellä).
lähempänä 12/100km...

Black One
-
Viestit: 27
Liittynyt: 30.9.2003 19:27

ViestiKirjoittaja Black One » 31.10.2005 13:44

Mulla -99 a4 mtm 220hv ohjelmalla ja kulutus 8,7-9,2 siis pidemmällä ajalla mitattu sekalaisella ajolla. Vaimo sai kulutuksen alle 8 jollain keinolla kun ajeli tolla puolivuotta. Miten audi sen mittaa, siis kokoajan vai lopettaako sitte jossainkohtaa vai miten?

Tero
-
Viestit: 1793
Liittynyt: 16.7.2003 21:45

ViestiKirjoittaja Tero » 31.10.2005 14:34

Ei toi "ryyppy" voi jäädä päälle, jos lämpöanturi on kunnossa. Nyt kuitenkin puhutaan moottorinohjausjärjestelmästä, eikä kaasuttimesta.
Kaasuläpän toiminta voi häiriintyä jos perussäätö ei mene läpi lian takia. Sekään ei vaikuta polttoaineenkulutukseen.
Jos kaasuläpän anturi lopettaa toiminnan kokonaan, käyttää ohjainlaite ennalta säädettyä perusarvoa tyhjäkäynnin määrittämiseen. Tällöin tyhjäkäynti nousee reiluun tuhanteen rpm, eikä auto tottele kaasua juuri mitenkään.

Kulutustieto tulee moottorin ohjainlaitteelta. Kun suuttimien virtaus ja pa-paine tiedetään, voidaan ruiskutusajasta laskea polttoaineen kulutus.

Murre
-
Viestit: 1761
Liittynyt: 23.7.2003 10:31

ViestiKirjoittaja Murre » 9.11.2005 21:57

Selainen ollaan nyt huomattu, että tuon koneremontin jälkeen kulutus on ollut omasta mielestä kovin suuri...Vaikka yritetty on ajaa rauhallisesti...

Mottoriin vaihdettiin uudet alakerran laakerit, männä renkaat+hoonaus, ohjurit yms yms yms....Voisiko tuon uuden auton moottorin kitka olla suurempi, jonka johdosta kulutus on suurempi...Auto käy nyt tyhjäkäyntiä hyvin...! Ja omasta mielestä jakopääkin saatiin kohdalleen ilman säädettävää nokkapyörää...


Autoon vaihdettu MAF, pudistettu kaasuläppä ja uusi tiiviste, puhdistettu imuilman anturi, kaikki anturit vesipuolelle, By-pass (Mäntä,Forge),3" downpipe+2,5" cat-back...Vakio vanteet 16" alla pyörimässä....

Mikähän seuraava neuvo olisi.....?? Tarvi käydä ottamassa pakokaasu analyysi...??!!??

E: Kuinka paljon kilometrejä olette päässeet täydellä tankilla....? Koneena -99 VW Golf 1.8T GTI "AGU"...

ABT
-
Viestit: 1701
Liittynyt: 26.7.2003 11:05
Viesti:

ViestiKirjoittaja ABT » 19.11.2005 13:22

n.450km ja sitten alkaa huutamaan lisää. Viimeinen yhditetty kulutus 10.1l/100km. Auto kävi tutkimuksissa ja mitään vikaa ei löytynyt kaikki oli niinkuin pitikin. Kaikki arvot kohillaan ym... Eli ei oikein voi mitään tehä tai pitäis sitten lähteä noita moottorinohjaus yksikköjä ym. vaihtamaan. Eli kalliiksi tulee ja kuitenkaan ei ole varma onko niissä vikaa. Tuo kulutus ei kuitenkaan ole kuin n.1-2l normaalia korkeampi.

Lehtonen
-
Viestit: 95
Liittynyt: 23.8.2003 12:00

ViestiKirjoittaja Lehtonen » 19.11.2005 13:56

Mulla menee AGU n. 630km ennenkuin alkaa valo palamaan.

ABT
-
Viestit: 1701
Liittynyt: 26.7.2003 11:05
Viesti:

ViestiKirjoittaja ABT » 19.11.2005 14:23

Lehtonen oletko varma että sulla ei ole diisseli ;)

Keskikulus on tuolloin n.6.5l/100km.

AP
-
Viestit: 251
Liittynyt: 23.7.2003 13:20

ViestiKirjoittaja AP » 19.11.2005 15:10

Keskikulus on tuolloin n.6.5l/100km.


Ei taida ihan noin pieni olla kulutus, eikös tuossa ole 52l tankki?

Tuo 6.5 tulisi luvuilla 41/6,3, eli valon syttyessä tankissa olisi viellä 11L!

Veikkaisin valon syttyessä tankkaukseen mennessä jotain tällaista 45/6,3 = ~7,14

Eli yli seitsemään litraan menisi, eikä tuo ole ollenkaan mullistava lukema golffin 1.8t:lle mikäli tuossa on paljon matka ajoa. Itse aikanaa ajoin Turku-Himos-Turku välin talvirajoituksilla lastutetulla autolla ajotietokoneen mukaan tuohon 6,5l/100km

Jarppa
-
Viestit: 142
Liittynyt: 6.9.2003 23:59

ViestiKirjoittaja Jarppa » 19.11.2005 20:44

Mulla menee tankkiin melko tasan 50 litraa kun valo syttyy, eikä tarvii mitään kikkailuja että tuon saa menemään. Tankin koko pitäisi olla 55l. Tuon mukaan Lehtosen kulutus on n.7.9l/100km, sitä samaa ollut myös minullakin, kesällä vähän enemmän.

Nyt kun talvirajoitukset tuli voimaan, niin keskikulutus laski muutaman desin. Tosin polttoainelämmitintä tullu käytettyä, tiedä sit laskeeko vai nostaako se keskikulutusta.

tero_v
-
Viestit: 396
Liittynyt: 14.2.2005 14:50

ViestiKirjoittaja tero_v » 20.11.2005 14:42

mulla vie pasuuna 9-10l vaikka ajaa miten rauhallisesti... joskus ennen pääs 7.5l/100... tuntuu aika kovalta tuo kulutus. pitäis vaan käydä kaikki autosta läpi, että sais selville kulutuksen syyn...

Lehtonen
-
Viestit: 95
Liittynyt: 23.8.2003 12:00

ViestiKirjoittaja Lehtonen » 20.11.2005 22:57

Joo keskikulutus on 7,7-7,8 litraa.

Yleensä menee joku 51-52 litraa soppaa kun on vähänaikaa ajellu valo päällä.

80-100 nopeudessa menee talvirenkailla 6,5 litraa.

ABT
-
Viestit: 1701
Liittynyt: 26.7.2003 11:05
Viesti:

ViestiKirjoittaja ABT » 21.11.2005 10:24

Mulla ainakin, jos valo syttyy ja meen suoraan tankkaamaan n.44-46l menee ja maks 450km. Siis lopetan ensimmäiseen napsahdukseen. Saahan tuonne vielä helposti menemään pari litraa lisää. Mutta helpompi laskea noita kulutuksia, kun lopettaa ensimmäiseen. Tällöin voi helposti laskea, että keskikulutus n.10l/100km, vaikka autoa ei kertaakaan tällöin kierrätetty yli 4500rpm ja kertaakaan ei ole tämän aika polkastu kaasua pohjaan.

kuulusa
-
Viestit: 35
Liittynyt: 29.3.2004 15:36

ruikutusta kulutuksesta

ViestiKirjoittaja kuulusa » 14.2.2006 21:43

98 1.8t farkkupassatti antaa ajaa tasan 400 kilsaa ja summeri soi.
puhtaalla matka-ajolla saattaa mennä 430 kilsaa.
tätä siis jo puoli vuotta.

paikallinen vw liike vain toitottaa että kyllä se sen voi viedä.

tehot palasivat osittain bybassin vaihdolla mutta vääntö puuttuu edelleen.

meinasin ilokseni vaihtaa maffin mutta puhelimessa arvioitu 100-130€ hinta
muuttuikin tiskillä 513€ joten kokeilut sikseen.

auto tekee myös satunnaisesti lakon eli ei käynnisty kuin hillittömän sahauksen jälkeen.

bensa haisee myös satunnaisesti mutta mitään vuotoja ei löydy mistään.

auttakaas vähän. paikallista vw huoltoa ei asia juuri kiinnosta.

William
-
Viestit: 634
Liittynyt: 23.7.2003 16:38

ViestiKirjoittaja William » 14.2.2006 23:48

Melko kallis Maffi! Missä liikkeessä ne maksaa noin paljon? Minä veisin LMS:lle, siellä he kyllä löytävät vian, jos siellä sellainen on. Tai sitten tutkii itse VAG-Comilla. Joka tapauksessa käynnistymisongelmat viittaavat jonkin asteiseen ongelmaan.

e: oma Golf 1.8T vie 98E:tä noin 8.5 l/100 km, josta noin 1/4 on kaupunkiajoa jaloput matka-ajoa (keskinopeus yleensä yli 75 kmh). Ajan yleensä aika reippaasti ja risteyksissä pyrin poistumaan nopeasti, joten ajotyyli ei todellakaan ole säästäväinen. Matka-ajossa kulutus on luokkaa 6.3-6.5 l/100km.
Ainiin, Alastarolla kului soppaa 27 l/100km, joten kyllä sen kulutuksen saa nousemaan, jos vaan vetää lapa laatteessa kokoajan. :)
Viimeksi muokannut William, 15.2.2006 17:35. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Peke
-
Viestit: 1750
Liittynyt: 27.7.2003 13:02
Viesti:

ViestiKirjoittaja Peke » 15.2.2006 1:27

En ole minäkään kyllä monesti päässyt alle 10l kulutuslukemiin seka-ajossa. Maantiellä kyllä pääsee, mut kaupunkiajo nostaa niin paljon.

Murre
-
Viestit: 1761
Liittynyt: 23.7.2003 10:31

ViestiKirjoittaja Murre » 24.2.2006 18:39

Tuossa Vag-Com:lla katselin MAF:in arvoja ja arvot oli 120-129g/s suurimmillaan..Eli mikäs tuon MAF:in kunto on? Ehjä vai vaihtoon...?
Ei vikakoodeja!

Autona toimii Golf 1.8T AGU -99...Auto käy nyt TAAS huonosti ja huojuvasti tyhjäkäyntiä...

Noita käyriäkin tuli mittailtua, mutta ei oikeen tuon ohjelman käyttö välillä oo hanskassa...:([/img]

rolle
ffp jäsen
Viestit: 8318
Liittynyt: 17.7.2003 13:27

ViestiKirjoittaja rolle » 24.2.2006 23:48

Kyllä ihmisillä mielettömän paljon vähemmän olis autoiluaiheisia ongelmia, jos ei tuota vag comia ois ikinä keksittykään

kuulusa
-
Viestit: 35
Liittynyt: 29.3.2004 15:36

kulutuksesta

ViestiKirjoittaja kuulusa » 11.4.2006 21:58

autostani paljastui lopulta viallinen moottorin lämpötilan anturi.
syötti jatkuvasti rikkaampaa seosta kun luuli koneen olevan kylmä.
pääsiäisen ajoissa näkee putooko kulutus .....

Odu
-
Viestit: 68
Liittynyt: 7.8.2005 12:35

ViestiKirjoittaja Odu » 11.4.2006 22:47

Mulla on AGU ja nyt on 98 tankissa ja 468km tripissä ja valo palaa. Prätkälläkin (600cc kyykky) meni reippaasti yli 10l/100km. Johtunee varmaan ajotavasta.
Viimeksi muokannut Odu, 13.4.2006 9:39. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Murre
-
Viestit: 1761
Liittynyt: 23.7.2003 10:31

ViestiKirjoittaja Murre » 12.4.2006 7:38

^Omasta mielestä kyllä! Yleensä se syy on ratin ja penkin välissä.

Oskillaattori
-
Viestit: 41
Liittynyt: 16.2.2004 7:00

ViestiKirjoittaja Oskillaattori » 12.4.2006 21:05

Aanelosen veden lämpötila-anturi tilttasi kummiteltuaan koko talven, herjasi vikakoodia mittaristossa mutta ei moottorissa.

Kulutti 11 litraa / 100 km. Lisäksi savutti valoissa seistessä vaikka moottori oli lämmin. BSR-lastutetulla 1.8T Passat variantilla pääsin yleensä alle 9 litran lukemiin.

Anturi vaihdettiin eilen (28€). Savutus loppui heti ja auto tuntuu virkeämmältä.
Liian aikaista tosin sanoa vielä mitään kulutuksesta....

Murre
-
Viestit: 1761
Liittynyt: 23.7.2003 10:31

ViestiKirjoittaja Murre » 12.4.2006 22:51

Jaahas! Taas meidän kolffista menny lämpö-anturi vaihto kuntoon :(

kuulusa
-
Viestit: 35
Liittynyt: 29.3.2004 15:36

ViestiKirjoittaja kuulusa » 18.4.2006 14:45

aikaisemmin(puoli vuotta) 420kilsaa ja piippaa tankkauksen tarvetta.
nyt tripissä 460 ja punaseen matkaa 1\4 tankki.
taidan päästä tutumpaan 530-550 kilsaa tankilla.

kulkukin parani. nyt autolla ohittaa helposti vitosellakin.

Samjokin1
-
Viestit: 6
Liittynyt: 8.5.2006 15:07

ViestiKirjoittaja Samjokin1 » 29.5.2006 14:31

Missä "kuulusa" vaihdatit tuon lämpöanturin vai vaihdoitko itse? Mulla on kulutus ollut kanssa vähän reippaan puoleinen -00 Avantissa (tiptronic). Ei tahdo matka-ajossakaan mennä paljon alle kymppiin. Nyt viimeksi oli 1/4 kaupunkiajoa ja loput matkaa eikä mitään älytöntä poletusta, niin kulutus oli melko tasan kympin.

Hampsu
-
Viestit: 258
Liittynyt: 12.2.2005 1:11

ViestiKirjoittaja Hampsu » 29.5.2006 21:24

Tää ei nyt varsinaisesti kuulu tähän topikkiin ,mutta luettuani tämän kävi mietityttää onko näissä 2.0 16v (g3 gti) vapari koneissa kanssa tämä MAF vai löytyykö se vaan turbo koneista?
En ole ihan varma onko kulutus omassa posketon ku ajotapa on nyt mitä sattuu välillä ,mut tehot ei oo kyl ehkä sitä luokkaa mitä ne oli pari kuukautta sitten..?

santtu1.8t
-
Viestit: 36
Liittynyt: 18.8.2006 23:37
Viesti:

ViestiKirjoittaja santtu1.8t » 25.9.2006 22:10

oma passatti vie pääsääntösesti yli 10l vaikka kuinka nätisti ajaisi ja kulutusta seuraten... auto ei vain oireile mitenkään. vetää nätisti ja ahtaa kunnolla ( 1.5bar ) ei aaltoile,nyi,savuta,pätki tms. hiukan kun polkee niin yli 12l mennään reilusti. 190tkm ajettu lms.n viri paketilla 17" 225/45 kumeilla.. ja farkku 1.8t kyseessä siis. tankilla pääsee karvan yli 400km ennenkuin piippaa.


Palaa sivulle “Tekniikka - Bensa”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 20 vierailijaa