Bora-02 1.6V vesipumppu rikki, vaihdosta vasta 1,5v/22 000km

Kaikki bensiinimootterihin ja niihin liittyvään tekniikkaan keskittyvä

Valvoja: ffp jäsenet

Franzi
-
Viestit: 3
Liittynyt: 7.7.2015 16:46

Bora-02 1.6V vesipumppu rikki, vaihdosta vasta 1,5v/22 000km

ViestiKirjoittaja Franzi » 7.7.2015 17:10

Boraan oli puolitoista vuotta sitten tammikuussa 2014 vaihdettu jakopään hihna sekä vesipumppu autohuollossa. Autoa oli tällöin ajettu noin 168 000 km.

Ostin auton yksityiseltä henkilöltä toukokuussa 2014.

Nyt viikonloppuna (heinäkuu 2015) reissun aikana auto yhtäkkiä käski pysähtyä, jonka teimme. Konepellin alle katsottaessa havaittiin, että jäähdytysnesteet valuivat maahan. Myös lisätty neste valui saman tien pois. Auto haettiin korjaamolle, jossa tutkivat vikaa. Tällöin selvisi, että vesipumppu oli rikkoutunut ja tämän johdosta jakohihna hyppäsi pois paikaltaan. Mahdollisesti siis muitakin vahinkoja tästä on saattanut seurata moottoriin.

Autolla oli tähän mennessä ajettu yhteensä noin 190 000 km.
Jakohihnan ja vesipumpun vaihdosta on kulunut siis vain 1,5 v/vajaa 22 000 km, kun huoltokirjassa vaihtoväliksi on määritelty 5 v/90 000 km (ainakin jakohihnalle).

Onko todella niin, että autohuollolla, joka on vesipumpun ja jakohihnan vaihdon tehnyt ei ole minkäänlaista korvausvelvollisuutta enää?

Eikö huollon työn takuu ole autokohtaista? Autohuolto väitti takuun (joka heidän mielestään on jo muutenkin päättynyt) koskevan vain entistä auton omistajaa, joka työn oli teettänyt.

Onko varaosan valmistajalla jonkinlaista korvausvelvollisuutta osan rikkoutumisesta aiheutuneista vahingoista?

Tässä yksi maininta huoltotyön takuusta, jossa työn takuuksi määritelty 6 kk / 15 000 km :/
"Ellei työtilauksessa muuta ilmoiteta, antaa korjaamo työstään takuun, joka on voimassa työn valmistumispäivästä lukien kuusi kuukautta tai 15.000 kilometriä riippuen siitä, kumpi mainituista rajoista ensin saavutetaan."
http://www.kkv.fi/Tietoa-ja-ohjeita/Ost ... -1.1.2007/

select
-
Viestit: 33
Liittynyt: 5.7.2013 19:00

takuu

ViestiKirjoittaja select » 8.7.2015 14:02

meidän IV golfiin,joka samalla moottorilla tehdylle jakohinnan vaihdolle annettu takuuksi 24kk.mitä on ollut juttua
,niin pidempi takuu on käytäntö jakopäähuollolle muissakin merkeissä.Sillä ei voi olla merkitystä kenen omistuksessa ollut kun työ tehty.

Habbo
-
Viestit: 397
Liittynyt: 13.9.2005 19:48

ViestiKirjoittaja Habbo » 9.7.2015 7:53

Vesipumpun ja jakopään takuu ei ole sama asia.

Axi
-
Viestit: 1326
Liittynyt: 21.5.2006 10:51

ViestiKirjoittaja Axi » 9.7.2015 20:50

Halpa ja hyvä ovat harvoin samassa paketissa.

Jos tuo jakopää (ja vesipumppu) olisi asennettu merkkiliikkeessä, mahdolliset seurannaisvauriotkin menisivät varaosatakuuseen.

Olettaen taas, että kyse on nimenomaan vesipumpun viasta aiheutuneista vaurioista.

Franzi
-
Viestit: 3
Liittynyt: 7.7.2015 16:46

ViestiKirjoittaja Franzi » 13.7.2015 11:12

Sillä ei voi olla merkitystä kenen omistuksessa ollut kun työ tehty.

Kovasti ainakin kyseinen merkkikorjaamo (ei Volkswagen) jaksaa inttää, että työn ja osan takuu kuuluu nimenomaan edelliselle omistajalle eikä minulle. Noh, katsotaan mitä merkin Suomen edustaja vastaa tiedusteluuni.

Vesipumpun ja jakopään takuu ei ole sama asia.

Ymmärrän kyllä, että vesipumpun ja jakopään takuu eivät ole sama asia ja jossain olikin siitä keskusteltu, että koska vesipumppua ei ole erikseen mainittu huolto-ohjelmassa, ei sille olisi näin ollen edes määriteltu tiukkaa vaihtoväliä saati näin ollen edes ns. määritelty kestoikää. En kyllä suostu uskomaan, että on ok, että osa, jonka pitäisi kestää viitisen vuotta, hajoaakin jo 1,5v jälkeen.

Mitään ongelmaahan tässä varaosan takuussa ei edes olisi, jos aiempi omistaja olisi käyttänyt VW:n alkuperäisosia, joilla on kahden vuoden takuu, mutta kun jakohihnan ja vesipumpun vaihdon tehneen huoltoliikkeen kertoman mukaan aiempi omistaja olisi vaatinut käytettäväksi tarvikeosia. Se, mitä osia on käytetty, selviää kyllä korjauksen yhteydessä.

Jos tuo jakopää (ja vesipumppu) olisi asennettu merkkiliikkeessä, mahdolliset seurannaisvauriotkin menisivät varaosatakuuseen.

Olettaen taas, että kyse on nimenomaan vesipumpun viasta aiheutuneista vaurioista.

Olihan ne asennettu merkkiliikkeessä (ei tosin VW:n). Syytä toisen merkin huoltamon valintaan en tiedä, ehkä kyseisessä kaupungissa ei tällaista ollut tai sitten ko. huoltamo vain sattui olemaan lähempänä edellisen omistajan työpaikkaa tms.

Ainakin huoltamo, jonne vakuutusyhtiö auton hinautti, kertoi kaiken saaneen alkunsa siitä, että vesipumpun akseli oli pettänyt, jonka johdosta jakohihnakin oli lopulta hypännyt pois paikaltaan. Tarkemmat tiedot saan, kunhan pääsevät käsittelemään autoa. Itse uskon kyllä tämän kolmannen osapuolen näkemykseen asiasta.

Axi
-
Viestit: 1326
Liittynyt: 21.5.2006 10:51

ViestiKirjoittaja Axi » 14.7.2015 19:47

Ehkäpä sinun kannattaisi ottaa yhteyttä siihen edelliseen omistajaan ja selvittää hänen kanssaan, mitä on sovittu ja tehty.

Volkkarilla varaosatakuu koskee sitä autoa, johon osa on asennettu. Ei siis ole omistajasidonnainen.

Entisessä elämässä tuli samantapaisia asioita käytyä joskus läpi; jos VW-merkkikorjaamolla joudutaan jostain syystä asentamaan sellaisia (tarvike)osia, joilla ei ole valmistajan 2 vuoden takuuta, korjaamo antaa niille 2 vuoden takuun.

Ei tietenkään koske asiakkaan toimittamia osia.

Samasta syystä käytetyt osat hankkii työn tilaaja/maksaja, ei korjaamo.
Muuten pitäisi antaa vanhoillekin osille 2 v takuuta.

Franzi
-
Viestit: 3
Liittynyt: 7.7.2015 16:46

ViestiKirjoittaja Franzi » 26.7.2015 9:33

Hieman on asia edennyt tästä. Huolto suostui lopulta kertomaan, että olivat itse tilanneet varaosat paikallisesta varaosaliikkeestä ja sain jopa lähetenumeron, jolla jäljittää liikkeestä tilaus ja näin ollen tuotteiden valmistaja ja takuu. (Auton korjauksen yhteydessä kyllä toki myös selvisi vesipumpun valmistaja, purkuvaihe onkin dokumentoitu korjauksen tehneellä korjaamolla kokonaan. Kyllä, vesipumpun laakeri oli rikkoutunut, mistä seurasi moottoririkko).

Varaosaliikkeestä kertoivat, että varaosilla olisi vain vuoden takuu / 10 000 km. Toki myös mainitsivat, että takuu katkeaa kun omistussuhde vaihtuu henkilöltä toiselle. Otin tästä huolimatta kuitenkin vielä vesipumpun maahantuojaan yhteyttä ja sieltä päästä kerrottiinkin, että jakopään osille myöntävät kahden vuoden takuun. Eli takuun piikkiin pitäisi mennä. Maahantuoja neuvoi toimimaan normaalin takuukäytännön mukaan, koska takuu vielä voimassa eli pitäisi jakohihnan ja vesipumpun vaihtaneelle autohuollolle tehdä reklamaatio, jotta he reklamoisivat vesipumpun myynyttä varaosaliikettä ottamaan yhteyttä maahantuojan takuuosastoon. Näin teinkin. MUTTA huoltopa ei suostu tekemään virallista reklamaatiota varaosaliikkeelle, koska minulla ja heillä ei ole keskenämme asiakassuhdetta! (Huolto oli ottanut yhteyttä varaosaliikkeeseen ja olivat keskenään sitä mieltä, että takuu ei siirry yksityiseltä yksityiselle tehdyissä kaupoissa, edes varaosatakuuna.) Kuulemma pitäisi ottaa yhteyttä aiempaan omistajaan, jos haluan asiaa viedä eteenpäin.

Ihme vänkäämistä huollolla ja varaosaliikkeellä. Oikein näemmä haluavat kuluttajaviranomaisen mukaan tuloa. Jos kerran maahantuoja sanoo, että menee takuun piikkiin (kerroin kyllä omistajuuden vaihdoksesta), niin miksi ihmeessä vielä vänkäävät vastaan?

Kilpailu- ja kuluttajaviraston sivuilta löytyy tällainen maininta tuotteiden takuusta (eiköhän auton varaosakin lasketa tuotteeksi....):
"Takuu annetaan tuotteelle ja se pysyy voimassa, vaikka tuote vaihtaisi omistajaa. Takuuta ei siis voi rajoittaa ensimmäiseen omistajaan, vaan takuunantaja vastaa sitoumuksestaan koko takuuajan tavaran omistajasta riippumatta."

Sebastian
-
Viestit: 8651
Liittynyt: 3.8.2003 15:43

ViestiKirjoittaja Sebastian » 26.7.2015 11:10

Ei muuta kun viranomaisia mukaan soppaan.

On kyllä erikoista jos maahantuoja on jo luvannut että takuuseen menee niin eihän korjaamolla ole penniäkään kiinni siinä.

pete73
-
Viestit: 2110
Liittynyt: 11.2.2011 17:45

ViestiKirjoittaja pete73 » 26.7.2015 14:02

Taitaa eu kuluttajansuoja määrittää kaikille sen 2 vuoden takuun.. jostain kumman syystä asiasta vain ollaan kovin hiljaa.

Axi
-
Viestit: 1326
Liittynyt: 21.5.2006 10:51

ViestiKirjoittaja Axi » 26.7.2015 20:36

Iso asia tässä lienee se, mitä se varaosatakuu kattaa? Uuden vesipumpun (luokkaa 40 eur)? Työt? Seurausvauriot?

Juzu84
-
Viestit: 392
Liittynyt: 23.4.2010 7:44

ViestiKirjoittaja Juzu84 » 29.7.2015 18:21

Menee vähän offtopic mutta oon ite kantapään kautta oppinu sen että jos volkkariin ostaa varaosia jotka on jollain tavalla vähänkään elintärkeitä auton toiminnan kannalta tai siihen osan toimivuuteen liittyy sähkö jollain tavalla niin kannattaa suosia alkuperäisiä osia.

1. Jarruhilut ostin tarvikkeena viime syksynä ympäri asti eli levyt ja palat ---> etulevyt kieroon, vatkas ja ravisti kovasti. Vein liikkeeseen takasi, sain rahat takasin jonka jälkeen hain orkkikset eikä ongelmia.

2. Vaihdoin vasemman takaoven lukon huhtikuussa ja pistin tarvikelukon sisälle merkiltään Vemo. Pelas hienosti pari kuukautta jonka jälkeen ovi jäi takalukkoon, annoin nyrkkiä sisäpuolelta ja aukes jonka jäläkeen johto irti ovihaitarista. Nyt on uus lukko, orkkis eikä ongelmia. Sain rahat takasi tosta paskasta Vemosta.

3. Bensapumppu tarkemmin koko tankkilaite, kokeilin tarvikkeena Vemo merkkistä. Ongelmat alko heti kun tuli ylämäki ja 1/4 tankissa ainetta tai vähemmän, pumppu hörsi ilmaa ja vedot poikki. Hain orkkis tankkilaitteen VDO merkkisen ja ongelmat loppu siihen paikkaan. Mittasin tuon orkkis osan ja tämän piraattina ostetun tankkilaitteen niin piraatti oli 7 mm lyhyempi rungoltaan.

Sebastian
-
Viestit: 8651
Liittynyt: 3.8.2003 15:43

ViestiKirjoittaja Sebastian » 29.7.2015 20:57

Ei osta tarvikkeena mitään sontaa.
Laatutarvikeosat saa ulkomailta edullisemmin kuin Suomesta jotain sontaa.


Palaa sivulle “Tekniikka - Bensa”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 38 vierailijaa