Seat Cordoba Vario 2001 etuovi ei aukea (ei jäätynyt)
Valvoja: ffp jäsenet
Seat Cordoba Vario 2001 etuovi ei aukea (ei jäätynyt)
Vuosimallin 2001 Cordoba-farkun (sama ovirakenne käsittääkseni siis ainakin Polossa) kanssa on ilmennyt sellainen ongelma, ettei pelkääjän puolen etuovea saa enää lainkaan auki. Kyse ei siis ole mistään tyypillisestä jäätymisongelmasta, vaan ovi on jumissa ihan olosuhteista riippumatta (myös lämpimässä tallissa). Oireet ovat siis sellaiset, että sisäkahvan tuntuma on "kova", eli sitä ei saa vedettyä puolta senttiä enempää ulospäin. Ulkokahva puolestaan käyttäytyy aivan kuin ovi olisi lukossa. Ovinuppi puolestaan nousee normaalisti keskuslukon mukana. Ilmeisesti joku siirtotanko on nyt jostain irti, mutta miten tuo korjataan. Saako ovipahvia irti kun ovi on kiinni, vai onko tuohon jotain muuta kikkaa? Apuja siis kaivataan. Kiitos jo etukäteen.
Jatketaanpa vähän yksinpuhelua aiheen tiimoilta, eli sain kuin sainkin ovipahvin takayläreunan irti ovesta ja kättä sen verran väliin, että pääsin käsikopelolla tunnustelemaan lukkoa. Väli on kuitenkin sen verran pieni, etten pääse näkemään mekanismia ja ylettyminen kädellä yläosiin on myös hankalaa. Käsikopelolla olin havaitsevinani, että ovenkahvalle menevä mekanismi tosiaan liikkuu tyhjää (eli lukitusmekanismi on jostain sisältä lukossa-asennossa) ja sisäkahvan vaijeri ei puolestaan liiku mihinkään. Ilmeisesti siis vika on nyt jossain lukitusmekanismin sisällä? Mitenköhän siihen pääsisi sitten käsiksi, kun kiinnitysruuvit sijaitsevat oven päädyssä ulkopuolella ja mekanismissa on muovikuoret päällä. Kai tällaiseen tilanteeseen nyt jokin ratkaisu on olemassa?
Jos/kun joutuu ovipaneelit purkaa ovi kiinni, niin kannattaa heittää etupenkki tai vaikka molemmat pihalle, se kun on cordoban kohdalla noin 5min homma....
Eli keskikiskosta rajoitinpultti pois, sivukiskojen takapäistä muovit pois, johdot irti penkin alta. Sitten vain tönäisee penkin taka-asentoon ja nostaa pois.
Myös 4-ovisen penkeissä on kippimekanismi, vain lukkojen avausvipu ja vaijerit puuttuu joten lukitussalvat pitää vapauttaa käsin niin saa selkänojan eteen ja mahtuu helpommin nostamaan penkin ulos.

Juu se olikin kyllä tiedossa, että penkit pitäisi lähteä helpolla jos tarve vaatii. Kiitoksia vinkistä tuohon kippiin liittyen.
Tuossa näyttäisi kuitenkin olevan ongelmana ennemminkin se, että ovipahvi on etuosastaan vahvasti kojelaudan päädyn takana ja lisäksi siltä alueelta nastat ovat tietysti kiinni ovessa, jolloin paneelia ei saa hajottamatta.
Jos nyt en ihan väärin ole analysoinut, niin tuolta lukitusmoduulin sisältä on nyt jotain jumissa/rikki, mutta en ole edes netistä löytyvien purkukuvien perusteella oikein osannut päätellä mitä se voisi olla. Saako tuota moduulin kuorta siis poistettua silloin, kun se on kiinni ovessa?

Ei varmaan saa ehjänä purettua niitä kuoria, mutta periaatteessa ne kyllä pitäis saada pois pienellä väkivallalla, en enää tarkkaan muista kuinka ne oli kasattu kun on jo jokunen vuosi kun avasin lukon.
Tuolla on 6. viestissä linkki jossa on aika hyviä kuvia lukosta...
http://www.ffp.fi/bb/viewtopic.php?t=89761
Tuolla on 6. viestissä linkki jossa on aika hyviä kuvia lukosta...
http://www.ffp.fi/bb/viewtopic.php?t=89761
Palaa sivulle “Tekniikka - Yleinen”
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 28 vierailijaa