VW Polo Coupe ´86C

Esittele oma ajoneuvosi

Valvoja: ffp jäsenet

HeatON
-
Viestit: 9
Liittynyt: 25.5.2010 1:11

VW Polo Coupe ´86C

ViestiKirjoittaja HeatON » 25.5.2010 1:28

Moro!

Tässä foorumin uutena tulokkaana haluaisin ensiksi todeta että upeat on sivut, ja hienosti tuntuu homma täällä pyörivän, joten iso peukku ilmaan siitä hyvästä.

Itsestäni senverran että ´89 syntynyt, lokakuussa 21 kesää tulee täyteen, ja vihdoin on sitten ensimmäinen VW pihassa, Mukaan siis tarttui Kouvolasta otsikon mukainen Polo. Käsittämättömän upeassa kunnossa, suorapeltinen, ja melkoisen ruosteeton. Kuvat tulee jahka on kunnon kamera millä otella. Tolla Sony Ericssonilla ei ihan taiteilijaksi ruveta.

Uutena tuttavuutena Polo pelotti ehkä jopa hieman ajaa Hämeenlinnaan asti noin kaukaa, mutta ilman minkäännäköisiä ongelmia matka taittui, verkkaisesti tosin, eihän näitä kilpa-ajoon ole suunniteltukkaan. Sisusta on kuskinpenkkiä lukuunottamatta upeassa kunnossa, ja takapenkillä tuskin ole koskaan edes istuttu.

Tekniikaltaan tuntuisi toimivan moitteetta, konevaihtotehty 2006. Samaiseen 1,3 kaasariin. Näillä siis mennään eteenpäin. Värinä muuten on yllä beige. Kaikki "herkut", toiminnot, ja vipstaakkelit toimivat, ja ainoat viat mitä tuon korjaamoa montakymmentävuotta pitäneen isäukon kanssa löydettiin, oli seuraavanlaiset :

- Oikeanpuolen takapyörän laakeri.
- Ilmeisesti koneenvaihdon yhteydessä eksynyt hiukan liian pitkä laturinhihna paikalleen (ääntää hieman)
- Takarontin oikeassa kulmassa, Polotekstin kulmassa ruostetäplä.
- Samoten molempien ovien etureunassa hieman kukkaa.
- Pohjassa ei juuri ruostetta ollut jostain ihmeen syystä. Pientä pientä kukkaa siellä täällä, ei mitään mistä ei selviäisi.
- Kuskinpenkki keskeltä, selän, ja istuinosan kohdalta revennyt, muut penkit täysein ehjiä.

Sitten tähän lopuksi muutama kysymys :
- Ratin vaihtoa olen tässä ihmetellyt, ja kun vakioratin otin pois kokeilumielessä, niin tuntu kovin pieni se akseli olevan. Ei tuntunut mikään noista perinteisistä keskiöistä menevät, ei sitten millään. Mikä neuvoksi ? Eräs ratti löytyi tuttavan tallin nurkilta, aito O.B.A jalopuuratti. Mutta taitaapi tuon kiinnitys olla haave vain ?
- Toinen kysymys koskee oikeastaan tekniikkaa / moottoria. onko tuo 1,3 kaasari niin laiska mitä ollen saanu ymmärtää, eli liikkeellelähdöt varsinkin tuntuu olevan yhtä tuskaa, ja auto tärisee ja meinaa jopa sammua. Vikaa ei tähän ole. Suodattimet on vaihdettu, mikään ei ole tukossa, ja iso liuta vaihdettua osaa edellisen omistajan puolesta. Kuulostaa ehkä jopa typerältä, mutta sisko kun omistaa MK2 Golf:in, samaisella koneella vissiinkin, tai ainakin 1,3 kaasari sekin, niin ei se kyllä noin laiska ole. Mutta kiitos ja toivottavasti joku tämänkin jaksoi kitumatta loppuun lukea!

Hape
-
Viestit: 180
Liittynyt: 30.9.2009 2:43

ViestiKirjoittaja Hape » 25.5.2010 1:39

Jaksoi varsin kitumatta lukea kyllä kun on noin viihdyttävästi kirjoitettua stooria! Varmasti saisit paremmin vastauksia ongelmiin tuolta tekniikka-yleinen ja moottoriasioissa tekniikka-bensa osiolta.

Ainakin allekirjoittanutta kiinnostaa tämä kasaripolo, kuvia vain kehiin jos onnistuu!

HeatON
-
Viestit: 9
Liittynyt: 25.5.2010 1:11

ViestiKirjoittaja HeatON » 25.5.2010 1:50

Aivan, anteeksi tämä. Olin kyllä laittamassa tuonne oikeaan osoitteesee, mutta se nyt tuli näköjään sittenkin tähän samaan. Mutta kuvia tulee kyllä kovalla syötöllä, kunhan saahaan vehkeet millä niitä räpsiä (: ja kyllä se kovasti omaakin silmää mielyttää, vaikkakin täysin pappalook- se on. Mutta hiljaa hyvä tulee, ja paljon on jo ideaa mielessä...

Jeppe.
-
Viestit: 94
Liittynyt: 12.6.2008 2:51

ViestiKirjoittaja Jeppe. » 26.5.2010 0:00

Se rattiakseli tosiaankin on pieni ja todella tiheällä hammastuksella, itselläkin oli hakusessa pitkään formulingin rattiin keskiö mutta sekin löytyi tämän foorumin kautta.

Ja tuo konehan ei toki mikään tehokas tunnu olevan, itselläkin on omassani hieman kituuttamista lähteä liikkeelle. Mutta eiköhän se siitä, onnea ja menestystä kyseisen automallin kanssa :D

jii_bee
-
Viestit: 2416
Liittynyt: 19.8.2003 21:00

ViestiKirjoittaja jii_bee » 26.5.2010 8:27

Olenko minä sitten ainoa, jonka mielestä Poloinen on ainakin kaupunkipyörittelyyn sopivan pirteä..? :)
Isompia väyliä huristellessa huomaa vauhdin keräämisen ottavan oman aikansa, mutta kyllä tuolla muun liikennevirran mukana pysyy.
Kannattaa ainakin ensi alkuun tarkastaa sytytyksen ajoitus ja toimiiko jakajassa ennakon säätö. Noiden jälkeen kiinnittäisin huomiota seoksen säätöön.

Tuon ikäiseen Poloseen sopii 88> Volkswageneihin tarkoitetut ratin keskiöt.
Ainakin Luisin keskiöön sopii lähes kaikki tarvikeratit, en tosin muista oliko juuri O. B. A: n ruoreissa joku spesiaali pulttijako.
Värinä muuten on yllä beige.

Poikkeuksellinen väri Coupessa. Yleensähän nämä ovat perus punaisia, valkoisia tai mustia.
Ainakin em. värisissä sisusta on kaikissa samanlainen harmaa mustalla matolla.

HeatON
-
Viestit: 9
Liittynyt: 25.5.2010 1:11

ViestiKirjoittaja HeatON » 26.5.2010 22:47

Kyllähän tuo kovin letkeä auto on jostain syystä kuitenkin ajaa. Enpä ole kertaakaan naama kurtussa ajoon lähteny. Ja tosiaan kuvia tässä pitäisi hetimiten ottaa, kun kameran saa. Toki voin tolla puhelimellakin yrittää, kattoo mitä jälkee tulee.

Olen itsekkin tota väriä syvästi ihmetelly, samoten sisustaa. Penkit on siis "puolinahkapenkit", eli istuin, ja selkäosa kangasta, ja selkäosan sivut ja koko takaosa nahkaa, samoten niskatuki kokonaisuudessaan mustaa "nahkaa". Myös ovipahvit samaa tavaraa kauttaaltaan. Näistä kuvia ihan tässä lähipäivinä siis. Ja tuon O.B.A:n ratissa on aivan eriskummallinen pulttijako, vaatii ilmeisesti kokonaan oman keskiönsä. Tuskin siis Poloon kiinni saa... ?

HeatON
-
Viestit: 9
Liittynyt: 25.5.2010 1:11

ViestiKirjoittaja HeatON » 27.5.2010 11:00

Morjensta! en sitten itse enää jaksanu malttaa odottaa sitä kameraa, joten yritin taiteilla muutaman hassun kuvan tolla Sony Ericsson:lla. Toivottavasti näistä muutamasta hassusta kuvasta saatte selvää. Ja anteeksi kun niin vähän noita, loppu akku kesken.
Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva Ihmeen hyvät kuvat kyllä tolla paskakameralla tuli näköjään!

HeatON
-
Viestit: 9
Liittynyt: 25.5.2010 1:11

ViestiKirjoittaja HeatON » 27.5.2010 11:01

Ja ovikaiutinkotelot on edellisen omistajan tekosia, menevät uusiksi tässä kun kerkiää muilta kiireiltä askartelemaan. Ja paskanen on sisältä ja päältä, sen takia on vähän ton näkönen vekotin.

Elementti
-
Viestit: 717
Liittynyt: 22.11.2008 20:37

ViestiKirjoittaja Elementti » 27.5.2010 11:02

Väri on mahtava ja takapenkistä ainakin itse tykkään :P Vähän keulii kylläkin :O

HeatON
-
Viestit: 9
Liittynyt: 25.5.2010 1:11

ViestiKirjoittaja HeatON » 27.5.2010 15:07

haha :D joo, kyllä tolla stanssilla mennään kyllä nokka eellä ja kuuhun :P mutta, parannusta luvassa kuhan keksin jonkun edullisen tavan laskea ton tonttiin. Räikkälinjalle en kyllä lähde.
Onko tuo sisusta muuten jotenkin harvinainen väritykseltään ?

jii_bee
-
Viestit: 2416
Liittynyt: 19.8.2003 21:00

ViestiKirjoittaja jii_bee » 27.5.2010 23:09

Normaali Classic-Polon sisustahan tuo. Jos sisusta olisi Coupessa, olisi se aika poikkeuksellinen.
Etupenkkien selkänojien "puolinahat" saattaisivat olla tehty jälkeen päin, kun muissa penkkien osissa ei niitä ole (?).
Oli miten oli, siististi ovat kyllä tehty. Muutenkin ihan ryhdikkään oloinen Polo.


Palaa sivulle “Kävijöiden kalusto”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 16 vierailijaa