Kolari, kumman vika?
Valvoja: ffp jäsenet
Kolari, kumman vika?
Oltiin kaverien kanssa golffilla ajamassa ja 40m ennen risteystä golfin kuljettaja vilkautti vilkkua oikealle terveysasemalle päin. Sanoimme toisen kaverin kanssa ettei vielä tuosta käännytä kun ulkopaikkakuntalainen oli. Kuski otti 35m ennen risteystä vilkun pois ja jatkoimme matkaa 40 km/h vauhdilla suoran.
Samaan aikaan kun vilkutimme n. parin sekunnin ajan. Toinen kaveri, joka ajoi opelilla tuli vierellemme ja ajoimme n 40m vierekkäin, kunnes yhtäkkiä risteyksen kohdalla, opel vaihtoi kaistaa edessämme, osuen suoraan golfin etulokariin ja tutuistuimme golfilla penkkaan.
Opelia ajanut ei ollut nähynyt golffia kun se oli siinä sokeassa kulmassa vaan luuli että käännyimme terveysasemalle päin. Opelia ajanut myönsi ettei kääntänyt päätään tai näyttänyt vilkkua kaistan vaihtoon ja ohitti risteysalueella väärin , kun golfin kuljettaja myönsi näyttäneensä suuntamerkkiä turhaan, mutta ottaneensa sen välittömästi pois. Kuitenkaan selvyyteen kumpi oli suurempi syyllinen ei päästy.
Kumman vika tuo mielestänne on kuvailun perusteella? Ja paljonko suunnilleen yhden 4 golfin pohjamaalatun etulokarin maalaaminen perus punaisella (ei metalliväri) maksaa?

-
- -
- Viestit: 16030
- Liittynyt: 23.7.2003 9:30
- Viesti:
Kaistanvaihtaja on (lähes) aina syyllinen kun kolahtaa. Sillä on väistämisvelvollisuus.
Hassu juttu että myös silloin kaistanvaihtaja on syyllinen kun vaihtaa kaistalle jolta muiden autojen olisi aiemmin pitänyt kääntyä johonkin ja joku törttö jatkaa siltä kaistalta suoraan. Tästä on joku ihan ennakkotapauskin.

juurikin näin.. vilkunkäyttö ei velvoita kääntymään. tiedän tapauksen jossa toinen oli vilkuttanu että kääntyy huoltoasemalla. kaveri lähti sit liikkeelle. no toinen jatkoi suoraan ja tuli kylkeen. kaveri oli syyllinen koska tuli huolta-aseman pihalta. toinen myönsi käyttäneensä vilkkua ja tulikin toisiin aatoksiin
-
- -
- Viestit: 1158
- Liittynyt: 1.4.2007 19:09
Risteysalueella ohittaminen on kielletty. Vilkku ei käännä autoa.
Helpommalla olisi varmaan päässyt, kun olisi soittanut virka- apua.
Pitääpä käydä lukemassa on OCF:n sivuilla uutisia ;)
Mastonilla purkki tai kaksi ~10€ maalarilla pohjatöineen 100€->
Helpommalla olisi varmaan päässyt, kun olisi soittanut virka- apua.
Pitääpä käydä lukemassa on OCF:n sivuilla uutisia ;)
paljonko suunnilleen yhden 4 golfin pohjamaalatun etulokarin maalaaminen perus punaisella (ei metalliväri) maksaa?
Mastonilla purkki tai kaksi ~10€ maalarilla pohjatöineen 100€->
Niinkuin Klonksvaagen totesi -> www.finlex.fi -> TLL 18§ ->
"18 §
Ohituskiellot
Ohittavan ajoneuvon kuljettajan on tarkoin varmistauduttava, ettei ohitus aiheuta vaaraa.
Ohitus, johon käytetään vastaan tulevan liikenteen puolta, on kielletty:
1) näkyvyyden ollessa mäenharjan tai kaarteen vuoksi tai muusta syystä turvalliseen ohitukseen riittämätön;
2) jollei ohitukseen käytettävä ajokaista ole riittävän pitkälti vapaa ja esteetön turvalliseen ohitukseen;
3) jollei ohittaja ohituksen jälkeen vaaratta ja muuta liikennettä oleellisesti häiritsemättä voi palata jonoon;
4) edellä ajavan osoitettua suuntamerkillä aikovansa ohittaa;
5) takaa tulevan ajoneuvon kuljettajan aloitettua ohituksen; sekä
6) risteyksessä ja rautatien tasoristeyksessä sekä välittömästi ennen niitä.
Ohituskielto ei koske risteystä, jossa risteävä tie on polku, tilustie tai muu vähäinen tie, eikä taajaman ulkopuolella muuta kuin liikennemerkistä ilmenevää risteystä."
Lisäksi "liiallinen" vilkunkäyttö ei ole kiellettyä, vaan kanssa-autoilijoiden tarvitsee varmistaa että todellakin käännyt. Esim. terveyskeskuksen suunnasta tulevan autoilijan pitää vilkunkäytöstäsi huolimatta varmistaa, että todellakin käännyt ennenkuin ajaa itse risteykseen. Normaaliliikenteessä kuitenkin melkein kaikki ajavat risteykseen jo ennen päätietä tulevan auton kääntymistä, mutta jos kolahtaa, niin sivutieltä (kolmion/stopin) tuleva on syyllinen - vaikka vilkuttamisesta huolimatta jatkaisit suoraan.

On kyllä kaksi sokeaa ja ennakointitaidotonta torveloa ollut liikenteessä, eipä tässä muuta voi oikein sanoa. Toinen ohittaa risteyksessä naapurikaistalla ja kääntää olettamuksen varassa takaisin omalle kaistalleen. Toinen taas ei osaa päättää mistä kääntyy, eikä sen vertaa älyä päässä että päästäisi sen ohittamaan lähteneen omalle kaistalleen. Jos kerran olitte golfilla sokeassa kulmassa eli ts. sen Opelin peräpuolella, niin luulisi kuskin näkevän hyvin siinä edessä vasemmalla olevan auton. Kai tämä Opel-kuskin syyksi menee, mutta tämäkin olisi ollut vältettävissä jos samaan aikaan edes toinen kuskeista olisi hieman osannut ennakoida..
-
- -
- Viestit: 1158
- Liittynyt: 1.4.2007 19:09
Jos lähdetään ihan riisumaan loksua auton päältä maalaukseen niin maalausohjeiston mukaan 1-kerrosväri pintaluokkana irrotus/asennuksen kanssa luokkaa 350e riippuen tuntiveloituksesta. Jos vaatii oikaisua niin mahdollisesti oikaisulisä ja oikaisun vaatima aika + o/v luokan maalaus joka on aavistuksen kalliimpi + ruostesuojaus.
Ja päälleajaja syyllinen, ei kahta kysymystä ole.
Ja päälleajaja syyllinen, ei kahta kysymystä ole.
Lisäksi "liiallinen" vilkunkäyttö ei ole kiellettyä, vaan kanssa-autoilijoiden tarvitsee varmistaa että todellakin käännyt. Esim. terveyskeskuksen suunnasta tulevan autoilijan pitää vilkunkäytöstäsi huolimatta varmistaa, että todellakin käännyt ennenkuin ajaa itse risteykseen. Normaaliliikenteessä kuitenkin melkein kaikki ajavat risteykseen jo ennen päätietä tulevan auton kääntymistä, mutta jos kolahtaa, niin sivutieltä (kolmion/stopin) tuleva on syyllinen - vaikka vilkuttamisesta huolimatta jatkaisit suoraan.
Eipäs olekaan ihan noin.
Itse olen vastaavassa tilanteessa ajanut kolmion takaa toisen "alle" .
Eli toinen osapuoli oli kääntymässä oikealle johon vilkutti, mutta liukkaasta kelistä johtuen ei kääntynytkään vaan jatkoi suoraan. Minähän tietenkin kerkesin tuonne alle ja taka kylkeenhän se tuli.
Poliisi paikalle ja molemmille syyte liikenteen vaarantamisesta -> käräjille.
Sieltä minulle vapauttava päätös ja toinen osapuoli varomattomalla menettelyllä aiheuttanut vaaraa liikenneturvallisuudelle. Valitti hoviinkin, ei muutosta.
Ohjesääntö numero uuno: Soita poliisit paikalle niin ei tarvi miettiä!
Kyllä nekin virheitä tekee, itse jouduin käräjillä vatmomaan kolaria, jossa ajoin suoraa tietä ja vasemmalta suojatiellä fillari alle, noh ajoneuvohan se on ja syyttömäksi mut todettiin :)
e: Poliisit siis leimasivat välittömästi syylliseksi! olivat loppupeleissä tutkinut väärästä kohdasta, jossa olisin kuin olisinkin ollut syyllinen
Case HPL lienee poikkeava juuri siltä osin että toinen (ilmeisesti) tuli kylkeen vilkku päällä tai sitten meni tyhmyyttään myöntämään että ei saanut kääntymään. Tuolloinhan se napsahtaa heti liikenneturvallisuuden vaarantamiseksi, koska ajoneuvo ei ollutkaan hallinnassa. Veikkaan että mikäli tarina olisi mennyt juurikin rataa: "huomasin että kyseessä olikin väärä liittymä ja kytkin suuntavalon pois, mutta auto B olikin tässä vaiheessa jo tullut eteeni" päätöksen tekeminen olisikin ollut kinkkisempää.
-
- -
- Viestit: 1158
- Liittynyt: 1.4.2007 19:09
-
- -
- Viestit: 78
- Liittynyt: 15.10.2007 18:53
Päästiin sopuun, että Opelia ajanut oli syyllinen ja maksaa lokarin vaihdon ja maalauksen.
Hyvä, että selvisi!! Minun mielestä Opelin vika.
Tämäkin tapahtuma on vaan monen asian summa!! Itselleni meinas tapatua saman lailla eilen töistä päästettyäni. Vaan peilikuvana. Eli töistä lähdettyäni edessäni auto ajoi 40kmh 60kmh alueella. Eli päättelin heti, että sillä on jokin paikka hakusessa tai eksynyt. Itelläni ei ollut kiire minnekkään, mutta ei huvittanut pahemmin ottaa enää loskaa lasille. Kun olin päässyt auton takaoven kohdelle, niin huomasin vilkun menneen päälle. Onneksi se oli katumaasturi ja korkeutensa takia näki minut rinnaallaan. Eikä tullu hantin puolesta sisään. Eli nopea päättely liikeenne turvallisuudesta voisi sanoa, että maltti on valttia.. Nyt on seurannut paikallista liikkennettä niin kukaan ei välitä hittoikaan liikeenne säännöistä esim nopeudet on ainaki 15-20 kmh yli nopeutta isoilla teillä tai kaupungissa EI OO VÄLII missä ajetaan!! Toinen on, että ajetaan ihan kontissa kiinni ja, kun yritätät sitten vaikka kääntyä oikeelle niin ne vetää vasemmalta puolelta ohi!! Ei voi olla niin kiire!!
-vähän ohi aiheen-
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200901288990970_uu.shtml
Ja tää on yhtä huttua!! Kyllä kaikki ajaa ylinopeutta joskus ja jotkut ajaa koko ajan. Jollain on sellain ajotapa niin noin esimerkiksi. (tiedän muutaman) Säästä Bensoissakin aikas paljon, kun ajaa rauhassa. Pitää vaan varata 5min enemmän aikaa vaikka työmatkaan..
Tulipas avauduttua!! Muistetaan, kun sataa, niin ei ajeta tuhatta ja sataa!! Sanoo Enska!!
-
- -
- Viestit: 1542
- Liittynyt: 15.10.2005 11:12
Tämäkin tapahtuma on vaan monen asian summa!! Itselleni meinas tapatua saman lailla eilen töistä päästettyäni. Vaan peilikuvana. Eli töistä lähdettyäni edessäni auto ajoi 40kmh 60kmh alueella. Eli päättelin heti, että sillä on jokin paikka hakusessa tai eksynyt. Itelläni ei ollut kiire minnekkään, mutta ei huvittanut pahemmin ottaa enää loskaa lasille. Kun olin päässyt auton takaoven kohdelle, niin huomasin vilkun menneen päälle. Onneksi se oli katumaasturi ja korkeutensa takia näki minut rinnaallaan. Eikä tullu hantin puolesta sisään.
Hmmm.. Tutun kuulosta muutaman vuoden takaa. Olin Golfilla liikenteessä 100km/h alueella ja edessä ajoi sellainen lavapakettiauto 80km/h (puhelinyhtiön). No, itse ajoin rajoitusten mukaan, joten lähdin tuota sitten hyvissä ajoin ohittamaan. Vilkkua en missään vaiheessa nähnyt, mutta kaistaa jo vaihdettuani tajusin, että auto kääntyy. Teki melko hätäisen jarrutuksen ja ilman vilkkua (tai erittäin lyhyellä vilkulla) kääntyi eteen.
Ehdin vähän väistämään ja kolautin lavapakun etukulmaan.. Siitä sitten ojaan. Onni onnettomuudessa, että ei pahemmin käynyt. Kuitenkin 100km/h vauhtia. Tuosta sitten käytiin käräjillä asti, mutta lopulta sain rahat pihalle.. Tosin ei se auto harmittanut, kun tajus miten lähellä lähtö oli. Jos en olisi ehtinyt väistämään, niin olisin ajanut lavan alle.
Tosin kääntyivät pihatielle ja tuossa kohdassa ei ollut ohituskielto yms., niin käräjillä päättivät, että pakettiauton kuski oli syyllinen.
Palaa sivulle “Yleinen - autot ja liikenne”
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa