Voiko akku olla sippi?
Valvoja: ffp jäsenet
Voiko akku olla sippi?
Auto Passat VR6 vm. 1994.
Ei minkäänlaisia käynnistysongelmia, edes talvella. Aina hurahtaa käyntiin ensimmäisellä. Tämä toki ei kerro paljoa akun todellisesta kunnosta. Hyvin käynnistyvä moottori ei vaadi pitkää starttausta ja akun varauskyky, heikkonakin, riittää moottorin käynnistämiseen.
Yksi asia jonka olen tosin huomannut on että jos esim. pintakaasulla lähtee liikkelle ja moottorin kierrokset laskevat tarpeeksi alas, ajovalot himmenevät aika lailla (releytetyt suoraan akulta). Eivät ole noin himmeät edes moottori sammuksissa.
Lisäksi Climatroniciin tulee joskus outo anturivika, yleensä pitemmän seisonnan jälkeen (yli 6h). Ulkolämpötila näyttää käynnistyksen jälkeen -47C ja nousee takaisin vasta n. 10-15min kuluessa.
Tässä taannoin kun mittailin, niin akun navoista oli jännite n. 12,3-12,4 V. Jotain sieltä väliltä. Akku oli tuolloin kytkettynä autoon, mutta mitään pahempia kuormia ei ollut päällä.
Voisiko akun kunnolla olla tekemistä tuon Climatronicin virheen kanssa? Se ei tee sitä aina, mutta on kyllä viime viikkoina ruvennut tekemään useammin.

-
- -
- Viestit: 16030
- Liittynyt: 23.7.2003 9:30
- Viesti:
Kyllä se latausjännite on normaalisti siellä 14...14,5 välillä. Valojen himmeneminen tapahtuu vain kun moottorin kierrokset liikkeellelähdössä joskus tipahtavat huomattavasti alle tyhjäkäyntinopeuden (siis kun kone melkein sammuu, muttei sittenkään). Silloin ei uusikaan laturi tietenkään lataa kunnolla.
Valot palautuvat kyllä normaaleiksi heti kun kierrokset taas nousevat. Himmenevät vain tuon sekunnin murto-osan jonka moottori yskähtää. Luulisi että tuolloin toimisivat akun varassa edes kohtalaisesti, mutta nehän melkein sammuvat.
Tänään huomasin, että Clima teki seuraavanlaisen tempun:
Käynnistin moottorin, ulkolämpötila näytti -47C. Ajelin kymmenisen minuuttia, kerkesi nousemaan johonkin -30C. Pysäköin auton pariksi tunniksi.
Käynnistin uudestaan parin tunnin päästä, näytti sen -30C mihin oli jäänytkin ja lähti hitaasti siitä taas nousemaan.
Tuota se ilmeisesti tekee aina kun tuo vika iskee päälle ja sattumoisin sammutan auton kesken palautumisen.

Suoritin pihassa pikaisen jännitemittauksen. Lähtökohtaisesti akku on kytkettynä autoon ja auto on seissyt käyttämättömänä n. pari tuntia. Mittaukset tein akun navoista.
Virrat pois (vain kello kuluttamassa virtaa): 12,74V
Virrat ja lähivalot päällä (mitattu parin minuutin päälläolon jälkeen): 11,95V (oli yhä hitaassa laskussa)
Kone tyhjäkäynnillä, valot pois: 14,36V
Kone tyhjäkäynnillä, lähivalot päällä: 14,35V
Sammutettuani koneen ja virrat, rupesi jännite pikkuhiljaa laskemaan ja oli tupakan mittaisen tauon jälkeen about 13,0V. Ilmeisesti tuosta vielä laskee takaisin tuonne 12,7 volttiin ja yön yli vissiin siitä vielä jonkin verran alemmas.
Kyllä tuo laturi siis virtaa antaa. En kuitenkaan tiedä miten akun pitäisi käyttäytyä noissa tilanteissa. Voiko joku hieman valaista?
Niin, ja akku on Bosch Silver 61Ah. Akun iästä ei ole hajuakaan (ent. omistajan peruja).

Mulla teki kerran kakkakopassa aukku aika mielenkiintoisen tilanteen.
Akku oli päässyt aivan tyhjäksi, no pistin autoon kiinni ja toisella autolla käyntiin. 30km ajonkaan jälkeen akku ei jaksanu pyörittää moottoria käyntiin. No työkaverin autolla käyntiin. Ajelin sit nelosella kierrokset 4000:ssa 25km että varmasti lataisi. Mutta sammutuksen jälkeen ei inahdustakaan. Toista aukkua sit kehiin joka varmasti toimi. Joskus sit myöhemmin isäi tartti tilapäistä akkua ja kokeili sitä mun edellistä, lataili akkulaturilla sitä kokonaisen vuorokauden ja akku lähti toimiin taas kunnolla starttaa auton ihan hyvin eikä tartte mitään lisälatailuja vaikka on autossa kiinni... Ihme juttu!
Se oli visiin vaan jotenkin syväpurkautunu...

Niin, Jormalainen, tuo alle 12V herätti minutkin ja käväisin Mätänetissä hakemassa Boschin 70Ah akun. Se istuu nyt autotallissa C'tekin perässä imemässä amppeeritunteja itseensä ennenkuin huomenna ruuvaan sen autoon. Vanha akku jääköön vara-akuksi vaikka veneeseen.
Tuo vanha akku siis kyllä käynnistää koneen ihan iloisesti (pakkasellakin on sitä tehnyt). Valotkin loistavat ihan kirkkaasti ja poppivehkeet soivat nätisti ilman että valot välkkyvät, vaikka auto on sammuksissa. Mutta tietyt hommelit saivat minut epäilemään sen kuntoa. Tuo Climatronic on yksi (jos se nyt on jännitteestä kiinni). Toinen on ikkunannostimet, jotka ovat kone sammuksissa erittäin laiskat. Kolmas on VAG-COMissa silloin tällöin tuleva "Voltage"-vikakoodi (joka on ohimenevä eikä tarvitse nollausta).
Näköjään tietyt kuormat ovat akulle liikaa, kun taas toiset ovat joko niin hetkittäisiä, etteivät ne vaikuta toimintaan, tai sitten juuri sen amppeerirajan alapuolella jota enemmän akku ei enää pysty luovuttamaan.
Harvemmin muuten on eteen tullut sellanen pannu joka käynnistyy yhtä iloisesti pakkasellakin kuin tämä VR6.

Joo. Se on se 3,6A Ctek-laturi. Ei mikään hirviö siis, vaan ihan perustehoinen. Kovin kummasti vaan se "ladattuna" myyty akku ottaa virtaa vastaan...
EDIT: Ei näytä virtaa, vaan LED-valo palaa siinä tyhjän akun symbolin kohdalla (tarkoittaa että laite lataa). Täyden akun valo syttyy kun siirtyy ylläpitolataukseen (ei ole vielä tapahtunut).
EDIT: Ei näytä virtaa, vaan LED-valo palaa siinä tyhjän akun symbolin kohdalla (tarkoittaa että laite lataa). Täyden akun valo syttyy kun siirtyy ylläpitolataukseen (ei ole vielä tapahtunut).
-
- -
- Viestit: 16030
- Liittynyt: 23.7.2003 9:30
- Viesti:
Noin pienitehoisella laturilla kestää helposti vuorokauden jos on yhtään vajausta akussa.
Ton tehoinen laturi antaa 3,6 A tyhjään akkuun ja lähes täyteen akkuun ei enää meekään kun murto-osa tosta. Siksi sillä kestää.
Akku myydään ladattuna, mutta kyllä niilläkin vähän tapahtuu itsepurkautumista jolloin ostettaessa ei se enää ihan täynnä olekaan. Se ei haittaa kun auton laturi hoitaa sen loppuun.

Jep. Kiitoksia tiedoista. Annan Ctekin ladata sen täyteen ja laitan sitten autoon. Tuolla tavoin tulee varmasti täyteen ladattua (kun on olevinaan niin fiksu laturi), eikä tarvitse miettiä pitääkö asennuksen jälkeen ajaa puolen tunnin vai tunnin lenkki.
Kiitos jälleen kerran. Raportoin mikäli auton käytös on muuttunut (Climan outo vika esim.).

Juu. Mätänetissä oli jos jonkinmoista akkua. Surimman osan nimiä en ollut ikinä kuullutkaan. Otin hyllystä Boschin 70Ah akun, joka hyllyn taulukon mukaan sopii autooni. Illalla tuon Ctekin perään ja aamulla olikin jo valmis. Oltuaan puoli tuntia irti laturista, näytti napajännite 12,9V. Vaihdoin akun autoon. Hieman sain viritellä kiinnitystä, kun uuden akun pohjalevy ei ollut ihan tarpeeksi korkea. Laitoin hieman palikkaa akun alle ja sain pohjalevyn sopimaan akkua kiinnipitävään kynteen.
Pelästykseni laajuus oli yllätyksellisen suuri kun moottori hyrähti käymään ja sammui saman tien (kymmenesosasekunnissa). Kokeilin muutamaan kertaan ja aina teki samaa. "Voi peeveli jos ajonesto on seonnut!". Onneksi kuitenkin asiaan auttoi miinusnavan irroitus muutamaksi sekunniksi ja kone kävi ja kukkui taas.
Nyt vain kovaa ajoa ja katsotaan ovatko osa ongelmista poistuneet.

Näin parin päivän jälkeen olen huomaavinani yhden jutun. Nimittäin kun ennen väänsi avaimesta virrat päälle, niin Climan näyttö heräsi eloon. Sitten se muistaakseni pimeni käynnistyksen ajaksi ja syttyi taas moottorin käynnistyttyä. Nykyään, uudella akulla, pysyy päällä koko ajan. Saa nähdä vaikuttaako tuohon omituiseen -47C -vikaan.
Painotan tuossa sanaa "muistaakseni", koska en ole satavarma muistanko asian oikein. 90-varma kuitenkin.
EDIT(7.11.2008): Climatronicin vika on ja pysyy poissa. Kertaakaan ei ole akun vaihdon jälkeen tullut näytölle tuota ikävää "-47C" -lukemaa. Jippii!

- Viestit: 207
- Liittynyt: 10.4.2006 22:13
Sivuuttaakseni aihetta, oma auto Golf mk3 VR6, jossa oli yli vuoden ajan ABS-ongelmia. Vikakoodit tuli ensin kuskinpuolen etutunnistimesta ja kun sen vaihtoi, alkoi itse pumppu valittamaan.. Latasin Motonetin laturilla (C-tek-kopiolla) monta kertaa akun täyteen, ilman vaikutusta.
Mutta kun vanha laturi antautui ja ostin toisenlaisen laturin ja Coilpack, tulppa ja tulpanjohto-rempan yhteydessä otin akun navat irti ja latasin akun täyteen, niin rempan jälkeen sytkän toimintaa fiilistellessäni, huomasin, että ABS:n vikavalo ei enää palanut. Koeajo todisti, että ABS-pumppu oli herännyt henkiin ja on nyt kuukauden toiminut moitteetta. Eli heikko jännite akussa aiheutti nämä vikakoodit..
Tässä mietin, että minkälaisen akun tuo VR6 tarvitsee vähintään toimiakseen kesäkäytössä moitteetta? 60-74Ah akkuja näyttää varaosaliikkeet suosittelevan..

Katos vaan, eli yleisempää. Mulle ehdotettiin jopa, että vika olisi ollut ABS:n vikavalon polttimon palamisesta johtuvaa, mutta ei sentään. :P
Ei varmaan tuu kyllä ite laitettua 100Ah akkua, ihan jo painonkin takia. Tällä hetkellä paikallaan 65Ah, vanha vanha akku, joka pyörittää sekin ihan kevyesti kun muistaa latailla. Eli kokonsa puolesta vastaava uusikin menis varmaan ihan hyvin. =)

Palaa sivulle “Tekniikka - Yleinen”
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 28 vierailijaa