^ mielestäni ei voi verrata moista yhtälöä. Vaan täytyy ottaa se keskiverto käyttäjä ja vertailla hänen aiheuttamia päästöjä jos hän ajaa sen 25tkm 5-6l kuluttavalla diikkelillä tai saman matkan 10l vievällä bensa-ajoneuvolla.Toki veron siirtäminen polttoaineeseen on kaikista tasapuolisin, mutta tuolla on liian suuri hintoja korottava vaikutus. Tuo loppupelissä vain lisää eriarvoisuutta, köyhän köyhtyessä ja rikkaan rikastuessa.
Mahtaako keskivertokäyttäjä ajaa edes tuota 25tkm vuodessa veikkaisin luvun olevan jotain 15tkm-20tkm välissä. Lisäksi samanlaisten autojen kulutusero on noin 2 litraa, uudemmissa vehkeissä vieläkin vähemmän. Dieselin haitallisia hiukkaspäästöjä ei huomioida mm. mitenkään, joten ei se diesel nyt niin autuas kulkupeli ole vs. bensa.
Millä tavalla tuo nostaisi liikaa hintoja, sinne mummolaan voisi myös silloin tällöin mennä bussilla, mikäli ei ole varaa ostaa polttoainetta? Myöskin turha ajaminen vähentyisi ja siten myös siitä syntyvät päästöt. Miten eri arvoisuus tuosta lisääntyisi, nythän rikkaat ajavat halvalla polttoaineella ja köyhät käyttävät julkisia? Itsekin voisin ehkä kuvitella tekeväni osan pitkistä matkoista bussilla, mikäli autolla saman pätkän ajaminen olisi törkeästi kalliimpaa (nythän se halvempaa, mikäli auto nököttää pihassa). Avainsana tässä on verohelpotukset esim. julkisille liikenneyhtiöille.
okkraj: noilla ferrareilla sun muilla ei ole käytännössä mitään merkitystä, eikä niitä oteta huomioon tälläisiä suunnitellessa. Kyllä auton hinta ohjaa käytännössä enemmän kuluttajien toimintaa, kun käyttökustannukset. Nimenomaan noille "perusautoille" (joilla 95% ihmisistä ajaa) tämä uudistus on suunnattu. Yksi kesäfefe sinne tai tänne.
En kyllä suostu uskomaan, että yksikään fefe jäisi suomessa tämän takia ostamatta.
Tuo ferrari nyt oli kärjistetty esimerkki, mutta jätit kuitenkin vastaamatta olennaiseen kysymykseen 8). Nimen omaan noille perusautoille ei nyt juuri mitään mullistavaa hinnan muutosta ole tapahtumassa (mikäli elämä on tonnista kiinni niin sitten kyllä). Laske myös tuleviksi kuluiksi vuonna 2008 nostettava dieselvero, joten paljon ajava maksaa "halvan auton" tuota kautta 5 vuodessa takaisin... Mikäli 2010 käyttövoimavero poistuu, niin sitten tulee tietysti hieman helpotusta asiaan.
Ei varmaan jääkään, mutta järjetöntä joka tapauksessa, että auton hinta voi nousta melkein 100ke 8). Ymmärtäisin asian jotenkin, mikäli veronkorotuksella vs. alkuperäinen olisi joku euromäärinen katto (esim. 10ke).
Toikin varmaan löytyisi jostain tilastoista, paljon on TDI auton keskimääräinen ajomäärä vuodessa, ja verrattaisiin sitä vaikkapa noihin S-RS Audeihin, M Bemareihin, AMG Mersuihin, Porsaisiin. Siitä joku voisikin vaikka laskea kesimääräiset todelliset päästöt vuositasolla.
Tämän takia tuossa olisikin pitänyt olla joku järkevä limitti, jolla rajoitetaan älytön autoveron nousu tämänkaltaisille laitteille, jotka eivät todellisuudessa saastuta juuri mitään. Itseäni ei kiinnosta vaikka tälläisten laitteiden myynti kiellettäisiin, sen takia en näiden puolesta rummuta.
Tosiasiahan on se, että aina joku kansanosa itkee. Onko se väärin jos se tälläkertaa on se hieman varakkaampi osa??
Tuskin nuo itkevät, mutta kerropa miten nuo köyhemmät ostaa noita vähän säästuttavia autoja, jottan sitten vuonna 2010 saisivat vuotuista käyttämaksuaan pudotettua?
EDIT: miten hitossa muuten selitetään se, että Passatti samalla koneella kallistuu ja audi (kovemmalla viritysasteella !) halpenee. Onkos se DSG noin juoppo ;)
Ainoa asia mikä ratkaisee on... tadadaaa... CO2: 242 vs 221... Ja tämäkin menee vielä valmistajan ilmoittaman lukeman mukaan (kusettavathan he nyt jo eu-kulutuksissakin).