Eurocruising sisäänpääsymaksu muuttuu+ huomioi myös siirretyt tapahtumapäivät Viranomaisilta tulleen mahtikäskyn vuoksi olemme pakotettuja tekemään muutoksen pysäköinti ja lipunmyynti järjestelyihin johtuen räjähdysmäisesti lisääntyneestä
pysäköinninnistä Hakuninmaantien ja sen sivukatujen varteen. Lain mukaan pysäköintiä ei ole kielletty näillä alueilla mutta kun sinne pysäköi varovaisen arvion mukaan 700 ajoneuvoa muodostuu vakava tieliikenne sekä turvallisuusriski. Järjestämme kuitenkin
autotapahtumaa jossa on aina olemassa mm. räjähdysvaara ja palovaara. Pelastusajoneuvojen on siis päästävä vapaasti ajamaan koko Hakuninmaantie läpi ja eihän sitä koskaan tiedä jos tulee muu hätätila alueen muille rakennuksille tai ihmisille.
Pitkällisen tuuminnan tuloksena tulemme siirtämään lipunmyynnin Editan painotalon porttien kohdalle. Varsinainen ajoneuvoperusteinen hinta poistuu ja otamme käyttöön 2 euron per henki sisäänpääsymaksun. Valtaosalle kävijöistämme hinta siis alenee
reilustikin, kävelijöille maksu on uusi. Eurocruising onkin ollut ilmeisesti yksi harvoista autotapahtumista jonne kävelijät ovat päässeet ilmaiseksi sisään. Lisäksi tietoomme on tullut ilkivaltatapauksia kadunvarteen pysäköidyistä autoista, kylkiä on
naarmutettu ja soittimia varastettu. Pelkästään tämä on hyvä syy ajaa auto sisään vaikkapa takapihalle jos ei halua sitä esitellä. Meillä on järjestetty kiertovartio kaikilla pysäköintialueillamme koko illan ajan. Toivomme tämän järjestelyn tuovan sujuvuutta liikennöintiin alueella ja sieltä poispäin.
Huomioikaa myös elokuun tapahtumapäivä joka on 10.8. Lisäksi syyskuun Eurocruising on 14.9.07. Siirtojen syy on hyvin yksinkertainen Elokuun alussa on Neste Rally Jyväskylässä ja Syyskuun alussa on "Hötsi" eli Hifi & Tuning Show Oulussa. Kumpikin
tapahtuma tyhjentää pääkaupunkiseutua tehokkkaasti joten näiden kanssa ei meidän kannata kilpailla.
Kertokaa sanaa eteenpäin näistä syksyn muutoksista.
Cruising terveisin
Euroruising staff
[email protected]
PS. Eurocruising historian ensimmäinen Live esiintyminen on varmistunut! tule paikalle
10.8 niin näet...
Eurocruising muutoksista.
Valvoja: ffp jäsenet
-
- uusi tulokas
- Viestit: 1
- Liittynyt: 20.7.2007 15:11
- Viesti:
Eurocruising muutoksista.
Viimeksi muokannut Eurocruising, 12.9.2007 16:07. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Palaa sivulle “Yleinen - autot ja liikenne”
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 20 vierailijaa