Sattuikohan kukaan bongaamaan (muistaakseni) 26.3 valtatie kahdella kulkenutta erikoiskuljetusta? Itseäni tuo leveä kuljetus tuli vastaan ilta yhdeksän maissa hieman ennen Humppilaa. En kuitenkaan pimeässä ehtinyt katsomaan mitä kuljetettiin. Edessä olevassa varoitusautossa oli "keppi" katolla(?) ja kuljetuksen takana tuli myös auto. Onko noissa kuljetuksissa usein vielä takanakin tuo auto, vaikka yhdellä etuautolla varustettua kuljetusta ei tarvitse varustaa takimmaisella varoitusautolla. Ja mikäköhän se kuljetus oli?
Mitenkäs tuollaisessa tilanteessa on yleensä järkevintä toimia, kun tilanteena on yhdella etuautolla varustettua leveä kuljetus? Normaalin nopeuden pudottamisen lisäksi tietenkin. Ovatko tälläiset kuljetuksen niin leveitä ettei normaalisti omaa kaistaa ajaen mahdu tulevasta kuljetuksesta ohi? Käsittääkseni jos kuljetus on niin leveä että siitä ei väistämättä tai ilman erityistä vaaraa pääse ohitse, niin etummainen varoitusauto ajaa keskellä tietä ja pakottaa väistämään pientareelle tai muuhun vastaavaan paikkaan. Korjatkaa jos olen väärässä.
Erikoiskuljetukset
Valvoja: ffp jäsenet
Erikoiskuljetukset
Viimeksi muokannut Tompsukka, 15.4.2007 11:41. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Sen käsityksen mä oon saanu et jos se kuljetus on niiku "erittäin" paljon ylilevee tai pitkä ni se vaatii sen takimmaisenki auton. Välillä on jopa kaksi autoa edessä.
Ja se keppi etummaisen auton edellä oli lälläri-antenni johon ne huutelee rekkakuskeille et mahtuuko menee vierestä vaiko pitääkö pysähtyä jonnekki tien laitaa.

Jep, siks just sitä takimmaista ihmettelinkin kun kuljetus ei omasta mielestäni ollu kamalan leveä ja edessä tuli vain yksi auto. (En ainakaan muista nähneeni toista ennen itse kuljetusta.) Näin jälkeen päin alkoi sitten vaivaamaan, että oliko se kuitenkin kunnolla leveä kun siitä ihan huoletta laskettelin ohi, nopeutta toki alensin reippaasti.
- -
1 varoitusauto = Huomioi poikkeava tilanne ja ole valmis väistämään
2 varoitusautoa = Väistä tien reunaan, tarvittaessa bussipysäkille tai sivutien liittymään
3 varoitusautoa = Yli 7 m leveä kuljetus tulossa, noudata liikenteen ohjaajan ohjeita ja väistä ohjaajan osoittamaan paikkaan tien sivuun
Varoitusauton tunnistaa kyltistä ja vilkkuvista valoista. Kun varoitusautoja on erikoiskuljetuksen edellä 2 tai 3, myös takana on varoitusauto.
- -
Edit: Nuo autojen määrätiedot löytyy
http://www.tiehallinto.fi/servlet/page? ... kaisu=3345
Noita kuljetuksiahan liikkuu aika paljon teillä, niin onko tuo kovinkin yleistä yleensäkin, että (erityisesti pimeellä) on yhden etuauton lisäks vielä takana tuo varoitusauto?

itse kerran näin tuolla Sotkamon suunnalla kun Joensuusta Kajaanin suuntaa oli tulossa lavetilla ilmeisesti Mantsisen tela-alustainen puunkäsittely kone. Edellä kulki 3 autoa ja perässä taisi olla 2. Autojen määrän selittää se että lavetilla olleen koneen telat viistivät välillä lumipenkkoja kahdelta puolelta mennessään. Kuljetus täytti siis koko tien leveydellään. (Ihan aikuisten oikeesti). Edellä olevat autot pysäyttivät liikenteen bussipysäkeille ja muille levikkeille kokonaan. Takana tulevat taas päästivät takaa tulevat autot aina ohi kun sattui tieltä löytymään leveennys minne kuljetus pystyi väistämään. Ihan kohtalaisen vauhdikkaasti kyseinen kuljetus kulki ja ei mitään valtavaa ruuhkaa aiheuttanut. Tosin jossain enemmän liikennöidyllä tiellä olisi saattanut olla jo ruuhkaisempaa.
Lakipykälät sanovat seuraavaa!
Erikoiskuljetuksessa varoitusautojen on oltava sekä edessä että takana, kun kuljetuksen mitat ovat:
a) leveys yli 4m
b) leveys yli 3m, kun pituus on yli 30m
c) pituus yli 40m
3 varoitusautoa tarvitaan (2 edessä, 1 takana) kun mitat ovat:
a) leveys yli 5m
b) leveys yli 4m, kun pituus yli 35m
c) leveys yli 3,5m, kun pituus yli 40m
d) leveys yli 3m, kun pituus yli 45m
Erikoiskuljetuksessa, jonka leveys on yli 7m, on käytettävä vähintään neljää varoitusautoa. Niistä yksi tai useampi voi olla poliisiauto.
Nämä ovat siis vähimmäisvaatimuksia ja mikään ei estä käyttämästä vaikka 10 autoa jos niikseen tulee.
On myös muistettava se että erikoiskuljetuksen liikenteenohjaajalla on kuljetuksen aikana samat valtuudet kuin poliisilla.
Ite mitä mukana ollut, niin eniten saattajia ollu 2 poliisiautoa ja 6 varoitusautoa. Kyseessä oli 2 isoa sellukattilaa ja reitti pirun hankala.

Kerran talvella yöaikaan 7-tiellä meni edellä myös joku pirun leveä kuljetus, takana peräkkäin 2 varoitusautoa ja edessä useampi. Hyvin siitäkin ohi pääsi kun takimmaiset varoitusautot näyttivät ohitusmerkkiä ja siirtyivät keskiviivan päältä oikeaan reunaan, ohitettavaa oli kuitenkin hiukan enemmän kuin tavallisessa rekassa, joten oli ihan kätevää että etummaisista autoista kerrotaan taaimmaisille koska takanatulijoita voidaan päästää turvallisesti ohittamaan (näin ainakin päättelin itse tapahtuneen, koska ohitusmerkki oli ihan selkeä ja näkyvyys eteen oli niin huono ettei ne taaimmaiset autot millään voineet tietää voiko kuljetuksen ohittaa vai ei)
Hommahan menee näin että kun varoitusautoja on useampi, nimetään yksi ns. vastaava liikenteenohjaaja. Tämä henkilö määrää autojen sijainnit ja niiden välimatkat yms.
Erikoiskuljetuksessa sekä varoitusautot että kuljetuksessa mukana olevat rekat ovat radiopuhelinyhteydessä jatkuvasti. Näin saadaan kokoajan tietoa mitä tapahtuu edessä sekä takana ja jopa sivuilla. Muutenkin nykypäivänä homma on kehittynyt todella paljon tietokoneiden myötä. Kuitenkin erikoiskuljetuksissa itse siirto on melkeinpä pienin ja helpoin työvaihe, varsinkin mitä suurempiin kuljetuksiin mennään. Valmistelut vie paljon paljon enemmän aikaa.
Otetan esimerkkinä tapaus, jossa kuljetettava "tuote" on yli 7m leveä ja 10m korkea. Kuljetukseen tarvitaan vähintään se 3 autoa. Tässä tapauksessa autoja on 5 kpl.
Auto nro 1 ajaa letkan keulalla, tiestä ja paikasta riippuen 500 - 1000m edellä ja huolehtii kaikki vastaantulijat tien sivuun. vastaantulijoiden ohjaus hoidetaan joko komentokaiuttimella tai radiopuhelimella.
Auto nro 2 tulee seuraavana ja yleensä huolehtii sivuteiden risteyksistä ja sieltä tulevien ajoneuvojen pysäyttämisestä.
Seuraavana auto nro 3. jolla tässä tapauksessa on mittapiiska katolla, ajaa yhdistelmän edellä niin lähellä että joko varoautonkuljettaja itse tai sitten yhdistelmänkuljettaja voi seurata piiskaa ja sen osumista.
Yhdistelmän jälkeen tulee auto nro 4. joka seuraa ja huolehtii yhdistelmän peräpäästä ja purkaa rajoituksia yms.
Viimeisenä auto nro 5 joka ajaa letkan viimeisenä, ilmoittaa letkan perässä tuleville mahdollisista ohittamisista ja pysäyttää perässä tulevan liikenteen mahdollisimman kaukaa, jos erikoiskuljetus on joutunut jostain syystä pysähtymään.
Sitten letkaan voi kuulua sähkö- ja puhelinfirman autoja, opasteiden purkamiseen tarvittava kuorma-auto nostureineen, poliisi yms. yms.

Joo, mä taisin ja nähdä sen, tai ainakin jokin muu iso juttu, se eka varoitusauto vilkutti mulle pitkät vaikka olin kääntymässä tesjoella pois.
Olisko ollut jotain klo 24 - 01? oli kuitenkin keltaisia vilkkuvaloja niin pitkälle kun silmä kantoi, tais olla varmaan se 5 niitä autoja ja 3 eri rekkaa, jokaisella oma pitkä lavetti.
Palaa sivulle “Yleinen - autot ja liikenne”
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 23 vierailijaa