Kiitoksen sananen
Valvoja: ffp jäsenet
Kiitoksen sananen
Tälläisen topicin ajattelin kyhätä kiitokseksi ylläpitäjille ja valvojille.
Liian harvoin ihmiset tajuavat että tätä foorumia pidetään yllä harrastevoimin. Se että täällä on viihtynyt useamman vuoden ja jaksanut lukea viestiketjuja kuuluu kiitos rakkaille membereille. Jotka jaksavat valvoa keskustelun tasoa ja pitää foorumi siistinä. Kiitoksen sananen myös aktiivikäyttäjiä ja käyttäjille jotka tekevät foruumista foorumin. Auto-foorumi ei ole helppo paikka ylläpitää, kun muistaa että autoilijat ovat aika fanaattista kansaa, koskien omaa lempi merkkiään. Jotenka kiitos kuuluu teille ffp:läiset kun tarjoatte parhaan suomenkielisen vag foorumin.
Tämän viestin tarkoitus ei ole: kielen ruskeaksi saaminen, ffp:n memberiksi pääseminen, oman egon pönkittäminen. Vaann pelkkä kiitollisuus näistä vuosista. En ole minnekkään häviämässä, mutta välillä tulee tunne että tarttee muistuttaa sivun ylläpitäjiä hienosta työstä.
Nytten siellä ihmiset luulee että se bööse on flipannut ja ruvennut pehmeeksi. Se tarttee lähettää hoitoon. Tämä ei pidä paikkansa ;).
Joten kiitos.
Kimi
ps. allekirjoitukset ei ole suotavia. hhahah tähän oli pakko pistää.

Nii eihän tämä ole koskaan meille ollut epäselvää, ongelma vaan on se ettei siitä hoidosta olis mitään apua:-)
Ja kiitokset tästä ylistävästä palautteesta, omalla tyylillämme on menty ja mennään vastaisuudessakin vaikka aina ei kaikkia voi tyytyväiseksi saadakkaan mut hyvä kun edes osa porukasta tykkää:-) FFp toimintaahan on takana nyt 10 vuotta ja foorumia 8 vuotta (Tuomas varmaan muistaa sen paremmin) tai jotain sinne päin.
FFp:n kuri voi tuntua alkuun kovalta, mutta kun tätä foorumia on aikansa lukenut niin huomaa monien muiden foorumien hukkuvan turhaan höpinään ja offtopicciin. Niinpä vallattoman käytöksen takia niitä ei viitsi lukea joten Iso Kiitos kusipää-modeille vuosia jatkuneesta hyvästä työstä omastakin puolestani. ;)
Tämä foorumi kyllä kuuluu kaikkine hyvine puolineen ja heikkouksineen eliittiin. Varmaan samasta syystä tämä on päivät pääksytysten auki, ainakin taustalla jos ei muuten. Ja mielestäni 95% homma pysyy kyllä hyvin topiceissa aisoissa, välillä tapahtuva rönsyily kuuluu vain normaaliin keskusteluun. Kiitos puolestani myös ylläpidolle.
Kiitos kiitoksista. Yritetään pitää edes vähän tasoa yllä, ja parannusehdotuksiakin kyllä kuunnellaan, joskin harvoin toteutetaan :)
Joidenkin uusien tulokkaiden mielestä tiukka linja voi ehkä tuntua turhan tarkalta, mutta talossa talon tavoilla. Tottakai jotain pääsee aina sormien välistä, kun ei noita kaikkia ketjuja jaksa lukea läpi enää näin vanhalla iällä...

Tasokas foorumi. Kiitos siitä kuuluu ylläpitäjille, jotka pystyvät pitämään keskustelun ruodussa ja säännöt sen verran tiukkoina, että ylilyöntejä ei tapahdu.
Periaatteenani on, että jos foorumeilla esiintyy animoituja hymiöitä, vierailen niillä harvemmin. Foorumin käyttäjän pitää pystyä tuottamaan "tunteikasta" tekstiä myös ilman teknisiä tehokeinoja.
Suosittelen vierailua myös konsernin toisen merkin foorumilla, Audifinnsillä.

Kyllä vois linjaa tiukentaa entisestään kun on melkoisen syvällisiä asioita pohdittu "vapaassa keskustelussa". Vaikkakin foorumin väki on lähes "yhtä perhettä" niin ei ne tänne kuulu. Pahimmilta ylilyönneiltä onneksi on vältytty.
Vielä kun saisitte vanhat keskustelut arkistoitua jonnekkin niin ei tarvitsisi säännöllisin välein keskustella/kysellä samoista aiheista ja ongelmista.
p.s. tää on ihan turha threadi joten lukkoon vaan ;)

Palaa sivulle “Yleinen - autot ja liikenne”
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa