passatissa kinkkinen vesiongelma matkustajan jalkatilassa
Valvoja: ffp jäsenet
passatissa kinkkinen vesiongelma matkustajan jalkatilassa
Eli tossa pari viikkoa sitten kun tulin töistä huomasin 98v passatissani matkustajan jalkatilassa ison määrän vettä. Vettä oli tullut monta litraa koska se oli jo kertynyt pieneksi lätäköksi kaikkien kolmen pohjan päällä olevien mattojen päälle. Tämän jälkeen olen kierrättänyt autoani yhteensä 4 krt 2 eri huoltamossa. Vettä olen kuivannut koko ajan aktiivisesti ja matto on yhtä kohtaa lukuunottamatta päällisin puolin kuiva, mutta veikkaan että kiinteän karvamaton alla oleva eristematto on vielä isolta alueelta märkä. Vesi ei (minun tietääkseni) ole tullut
- oven tiivisteestä, koska ne ovat ehjiä ja läpäisivät kastelukannutestin
- lämppärin kennosta koska vesi ei ole loppunut ja se ei ollut sinertävää
Kysymykseni kuuluvat:
- mitä toimisit tilanteessa (huomaa että en itse tiedä v*ttuakaan autoista, joten suurempi omatoiminen remontointi ei tule kysymykseen)?
- mistä vesi tulee? (tähän erityisesti tarvitsisin vastauksen nopeasti koska minulla on tiistaiksi klo1300 varattu jälleen huolto ja säästyn isolta laskulta jos osaan osoittaa mekaanikolle missä vika on)
- riittääkö mattojen kuivaamiseksi paperilla painelu, vesi-imurilla imurointi ja auringossa seisottaminen vai pitääkö minun tehdä niinkuin vw huollossa minulle sanoivat ja repiä/revityttää karvamatto koko lattiasta irti ja laittattaa uusi tilalle. Hintaa tälle operaatiolle tulee minun budjetille liikaa-paljon liikaa.
Kiitos pikaisista vastauksista!

no jääkö tuolle vedelle montaa selitystä jos miettii mitä vesiä auto kohtaa?
Sadevesi (ehkä tuulilasin ja konepellin rajamaastossa on reikä)
Jäähdytinneste lämppäriltä (väriä ei ehkä huomaa kuin pullossa)
Pesurin neste (varmaan hajusta huomaa)
Ilmastoinnin kondenssivesi (no ei taida tämä olla kuitenkaan, eikö kenno ole auton alla vai miten?)
Akkuvesi (asiat on huonosti ja taitais huomata jos kumimatto sulaa ja käsiä kirvelee)
Matkustajilla valskaa alaventtiili (jälleen haju varmaan kertoo väriä enemmän)
Jos vettä tosiaan on ollut lattialla litroja niin matto ei kuivu paikallaan ollessa ikinä ja voi tehdä melkoisen pommin seuraavalle omistajalle. Kastuneen maton äänieristeominaisuudet kärsii myöskin melkoisesti.

minun on vaikea uskoa että olisi sadevettä koska vettä ei ollut satanut silloin ku vettä auton pohjalle ilmestyi.
Eikö jäähdytinneste myös maistu erillaiselta kuin vesi? Tämä auton pohjalla oleva neste on nimittiän näön ja hajun lisäksi myös maun perusteella vettä.
Akkuvettäkään tuo ei taida olla.
Tota rahnun ehdotusta pitää kokeillla...
Mitä muut ovat mieltä tosta maton kuivaamisesta? Miten ranhnu kuivasit autosin matot?
Aikasta monella on akkukaukalossa lainehtinut, koska ei ole pidetty huolta pellin alusen puhtaudesta. Siellä on 2 vedenpoistoreikää, toinen akun alla (molempiin pääsee käsiksi a: paineilmalla, b: ottamalla akun ja telineen pois ja pesemällä kunnolla) ja toinen löytyy pääjarrusylinterin alta. Puhdistukseen ei riitä päältä sutaisi, vaan pitää myös muistaa puhdistaa läpivientikumien reiät. Ovat tukkeutuvaa sorttia. Mikäli käytät paineilmaa niin kokeile sen jälkeen vedellä puhdistuksen tulos.
Toinen potentiaalinen vuotopaikka on ilmastoinnin poistoputki. Kuvailemasi määrä tuntuisi paljolta, mutta koska vuoto sisälle on mahdollinen, niin tarkastuta/tarkasta onko poistoputki paikallaan. Musta(?, ainakin itellä) putki 90´kulmassa alaspäin Löytyy kartturin jalkatilan perältä "potkupahvin" reinasta, suurinpiirtein keskilinjassa jalkatilaa. Se on mahdollista kyytiläisen potkia pois paikaltaan, jonka jälkeen kondensiovesi tulee kabiinin puolelle.
Glykoli maistuu makealta ja kuivuu todella huonosti - auton sisällä ei ollenkaan.
Kuivauksessa vw:n poijjaat ovat olleet oikeassa. Maton pois otto ja auton kuivatus ilman lattiamattoa on _ainoa oikea_ vaihtoehto. Tokihan sitä voi nessulla painella, mutta lopputulos on homehtunut matto, lopulta mätä lattia, ja TOIMIMATTOMAT sähkölaitteet. Mikäli oikein muistan, kartturin kohdalla maton alla pitäisi olla jokin "mukavuusboxi" joka säätelee erinäisten laitteiden toimintaa kabiinissa. Sen ottaessa itteensä, ei kannata ihmetellä jos peiliä säätäessä mankka vaihtaa itsestään kanavan Yle ykköselle :-) Miksi pitäisi uusi matto laittaa tilalle?( sen SAA nääs ehjänä pois ja takas. Penkit pois ja hieman muoveja kynnysten yms. ympäriltä) Sitä ma ei ummarra. Riittää kun ottaa maton pois, saa myös pestyä samalla, kuivaa auton pohjan ja kaikki näkyvät liittimet, ja sen jälkeen laittaa vanhan, pestyn ja hyvin kuivatun maton paikalleen.
Käpälöintiä: Niin, ja tarviihan myös keskikonsooli maton päältä ottaa pois - n. 20 min. homma.

kiitos vastauksista.
Tosta matosta sanoivat siellä vw huollossa on sitä matto ei saa ehjänä pois ja sen taki a pitäisi tilata uusi. Jos olette kaikki sitä mieltä että matto pitää repiä irti niin sitten revitään prkl! Budjettiin tekee ison loven mutta jos on pakko niin sitten ei voi mitään.
Kuinkas usein noita poistoputkia yms pitäisi tarkastaa että kohta ole taas lattia märkä?

Missä toimipisteessä koittavat pakkomyydä uuden lattiamaton ja millä perusteella? Mistä kohtaa se heidän mielestään on niin lujassa kiinni ettei lähde kuin osissa? Sanoisin että härskiyden huippu. No, yrittiväthän minullekin myydä uutta takakontin lukkoa 100 € hintaan ku ei kuulemma pystynyt korjaamaan sen sisältä katkennutta jousta. Tarvittava varaosa löytyi wûrth:n laatikosta muistaakseni 20 centillä ja mahdottomaksi korjata tuomittu lukko on nyt toiminut kohta kolme vuotta... :-)
Poistoputkien puhdistus (akkukaukalo) olisi kait hyvä tehdä pari kertaa vuodessa? ei kai sille ole huoltoväliä laskettuna, kuuluu enemmänkin kategoriaan tarpeen ja maalaisjärjen mukaan. Tarkastaa puhtauden vaikka samassa yhteydessä öljyjen ja muiden nesteiden kanssa...

no ei sitä todella kannata uutta mattoa mennä ostamaan. kaikista autoista lähtee matto ehjänä irti jos sitä ei oo liimattu ja volskeissa ainakaan ei oo. melko käsiä ovat huollossa jos maton saavat vaan hajalla irti, jos se autoalan opiskelijaltakin onnistuu irrottaa helposti ja ehjänä ja vielä ekalla kerralla ilman mitään hajua miten se puretaan irti.
penkit sitten taitaa passatissakin olla kolmella kiskolla kiinni. taka kiskoista tulpat takapäästä irti ja edestä pieni ruuvi ja mutteri mitkö on ihan siinä keski kiskon etulaidassa myös irti. sitten vedetään penkki niin taakse että kseki kisko hyppää irti, kallistetaan penkki taakse ja irrotetaan johtojen liittimet ja vedetään se penkki ihan taakse irti takakiskoista ja nostetaan varovasti los ovesta. ja jos penkissä bäggi niin joho irti akusta ennen irrotusta.
listat irtoaa nostamalla ja keskikonsolin tuhkakuppien ja vaihekepin pussin alla on ainakin ruuveja. näin siis ainakin cordobassa ja octaviassa joten eiköhän myös passatissakin.

Varmistuiko vuotokohta jo ennen kuin kuivatat laittamaton, itsellä se ei ollut mikään edellämainituista vaan... http://pajalle.com/cars.php?id=019&lang=fi&page=3
näistä vastauksista on varmasti apua. Raportoin tänää joskus iltäpäivällä mistä vuoto löytyy (jos löytyy).
Uuden maton tilaamista ehdottivan pitäjänmäen vw huollossa. Kun ton maton irti revitytän en kyllä tee sitä tuolla merkkihuollossa koska heidän tuntitaksa on tuplasti isompi kuin tossa naapurikorjaamossa.

Onko sulla itellä paikkaa minne auto purkaa? Mökkiä, porukoiden tykö tms.? Kyllähän tuo korjaamolla teettettynä tosiaan maksaa "jokusen" euron. Elikkäs, kuten Petri tuossa jo sanoikin, vuoto olisi hyvä paikallistaa ennen kuivatusta.
Pitskussahan koittavat ihan tosissaan kasvattaa myyntiä... :-)
Tuli vaan mieleen et mites ne sen uuden maton saa paikalleen ehjänä, jos vanha pitää ottaa poikkee puukon kanssa?

Kannattaa välttää Pitskun VW huoltoa. Ainakin Stockan aikoina palvelu oli tuntematon käsite, eikä ollut muutenkaan vakuuttava paikka. Vastaisuudessa kannattaa käydä Leppäsuon Huoltokorjaamolla. Tämä siis kokemuksen kautta opittua. Ja vielä tuosta lattiamatosta: sen pitäisi tosiaan lähteä irti ehjänä ja lisäksi niin, että sen saa uudelleen paikoilleen (yhden 3b Passatin kokemuksella).
Juu elikkä onkelma oli juuri siellä mitä täällä ehdotettiinkin eli akun alla ja siinä vieressä olevat vedenpoistoreijät olivat tukossa ja vesi oli tullu jostain läpiviennistä sisälle.
Nyt sovittiin aika maanantaiksi maton irti repimiseen. Kaveri siellä huollossa sanoi että maton saa kyllä ehjänä irti mutta jotkut mutterien yms päällä olevat tulpat saattavat hajota ja ne pitää sitten volkkarilta käydä hakemassa.
Nyt vaan sitten sormet ristiin että vesi ei ole 3 viikon aikana tehnyt mitään vahinkoa!

-
- -
- Viestit: 16030
- Liittynyt: 23.7.2003 9:30
- Viesti:
E: Ääh... Ei oo hereillä vielä tähän aikaa aamusta...
Viimeksi muokannut H. Jormalainen, 22.6.2006 8:43. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- -
- Viestit: 628
- Liittynyt: 23.7.2003 17:18
eilen täälläkin n. tunnin verran ilmastointi päällä, niin apukuskin lattia lainehtii..
http://www.netikka.net/juhamatti.makela/vuotaa.JPG
nuolen osoittamasta liitoskohdasta tulee vettä..
kenelläkään tietoa mistä se vesi tulee tonne, ja onko tuolla takana joku ulostulo, mikä vois olla tukossa.. ei ollut eka kerta kun vedet tuli sisälle, ei oo tosin ennen tullut kuivalla kelillä ilmastoinnin ansiosta.. mutta nyt aloin vasta tarkemmmin tutkia mistä se vois tulla, kun kuitenkin ilmastointiakin olis kiva käyttää..

VOI VITTU!!
Nyt alkaa ihan tosissaan vituttamaan tämä säätö. Kolme viikkoa on tän kanssa arvottu kun kaikki on vähän sormi suussa että mitä tän kanssa pitäis tehdä. Nyt olen ottanut täksi päiväksi (palkattoman) vapaapäivän duunista koska mun täytyi viedä auto aamusta huoltoon ja en voi käydä duunissa ilman autoa. No aamulla vein auton huoltoon ja olin tyytyväinen että saan tämän asian vihdoinkin pois päiväjärjestyksestä. Noin puolituntia siitä kun olin tullut kotiin kaveri soittaa sieltä pajalta ja sanoo että nyt ei (jälleen kerran) pientä ongelmaa auton kanssa. Karvamatto kuulemma menee pitkälle kojelaudan alle ja sen poissaamiseksi pitäisi irrottaa ajotietokone yms ja heillä ei ole valmiuksia sellaisiin töihin. Matto ei voi kuulemma leikata mistään kohtaa koska sitä ei saisi enää siististi takaisin kiinni. No ei muuta kun penkit ja keskikonsoli takaisin kiinni ja autoa hakemaan takaisin. Olen taas alkupisteessä.
Nyt ei sitten auta varmaan muuta kun viedä auto TODELLA ylihintaiseen vw huoltoon pitskuun ja toivoa että selviän alle kahden viikon palkalla duunista.
Vittu tää on naurettavaa........

Noissa orkkisilmastoinneissa ainakin Audien puolella on ollut tuollaista ongelmaa että kondenssiveden poistoletku menee tukkoon ja tulvii lattialle.Johtuu siitä että tuossa nuolen kohdassa taitaa olla liitos josta lähtee putki auton alle.Saattaa olla että tuo liitos on maton allakin jonne se menee höyrystimen kotelosta lähtevällä kovamuovisella putkella.Putken päässä on ventiilli joka tukkeutuu.Tuonne ovat työntäneet liitoksesta paineilmaa jolloin tukos korjaantuu.
Kiitos petrille varteenotettavasta vaihtoehdosta
noh, nyt on sitten ensisijaiseksi ratkaisuksi valittu irrottaa vain listat ja sulloa maton ja pohjan väliin hesareita, antaa kuivua pari päivää, ottaa hesarit pois ja laittaa listat takaisin. Tätä ratkaisua ehdotti mekaanikko munkkiniemen nesteellä. Tälle projetkille on varattu aika huomiseksi.
Ainoa asia mikä minua tässä ratkaisussa huolettaa on se että saako maton vielä siististi takaisin jos sitä on venytetty irti paikaltaan hesareilla?
Kun tämä on tehty ajattelin vielä hankkia rakentajaan koneelta vuokralle sellaisen sähköisen ilmankuivattajan (en tiedä oikeaa nimeä). Kuulemma kuivattaa läpimärä maton viikonlopussa rutikuivaksi.

se matto pitää saada nimenomaan irti pohjapellistä ja ilmaa sinne väliin jos sen haluaa rutikuivaksi saada.
Jos varmasti haluat hyvän niin sisusta pitää ainakin purkaa pois ja nostaa mattoa vaikka muutamien puupalikoiden varaan ja pari sisätilan lämppäriä puhisemaan sinne päiväksi. Sitten alkaa kuivamaan. Se matto kun ei ole pelkkää mattoa vaan useampi kerroksinen systeemi.

Itse kuivattelin pasuunaa nostelemalla mattoa irti lattiasta, ja puhaltamalla sisätilanlämppärillä maton alusen kuivaksi. Ei tarvinnut penkkejä irrottaa, mutta hieman voimalla mattoa sai ylöspäin kammeta.
Ja tosiaan, kun vesi nousee kangasmattojen yläpuolelle, sitä on jo mattojen alla todella paljon. Itse poistin vain kynnyslistat, sekä penkkien kiskojen päällä olevat muovisuojat, sitten vain kampeaa mattoja ylös ovien vierestä alkaen niin että saa käden työnnettyä maton alle ja rätin kanssa kuivattua enimmät vedet. Sitä vettä tulee rätin kanssa litrakaupalla sieltä.
Rakentelin erilaisista palikoista (ruuvimeisseleistä, puupalikoista, muovipalikoista sellaiset tuet maton alle, että se oli kauttaaltaan irti lattiasta etu- ja takajalkatilasta. Sitten vain sisätilanlämppäri puhaltamaaan yön yli maton alle niin että ilma virtaa esim takajalkatilan kautta etujalkatilaan. Varokaa tulipaloa.
Kuivatus on syytä tehdä mahd pian kastumisen jälkeen. Muuten mattoon jää tunkkainen haju. Kuivatuksen hinta 0 eur, mutta työlästä.
linkki tarinaan missä selviteltiin vuotopaikkaa: http://www.ultimatevw.com/keskustelu/?cmd=aihe&id=2440&sanat=veden%20poistorei%E4t

JoelH: Miten lopputulos, miten kävi? Omasta käytin maton (ja koko sisustan kojelautaa lukuunottamatta) pois nyt kesäloman aikana äänieristys ja sisustan pesurojektin takia ja matto oli todellakin yllätyksekseni kojelaudan takaa yhdessä. On vissiin laitettu autoon ensimmäisenä osana, jonka jälkeen paikalleen on kasattu kojelauta yms. kamat. Maton kuitenkin _pystyi_ leikkaamaan nätisti kahtia yhdessä olevasta kohdasta ja laitettuani maton takaisin paikalleen ja kasattuani sen leikatusta kohdasta nippusiteillä, ei kohtaa erottanut. Leikkauskohta jää lisäksi kojelauadan, sekä kartturin puolelta hanskalokeron "alasuojan" alle, joten fakiiri pitää olla, että pois käytön huomaa kaikkien osien ollessa paikallaan. Sanomani "mukavuusboxi" sitten sijaitsi ainakin tuossa mallissa kuskin maton alla, kartturin puolella ei ollut kuin sivutörmäystyynyn tunnistin. Mattoa tuskin kuivattaa päivässä eikä vuorokaudessa, sen verran paljon oli sitä valkoista eristettä paikoin laitettu. Valkoisen eristeen ja pintakerroksen välissä oli kumimainen kerros, joten päältäpäin tuleva kosteus (lumi yms.) ei mene läpi matosta. Näin ainakin asian pähkäilin, koska painepesurilla pintapuolelta pestynä vesi ei mennyt läpi valkoiseen eristeeseen.
mä kerron sulle miten kävi
pelkääjän jalkatilassa on automaattilaatikon ohjaintietokone. Silloin kun tämä vesiongelma tapahtui en tätä tiennyt, eivätkä tienneet 4 tai 5 autokorjaamoa jota konsultoin asian tiimoilta. Siksi kuivasin auton nostamalla mattoa irti reunoista ja laittamalla sinne alle paperitolloja. Paperi tolloja vaihdoin niin kauan aikaa päivittäin että ne olivat täysin rutikuivia. Sitten pidin vielä mattoa ilmassa pari päivää ihan varmistukseksi. Tämän jälkeen luulin kaiken olevan kunnossa ja laitoin maton takaisin paikalleen.
Nyt automaattilaatikon ohjaintietokone on lillunut omassa syvennyksessään muutaman kuukauden päivät ja tästä syystä mennyt paskaksi ja hajottanut samalla laatikon. Vitun hieno kokemus siis kaiken kaikkiaan.
Laatikon korjaaminen on viikon työ. Se sisältää laatikon täydellisen purun ja kuluneiden ja hajonneiden osien vaihdon. Tämä maksaa 1600-2200 riippuen vaihtoa vaativista osista. Tälle työlle saa vuoden takuun. MUTTA laatikon korjaaja ei suostu myöntämään takuuta ellen vaihda myös ohjaintietokonetta joka maksaa 600e. Ja mulla taas on ongelma teettää 1600-2200e työtä saamatta siihen mitään takuuta. Huomenna aion soittaa korjaamoon ja kysyä että saanko työlle vuoden takuun mikäli käytän autoni volkkarilla, jossa niillä on tarvittavat tietokoneet jolla saadaan ohjaintietokoneesta ulos tieto että onko se kunnossa vaiko eikö.
Jos tietokone on kunnossa ja automaattilaatikon korjaaja suostuu tämän jälkeen myöntämään työlleen vuoden takuun niin sitten tilanne on tätä myöden ohi. Mikäli tietokone on kunnossa, mutta korjaaja ei silti suostu myöntämään takuuta laatikon toimimisesta niin olen edelleen kusessa.
Miten sellainen onnistuisi että korjaaja antaisi takuun automaattilaatikon toimivuudesta ja volkkari antaisi takuun ohjaintietokoneen toiminnasta? Jos vaihteet alkavat jälleen reistailla kummalta alan ensimmäiseksi kyselemään korjausta.
Sellasta, onneksi hilloa on niin saatanasti että tollaset 2800e ylimääräiset laskut eivät tunnu missään
jos jollain on järkeviä ehdotuksia siihen miten tälläisessä tilanteessa kannattaisi menetellä niin antaa palaa

kalliiksi tuli joo parin reijän tukkeutuminen. Tämänkin häslingin olisi voinut välttää jos olisi silloin pari kk sitten tiennyt tietokoneen sijaitsevan kuopassa jalkatilassa. Muttakun ei.
ilmeisesti joutuu vaihtamaan koko tietokoneen. Siksi meinasin ensiksi että vanhan tietokoneen voisi vain kuivata jos testeri näyttää vihreetä valoa, koska kaveri vw maahantuonnissa sanoi että se testerin antama raportti on niin luotettava, mutta nyt taas sitten kaveri pitskun vw huollossa sanoi että tietokone kannattaa vaihtaa joka tapauksessa jos se on päässyt kastumaan. Ja pitäähän se vaihtaa koska vw ei tietenkään anna vanhalle tietokoneelle mitään takuita vaikka sen hapettuneet johdot vaihdettaisiinkin ja testeri näyttäisi olevan kunnossa. Ja takuu tälle korjaukselle on pakko saada.

- Viestit: 50
- Liittynyt: 3.10.2004 20:28
Siellä maton alla on sopivasti tilaa sille boxille. Vesikään ei mene maton läpi, joten siinä mielessä turvassa. Suunnittelun vasinainen ruusu taasen on ne piikaset vedenpoistoreiät jotka tukkeutuu hiirenkorvan kokoisesta lehdestä. Minkähän helvetin takia niistä ei ole voinut tehdä niin paljon suuria että vesi menisi läpi vaikka olisi kerros lehtiä/havuja päällä, tai sitten kaadon kohti moottoritilaa ja reunasta reilut siivut auki?
Maton äänieristys ominaisuudet tuskin ovat huonontuneet, suurempana murheena pidän paskan ja pitkään olleen veden risteytystä eli tunkkaista hajua ja hometta.
Eikö tolla 2ke saa jo vaihtolaatikon sekä älyn sille?

Mahtaako tätä ongelmaa esiintyä kaikissa vuosimalleissa vai? Itse olen etsimässä tuon -01 2.0 bensa version tilalle n. -03-04 dieseliä. Tietää vaan varautua moiseen ja katsella osto hetkellä mahdollisia kosteuksia...
Kyllä ne samat vedenpoistoreiät on myös 3BG Passatissa (eli vm 2001 eteenpäin) ja ne voivat tukkeutua myös niissä. 3BG Passateissa tuo reikien tukkeutuminen ei kuitenkaan ehkä ole ihan niin suuri ongelma kuin 3B malleissa, koska akkukaukalon päällä on muovinen suojalevy, joka estää aika hyvien puunlehtien ja muiden roskien pääsyä tuonne kaukaloon. Omasta -04:stani kesällä tsekkasin nuo eka kertaa. Ei juurikaan ollut akkukaukalossa roskia ja vedenpoistoreiät olivat auki. Aion kuitenkin vähintään kerran vuodessa nuo tsekata.
ei oo sen enempää tietoa mutta korjaamossa sanoivat vain että ainakin audi a6 on sama ongelma
Ja ainakin A4 B5 mallissa myös. Luultavasti vielä joissain muissakin.....
Täältäkin tulee vahva kehotus putsata tuo akkukaukalo. Itse tein tuon operaation nyt viikonloppuna. Seitsämässä vuodessa sinne oli kertynyt jo sen verran roskaa että kukat olisi voinu sinne multiin istuttaa (todellinen ekoauto :). Vie ehkä noin tunnin kun huolella tekee ja siinä samalla vaivalla on helppo vaihtaa raitisilmasuodatin. Audiklubin puolelta löytyy A4:een kuvalliset työohjeet (ks. osa 2.Akun vaihto), jotka ovat sovellettavissa myös Passattiin. Juokseva vesi helpottaa puhdistusta, sillä on helppo huuhdella paikat puhtaaksi.
Niistä vedenpoistokumitötteröistä on yritetty kikkailla joku elämää suurempi ratkaisu, joka pääsee tukkeentumaan kun vähänkin isompi roska menee sen sisään. Varteenotettavina vaihtoehtoina on A) jättää kokonaan tuo tutti pois akun alta tai B) leikata se supistusosa hiiteen, jotta vesi pääsisi helpommin poistumaan. Jarrutehostimen puoleinen kumitötterö lienee osa jotakin isompaa läpivientisuojaa. Minä en ainakaan saanut sitä helposti irtoamaan, mutta senkin saa puhdistettua ilman että tarvitsee jarrutehostinta irroittaa.

Tunti? Jarrutehostimen irroitus? Ite hoitelin homman paineilmalla ja normaalia pitemmällä puhallus päällä. 5 min jos tuhhuuttaa eri kulmista ja paikoista ilmaa niin maan perkuleesti mm. tehostimen taakke, akun alle ja raikkarin taakke niin alkaa oleen puhasta. puhdistuksen tuloksen voi vielä kokeilla katamalla vettä kaukaloon. Toki jos tavaraa on kertynyt jo sen verran että potut siihen istuttaa niin meneehän sit enemmän aikaa, toki sen tilanteen on jo varmaan huomannut kabiininkin puolella :-) Omasta löytyi kyseisellä reseptillä moottorin alyn takaa todella pitkä neulainen injektio ruisku, hieman alkoi mietityttämään auton edellisen omistajan touhuilut...
^Niinno, ehkä tuohon tuntiin sisältyy myös pakolliset tupakkitauot, oluen nautinta ja työkalujen etsiminen (lue: ainahan ne on hukassa :) Toisaalta jos viitsisit lukea tuon aiemman viestini ajatuksella ja ymmärtää että esim. sitä kumituttia on jokseenkin mahdotonta irrottaa ilman että ottaa akun ja sen telineen pois. Tehostin on sen toisen tutin edessä mutta enhän mä sitä tehostinta käskenykkään pois nykäistä :)
Joskus myöskin ihmetyttää tälläkin palstalla ne ihmemiehet (?), jotka väittävät tekevänsä remontin jos toisenkin ajassa, jossa hitaampi ei ehdi edes kissaa sanoa (sen takia laitoin tuon aika-arvionkin yläkanttiin ettei valehtelusta päästäisi syyttämään :). Itsellä on tapana tehdä asiat huolellisesti, ettei tartte heti kohta tehdä samaa operaatiota uudestaan. Kun purkaa akun ja telineen pois niin myös näkee että on puhdasta, voisi sen ajan tässä tapauksessa huonomminkin käyttää...

No asiasta en ala kinaamaan jonka itekkin muutaman kerran tehneenä tiedän, että siihen ei saa tuntia, edes puolta käytettyä. Mikäli ilmoitettuun aikaan sisältyy kaljan juontia ja työkalujen metästystä niin asiahan on tietty toinen. Itelläkin meni kesällä kaverin kanssa koko iltapäivä ja ilta kattoverhouksen irrottamisessa, sekä vielä seuraavana aamupäivänä se piti pujotella ulos autosta. Kesä kun oli kuuma niin nestevajauksesta piti pitää huolta olutkorilla :-) Verhous sitten meni myöhemmin selvinpäin paikalleen tunnissa aurinkolippojen sekä pilarien verhousten kanssa.
Ja kyllä, luin viestisi ennenkuin painoin reply namikkaa. Sitä vaan ihmetteli(e)n et miksi ne tutit pitää pois käyttää kun ne pystyy puhdistamaan sillä paineilmalla sekä vaikka työntämällä reiästä pikkurillin läpi veden kanssa ja siten varmistua että reikä on auki. Toki jälkimmäiseen pitää ottaa akku ja sen teline irti mut kuites.
pääasia kuites et reiät on auki, vesi kulkee ja homma siten hoidossa :-)

Terve.Tuli toi akkukaukalo putsattua tänään.Molemmat vedenpoistoreijät olivat yllättäen tukossa.Semmomne kysymys et löyty akun alta sellane irtonainen kirkas muoviletku n.5mm halkasija ja n.300mm pitkä.Onko mitään hajua mistä se vois olla?
Viimeksi muokannut VeeKuus, 22.9.2007 20:01. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- -
- Viestit: 16030
- Liittynyt: 23.7.2003 9:30
- Viesti:
Palaa sivulle “Yleinen - autot ja liikenne”
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 37 vierailijaa