Kävin sitten Treen VAGilla pyörähtämässä pariinkin otteeseen ja vitutus jäi päälle. Aikaisemmin olin hankkinut VW-Autolta (maahantuoja) papereita ja selvityksiä Scirocon tehokkaimmasta versiosta ja sainkin hyvät paprut. Inssi vaan vaatii A4selle yhteenvedon ja leiman hyväksynnästä. Noh, raapustelin mielestäni erittäin selkeän todistuksen jarruista, akseleista, vakaajista tehoista, jossa on tehokkain versio vs. oma tekniikan vaihto.
Aamupäivällä kävin ja huoltoneuvonnan hemmo ei uskaltanut laittaa nimeään ja leimaa papruun vaikka oli liitteineen kaikkineen tiedot. Sanoi vastaavan tulevan puolen tunnin päästä, mutta itselläni ei ollut aikaa ja sanoin tulevani iltapäivällä toiden jälkeen..toivekkaana iltapäivällä sitten saavuin ja oletin homman olevan selvä. Vielä mitä, jätkä oli lähtenyt jo kotio ja vaati autoa näytille ennen leiman lätkäisyä. Tulee vasta perjantaina ja katsastus varattu torstaiksi. Vittu, eikös katsastusinssin tehtävä ole todeta tekniikan vastaavuus paperilta muutoskatsastattaessa? Tiskilläkin palvellut oli sen näköinen että hähähhäää, osta vittu uusi auto eläkä räpellä..saatana..teki mieli vetää nenä solmuun ja tehdä siitä leimasin! PRKL.
Kertokaas oliko oikea menettely heillä?
paperisotaa: tekniikan vastaavuus-todistus
Valvoja: ffp jäsenet
-
- -
- Viestit: 16030
- Liittynyt: 23.7.2003 9:30
- Viesti:
Mutta eikö huollosta ilmoiteta mitä osia autossa pitäisi olla ja sen perusteella katsari sitten päättelee asian?
Heebon karkaaminen oli tympeätä, mutta ymmärrän että ei ne ole kovin innokkaita allekirjoittelemaan asiakkaiden tekemiä selvityksiä. Niillä menee oma aikansa asian tarkistuksessa eikä nekään kaikkia malleja varusteineen ulkoa muista.
Kaiken kukkuraksi on vielä hankala laskuttaa asiakasta kun asiakas mielestään pärjäisi vaan minuutin selvityksellä ja jos selvitykseen kuluukin vaikka puoli tuntia, ni mites sitten laskutetaan...

- Viestit: 494
- Liittynyt: 2.7.2004 3:59
-
- -
- Viestit: 494
- Liittynyt: 2.7.2004 3:59
Hyvä diisselisti, paljonko otti tarkastuksesta ja musteesta? Eipä ole enää kiire meikäläiselläkään ja mielelläni näytän auton palikat. Sitten kun aika tulee niin menenkin Hyvinkään autokuviolle, kun siellä on parempaa palvelua ja sanoi että "vajaa vartti menee" kun tsekataan osat.. Treen Laakkosella ei osannut sanoa meneekö 10min vaiko puoli päivää..just.
Yritän saada paperit kahtena kappaleena että voin toisen pitää itselläni, kun toinen varmaankin jää katsastuskonttorille.
Yritän saada paperit kahtena kappaleena että voin toisen pitää itselläni, kun toinen varmaankin jää katsastuskonttorille.
-
- -
- Viestit: 494
- Liittynyt: 2.7.2004 3:59
-
- -
- Viestit: 494
- Liittynyt: 2.7.2004 3:59
Palaa sivulle “Tekniikka - Bensa”
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Bing [Bot] ja 25 vierailijaa