Mutinaa projektiosastosta
Valvoja: ffp jäsenet
Mutinaa projektiosastosta
Nyt kun viime aikoina on ollut vääntöä projektiosaston sisällöstä, niin joku voisi kertoa minkälainen juttu täyttää projektiosaston kriteerit? Tuleeko projektissa olla hitsilangan käryä vai riittääkö esim ajoneuvon varustelu projektiksi?
Ärsyttää jos ei keskustelupalstalla voi enää keskustella. Offtopic kirjoittelu kun mielestäni kuitenkin jossain määrin kuuluu keskustelupalstoille, kunhan vain jutusta löytyy myös itse asiaa.
arc:n V6 projektitopicissa väännettiin kättä riittääkö talvirenkaiden laitto ja auton esittäminen talvikunnossa projektiosaston imagoon. Siellä ehdotettiin, että kuvia voi laittaa kävijöiden galleriaan, mutta kuinka moni sitä oikeasti seuraa??
Itselläni meni jouluherne hitusen kaasariin omassa topicissani ja päätin poistaa senkin vähän, josta mahdollisesti ehkä joskus jossain olisi ollut jollekulle hyötyä, ehkä. Tämä ei johtunut herkkänahkaisuudesta vaan itseäni silloin tällöin vaivaavasta äkkipikaisuudesta.
FFp:n jäsenet voisivat nyt päättää asiasta, kerta mielestäni projektiosasto on kaikkine OT piirteineenkin ollut hyvin informatiivinen ja mielenkiintoinen, mutta lässytys topicin hienoisesta harhautumisesta on mielestäni turhaa.

Niin, koko projektiosaston idea vääristyy sillä, että kukaan ei osaa antaa mielipidettään normaaleja projekteja koskien (pitäisi kai antaa vaihtoehtoja esim suunnitelluista korinosista) vaan silloin kuin mennään toisia polkuja (esim. PeAulin) tulee aika kärkästäkin avautumista samasta aiheesta monta kertaa.
e: Ideahan on hyvä, meidän pitää vaan oppia käyttämään sitä, ja noissa rojekteissa pitäisi olla kärkkäämmin kamera mukana

Tuosta voisi laittaa vaikka gallupin pystyyn. Käytkö kävijöiden galleriassa?
Itse en juurikaan kävijöiden galleriassa käy, mutta projekti osastossa käy aina.
Omasta mielestä tykkään seurata ihmisten tekemisiä ja niistä saa vinkkejä omaan kärryyni.
Tosin siihen nyt ei olekkaan tulossa mitään suurta ja hienoa. Pikku detaileja vain.
Koko auton esittely on iso asia, varsinkin kun se tehdään ns. päivälirja tyyppisesti ja auton kokonaan rakentaminen ei käy ihan parissa päivässä.
Voisko ko. osaston suuntaa kehitellä vaikka jonkilainen DIY tyyppiseksi.
Sekavaa tekstiä. Menen sulatteleen kinkkua.
E: typoja poisteltu

Viimeksi muokannut marklain, 24.12.2005 21:51. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- -
- Viestit: 3377
- Liittynyt: 23.7.2003 21:20
vaikka sen nimi onkin projektiosasto niin itse ainakin käsitän sen enemmän omat autot -tyyliseksi osioksi.
tuo gallerian kävijöiden kärryt ei todellakaan aja samaa asiaa koska ensinnäkään sinne ei voi kirjoittaa ideoita ja ajatuksia samalla tavalla ja palaute tuollaisessa syysteemissä rajoittuu yleensä "hyvä/huono" linjalle. myös jos autoon tulee usein muutoksia niin on hauska kirjoitella päivityksiä ja sen sellaisia, se ei myöskään tuolla onnistu.
jos projektiosastolle sallitaan vain projektit, jossa auto revitään ihan osiksi ja rakennetaan kokonaan uudelleen niin sieltä karsiutuu aika paljon juttua eikä niitä täysprojekteja myöskään tule mistään ihmeenkaupalla lisää sinne.
keskustelua käytiin tuolla mun auton topicissa, joten otetaan se vaikka esimerkiksi. olen kesästä asti lisäillyt uusia kuvia, kirjoitellut ideoita suunnitelmista ja päivityksiä kun olen autolle tehnyt jotain. ymmärtääkseni tuota edistystä on seurannut aika moni ja eikö tämä ole juuri tuon osaston idea. esimerkiksi tässä esitellään ilman sen suurempia projekteja pari autoa ja mielestäni tuo sopii ihan hyvin silti tuonne.
muutetaan sitten tota osaston nimeä jos jotain on pakko tehdä mutta mun mielestä se toimii ihan hyvin tollasenaan, eikä siellä niin paljon ruuhkaa ole että pitäisi karsia.

Uuden vakiokuntoisen auton ostaminen kaupasta ei ainakaan minun mielestä ole mikään kummoinen projekti. Mielenkiintoinen asia varmaan joissain tapauksissa ja ostajalle tietysti jännä juttu. Mutta ei projekti siinä merkityksessä mitä tuolla projektiosiolla haetaan. Ihan varmasti monia kiinnostaa jos siihen uuteen autoon aletaan tekemään jotain hienoa. Siis muutakin kuin lisävarustelistan rustailua tai luovutushuoltoa.
Kilpijoki meni itse poistelemaan juttunsa ennenkuin yksikään moderaattori oli sanonut sanaakaan. Niiden juttujen poistolla pilasi siten koko topikin lopullisesti ihan itse. Siksi lukko. Tässä vaiheessa on enää paha mennä sanomaan että oliko siellä mitään kiinnostavaa tai muuten projektiosioon kuuluvaa, kun jutut on jo kirjoittajan toimesta poistettu.
Koitetaan saada ne joulupöydän herneet osumaan suuhun eikä sinne nenään.

Poistin kommenttini koska koin, ettei asialle annettu edes mahdollisuutta. Eipä tässä vaiheessa vielä oikein isompaa ehdi tekemään, kun auto on tosiaan vielä liikkeessä. Tarkoitukseni oli alunperin valoittaa asioiden etenemistä, mutta se saa nyt olla. Ehkä sitten joskus, kun olen autosta luopumassa ja se on "valmis", palaan astialle. Enkä koe kokeneeni vääryyttä topicin lukottamisesta, itsehän sitä pyysin.
Projektiosastolle kuuluu sananmukaisesti projektit.
Esim. mainitsemasi talvirenkaiden vaihto ei ole mikään projekti tai voihan se nykyajan uusavuttomille olla haasteellinen projekti tai "bilteman" lisävalojen asentaminen auton keulalle, toki lisävaloasennuksestakin saa projektin jos ne on asennettu poikkeuksellisesti
Tuskin sivuilla käyviä kiinnostaa nämä kirjoittelut jossa joku on ostanut III-korisen 1,4 golf:n ja kertoo että tarkoitus olis ostaa 14" vanteet (sellaset perus taxi-mallit) ja sit oon aatellut valojakin päivittää kunhan saan rahaa ym. ym eikä ainuttakaan kuvaa tai jos on niin täysin vakioamallisesta raakileesta josta ei oikeasti koskaan mitää oo tulossakaan.
Hyviä projekteja tuolla on nyt vaikkapa Tanhiksen junakeula, Jonnin LE Vento, Sanna K. Warre ym. ym. eikä Arc:n V6 projektissa mitää vikaa ole mutta välillä topikkia pidetään hieman keinotekoisesti ylhäällä vaikkei mitää olisi varsinaisesti hetkeen tapahtunutkaan, paljon kyseiseen autoon on tehty mutta ei se unholaan jää vaikkei sitä joka päivä joku kehuisikaan.
Eli pistetään sinne ne autot esille joissa oikeesti jotain tapahtuu eikä ne joissa haaveillaan jotain tehtävän ja päivitetään ne joissa on jotain tapahtunut.
Esim. mainitsemasi talvirenkaiden vaihto ei ole mikään projekti tai voihan se nykyajan uusavuttomille olla haasteellinen projekti tai "bilteman" lisävalojen asentaminen auton keulalle, toki lisävaloasennuksestakin saa projektin jos ne on asennettu poikkeuksellisesti
Tuskin sivuilla käyviä kiinnostaa nämä kirjoittelut jossa joku on ostanut III-korisen 1,4 golf:n ja kertoo että tarkoitus olis ostaa 14" vanteet (sellaset perus taxi-mallit) ja sit oon aatellut valojakin päivittää kunhan saan rahaa ym. ym eikä ainuttakaan kuvaa tai jos on niin täysin vakioamallisesta raakileesta josta ei oikeasti koskaan mitää oo tulossakaan.
Hyviä projekteja tuolla on nyt vaikkapa Tanhiksen junakeula, Jonnin LE Vento, Sanna K. Warre ym. ym. eikä Arc:n V6 projektissa mitää vikaa ole mutta välillä topikkia pidetään hieman keinotekoisesti ylhäällä vaikkei mitää olisi varsinaisesti hetkeen tapahtunutkaan, paljon kyseiseen autoon on tehty mutta ei se unholaan jää vaikkei sitä joka päivä joku kehuisikaan.
Eli pistetään sinne ne autot esille joissa oikeesti jotain tapahtuu eikä ne joissa haaveillaan jotain tehtävän ja päivitetään ne joissa on jotain tapahtunut.
jos projektiosastolle sallitaan vain projektit, jossa auto revitään ihan osiksi ja rakennetaan kokonaan uudelleen niin sieltä karsiutuu aika paljon juttua eikä niitä täysprojekteja myöskään tule mistään ihmeenkaupalla lisää sinne.
Tietenkin tuollaiset kokonaan puretut projektit on mielenkiintoisimpia mutta myös tavallista tuunausta kaivataan eli pikku yksityiskohtien hiomista esim. tyylin Arc:n V6 ja Joonaksen Bora ym. ym., mutta tietyssä kohdassa menee siinäkin raja milloin se muutos ei ole enään projekti ja näitä siis halutaan rajoittaa/poistaa. (haaveautot ja lisävalo asennukset. ym.)
^Tuo kulostaa aika hyvälle omaan korvaan. Välillä on hieman ikävä kun joku alottaa projektin eikä ole ekaksi edes kuvaa laittaa autosta näytille eikä autolle oikee mitään tehdäkään ni se ei ole mielestäni ihan vielä topicin arvoinen. Itekin olin alottanut auton laiton jo jonkin aikaa aikaisemmin kun aloitin oman projektitopicin. Kuvia oon laittannu sen mukaan kun autoa oon tehny. Välillä kanssa raivostuttaa kun jonkun autoa dissataan ja sinne topicciin pitää kirjoittaa sata kertaa se "SAATANAN RUMA VEHJE UPOTA SE SUOHON" teksti. Itseä ei ole haitannut ollenkaan esim. ARCin projektin uusien kuvien päivitys, kivahan sitä hienoa autoa on hienoista kuvista ihastella.
-
- -
- Viestit: 16030
- Liittynyt: 23.7.2003 9:30
- Viesti:
Lukemani perusteella olen itse sitä mieltä että Fabia vRS sopisi projektiosatoon. Kuitenkin auto on sen verran harvalukuisempi kuin mitä G3 tms peruskiesit.
Ja talonrakennus on varmaankin kaikkien mielestä projekti ja siinäkin rakennetaan vaan uutta niin eikö sekään sitten ole mitään?
Tai jos joku rakentaisi alusta alkaen Murciélagon tehtaan varaosista niin olisiko sekin niin huono projektiosaston aihe että siitä pitäisi itku aloittaa?
Auttaisiko että auto olis ollu vuoden käytetty? Olisko sitten voinu hyvillä mielin kirjoitella projektijuttuja? Eli eikö uutta voi pitää projektina?
Projekteja on niin monenlaisia...
Itse olen sitä mieltä että kaikki jonka kirjoittaja näkee projektiksi on projektikategoriaan kuuluvaa. Eri asia onko öljynvaihto sen arvoinen että siitä kannattaisi kirjoittaa.
Edelleen odotellaan että pirksun miitissä päästään hiplaamaan tuota Flaviota!

Mielestäni tuo Kilpijoen projekti oli todella mielenkiintoinen juurikin auton "harvinaisuuden" johdota. Oli todella mielenkiintoista tietää mm. nuo ilmanotton parannus kikat sekä siihen kuuluvat palikat. Myöskin projektin eteneminen koeajosta -> auton ostoon -> jne. (joka jää nyt näkemättä) oli(si) mielenkiintoista. Myös kaikenlaiset suunnitelmat, piirustukset sekä digimuunnikset ovat mielenkiintoisia vaikka ne eivät yksinään "edistä projektia", mutta kuuluvat siihen kuitenkin olennaisesti.
Turhan lässyksen/vittuilun voisi jättää toki vähemmälle (tähän olen myös itse "syyllistynyt"), koska se haittaa itse asian lukemista/ymmärtämistä.
Toisaalta myös hyvin tehty projetki/ohje mm. lisävalojen asennukseenkin olisi todella mielenkiintoinen sekä hyödyllinen. Joillekkin nämä asiat saattavat olla itsestään selviä toisille taas uutta ja hienoa.
Projektin aloittajan on aivan turha ottaa vihannesta nenään jos tulee kovaa kritiikkiä, koska itse ainakin haluisin että joku sanoo minulle jos esim. puskuri on vinossa tai helmat eivät ole ihan timmissä. Kaikistä ärsyttävintä on se kun projektissa ruvetaan lässyttämään kovasta kritiikistä tai muusta aiheeseen kuulumattomista.
Projektin osastolle voisi luoda samanlaiset säännöt kuin esim. myyntiosastolla on. Tällöin kaikki tietäisivät mitä saa tehdä ja mitä ei. Mielestäni on myös todella hienoa se että tällä foorumilla on kunnon "poliisit" ja topicit laitetaan lukkoon tai niitä muokataan tarpeen tullen. Tällöin foorumi ei leviä käsiin.
kiitos ja anteeksi sekä
!!!---HYVÄÄ JOULUA---!!!

- Viestit: 698
- Liittynyt: 23.7.2003 13:32
Omaa rojektia kun olen yrittänyt päivitellä, olen omassa päässäni törmännyt yhtenään ajatukseen onko tämä turhaa tietoa ja kiinostaako tämä edes ketään= kirjoitanko turhaan ja tekeekö tällä tiedolla mitään/oppiiko kukaan mitään tästä.
Ja tod.näk. olen seuraavaksi tulossa niihin eniten mielipiteitä jakaviin juttuihin, mutta kaikkia ei voi vaan miellyttään ja sillä hyvä, teen tämän kapistuksen ihan kokeilun halusta ja ne joita se ei miellytä voi sitten tehdä omansa paremmin.
Ei ole tarkoitus vetäistä ainakaan herneitä kärsään jos kommentit on vain oikeasti asiallisia/aiheellisia, mutta vittuilu ja kateus erikseen (siihenkin joskus jopa törmää nykypäivänä)
Mielestäni osasto on kuitenkin pysynyt hyvässä siivossa ja tarjolla on ollut jokaiselle jotain tasapuolisesti.

kilpijoki: Hiukan on lapsellista ottaa nokkiinsa ihan viattomasta kommentista ja poistaa viestit. Mielestäni nyt vaan on typerää että projektiosiossa on auto mitä ei vielä edes ole omistajalla, ymmärtääkseni tästä otit itseesi?
Toinen juttu on nämä "projektit" missä ei ole kuvia ja pitkä selostus siitä mitä on ehkä tulossa ym. Eli mielikuvitusprojekti...
Menee vähän idea koko projektiosiosta jos juttu on ylläolevaa. Toki on jokaisen oma asia mitä projektiksi mieltää mutta jos sen esille laittaa niin on kovin kummallista jos ei mitään negatiivista palutetta kestä...

Toivottavasti Kilpijoki saa jouluhermeen nenästään uudenvuoden jälkeen ja laittaa Fabian takaisin esille kun varsinainen projekti pääsee alkuunsa, se että auto on uusi tai vanha ei estä sen laittamista projektiosastolle kunhan siihen todellakin jotain tehdään.
Tämäkin pitää paikaansa, mutta jos siitä ei ole muuta kerrottavaa kuin "että asensimpa tälläiset ja polttimot on 100W" niin ei sellaista kannata laittaa esille, jos taasen asennuksesta on kertomusta/kuvaa enemmänkin ja se on toteutettu hyvin laita tarina suoraan Tuomakselle kuvien kera niin juttu pääsee suoraan sinne minne kuuluu eli tekstitosioon josta hyödyllinen tieto löytyy jatkossakin.
Toisaalta myös hyvin tehty projetki/ohje mm. lisävalojen asennukseenkin olisi todella mielenkiintoinen sekä hyödyllinen.
Tämäkin pitää paikaansa, mutta jos siitä ei ole muuta kerrottavaa kuin "että asensimpa tälläiset ja polttimot on 100W" niin ei sellaista kannata laittaa esille, jos taasen asennuksesta on kertomusta/kuvaa enemmänkin ja se on toteutettu hyvin laita tarina suoraan Tuomakselle kuvien kera niin juttu pääsee suoraan sinne minne kuuluu eli tekstitosioon josta hyödyllinen tieto löytyy jatkossakin.
Lahtis pyysi itse poistamaan koko projektin, koska koki saaneensa liikaa vittuilua osakseen. Se on toinen projektiosaston ongelmista, jotkut kirjoittelijat nimiä nyt mainitsematta tuntuvat välillä esittävän krittiikkinsä siihen sävyyn, että niistä hyvälläkin huumorintajulla varustettu kaveri saattaa ottaa itseensä.
Se vaan on joskus niin vaikea käsittää että joku on saattanut uhrata jonkun toisen mielestä helvetin rumaan autoon paljonkin rahaa ja vaivaa. Harvoin kaikkia voi miellyttää... jos haluatte kritisoida jotain projektia, koittakaa tehdä se rakentavaan sävyyn, tai olkaa sitten hiljaa. Ja jos itselläsi on monien mielestä helvetin hieno oossomia ja rispektiä saanut auto, ei se silti oikeuta sinua haukkumaan muiden autoja. Muutenkin tekstin kautta kommentoiminen on välillä niin vaikeaa, että väärinkäsityksiä helposti syntyy. Ironia muuttuu helposti vittuiluksi.
Itsekin tunnustan, että kävijäiden galleriaa hyvin harvoin selailen. Ehkä tuollaista "showroom"-ajatusta voisi kehitellä. Tehdään membereiden kesken uudenvuodenlupaus pistää asiat ojennukseen ja järjestykseen tässä parin viikon sisällä... siihen asti keskustelu on vapaa tässä topicissa.

Esim. mainitsemasi talvirenkaiden vaihto ei ole mikään projekti
Totta varmasti kyllä, mutta mielestäni auton talvilookki on myös mukava nähdä projektiosiossa. Talvirenkailla kun Suomessa niin pitkään ajetaan, niin onhan talvirenkaat olennainen osa projektin autoa.
Turha projekti talvirenkaiden vaihdosta tulisi silloin mikäli sitä varten perustettaisiin uusi topic, vanhan topicin päivittämisessä ei mielestäni ole mitään pahaa, varsinkin jos jotain radikaalia on tapahtunut, ja talvirenkaiden vaihto monasti muuttaa auton ulkonäköä melko radikaalisti....
OT: Olisi kiva nähdä kuvia Villen g5 tdi:stä talvirenkailla (ohimennen näytti melko maukkaalta), Ville, kuten Artokin ottavat mainioita kuvia joita on ilo katsella.....
tuolla *omo pemari sivuilla se showroom ja projekti osasto juttu toimii kyllä mielestäni erittäin hyvin. eli jos joku laittaa ne uudet takavalot ja puunaa auton katosta kenttään niin sinne sitten monesti laitetaan kuva+vähän juttua. toki yleensä noissa shöwrööm jutuissakin on kyse uudesta hankinasta tai enemmän kuin yhden osan hankkimisesta.
Ehkäpä tuollaisessa showroomissa voisi jokainen hieman pienempien projektien tekijä (esim takavalot vaihtoon, tai muuten vaan hienoja kuvia tullu otettua) laittaa sitten niitä kuvia, kuitenkin maksimissaan esim 5/foorumilainen/topic.. Ja sitten näitä 5 kuvaa voisi päivitellä kun tulee jotain uutta ja hianoa..? BTCF:n jutuista en tiedä mitään, mutta tällainen ajatus heräsi tuosta showroom-jutusta..
Toimiiko tämä "show room" sitten että kun auto "varmistuu" projekti osastolta se siirretään show roomiin jonka jälkeen siihen voi tehdä niitä pikku viilailuita. Tuollainen systeemi on siitä tyhmä että saman auton juttu saattaa olla tällöin kahdessa osassa. Muutenkaan tuo projekti osasto ei mielestäni ole mitkään kovin paisunut.
Projekti osastolla voisi olla vaikkapa seuraavanlaisia vaatimuksia(omia mietteitä).
Projekti topicin aloittamisen vaatimuksia.
1. Projekti laitetaan osastolle vasta kun siitä on kuvia (kuvaa ei tarvita jos jutussa on esim. tarkat ohjeet jonkun jutun tekemiseen).
2. Projektiin tulee oikeasti tehdä jotain (ei siis pelkkää haaveilua)
3. Projektin tekijän pitää pitää kuvat kohtuu kokoisina(=esim. 300kt) (jos osaa)
4. Varustelu projektit mielestäni ok kunhan juttussa on oikeasti asiaa.
Projekti osastolla keskustelu:
1. Projekteista saa antaa kovaa kritiikkiä (ei vittuilua) kunhan se on rakentavaa, oikeasti.
2. "Moro tuun kattoon joskus" kommentit ovat turhia

Ettei siitä shöyroomista sitten tulisi samanlaista settiä kuin rojektiosastolta? Eli joku ostaa(tai ajattelee ostaa) tyyliin ykskolmosen kadetin suurine suunnitelmineen vailla mitään tekemistä/näkemistä ja siitä on sitten pakko reportoida koko maailmalle.
Ajatustasolla moinen palsta vois olla hyvä juttu mutta mitä lienee käytäntö...
Nykynen rojektiosasto on myös teoriassa hyvä mutta käytäntö on toisinaan jotain muuta.
Kommentointi ja kritiikki on kans sellanen asia jota on vaikea/mahdoton kontrolloida. Mielestäni ihan sama että onko se shöyroonm vai projekti: sikossomin tekijät saavat positiivista palautetta sekä joutavaa paskaa(morjens mie melkein tunnen sut! yms) osakseen, ne joiden saavutukset on muuta kuin sikossomia saavat paskaa niskaan tai eivät sitäkään. Noin niinku pääasiassa ja kärjistettynä.
Myönnettäköön, että itse kuulun siihen kastiin jonka on helpompi kritisoida "paskaa" kuin kehua onnistuneita. Kai se vaan johtuu siitä, että soomi-persoona löytää helpommin negatiivista sanottavaan kuin positiivista. Jos joku onnistuu niin mitäpä siinä lätisemään samaa skeidaa kuin muutkin, mutta jos joku ei onnistu niin toki pitää kertoa mahdolliset parannusehdotukset. Rakentava palaute saattaa unohtua siinävaiheessa... Ehkä se on allekirjoittaneen huonoutta, ehkä kansalliskäyttäytymistä. Paremmin tietävät kertokoon.
Esim. tuo kilpijoen rojekti oli tyyliin "mitä vittua, neljättä sivua mennään vaikkei koko kinneriä ole vielä näkynyt", mutta syvällisempi tutkiskelu osoitti että onhan se asianpoikanen sieltä löydetävissä ja ainakin oma kiinnostus asiaan heräsi. Siinä mielessä harmillista tuo herran itsensä tuohtuminen ja topicin pilaaminen. Ja mahdoton urakka moderaattoreille.
Toivottavasti kilpijoen fabio löytää tiensä rojektiosastolle jahka mies saa auton ja malttaa hieman rauhoittua...
:) kyllä se siitä, tasapuolisesti kaikille!

Miten olisi Autonkoeajo, Osto, Suunnittelu ja Varustelu alue, tuollaiselle voisi olla ihan oikeasti käyttöä. Olisi mielenkiintoista lukea kuinka esim. auton ostoon on päädytty muutaman koeajon kautta. Samassa paikassa olis sitten mahdollisuus saatta omat suunnitelmat muiden arvioitaviksi. Kun auton ostoon on sitten määdytty voi projetki osastolla avata oman topicin (jos tarvetta).
Noh, en tiedä miten apljon oikeasti on tarvetta tuommoiselle koeajo/osto/haaveilu-osastolle, mutta se saattaa johtua siitä että itselle tuo ei ole vielä aiheellinen.. Kuitenkin jokainen osasto lisää tietää modeille lisää töitä, kun tuollainen osasto taas innoittaa yhtä paljon paskanpuhumista ja ty6hjänjauhantaa kuin nuo kaikki muutkin osastot tähän mennessä. Mutta toki olisi omaltakin kohdalta ihan mukava olla joku paikka jonne sillon tällön vois upata kuvan jos toisenkin auton lookista ja pähkäillä samalla tulevaisuutta. Mikä tälle osastolle sitten tulisi nimeksi, ei mitään käsitystä, mutta siihen voisi myös sisällyttää nämä koeajojutut sun muut..?
Tuli tähän samaan hässäkkään mieleen että tapaamisille voisi olla oma osastonsa, tällöin ne eivät suotta täyttäisi "yleinen -autot ja liikenne" osiota. Tähän tapaamis osastoon voisi myös sisällyttää näyttely kuvat jolloin ne olisivat samassa paikassa.
Tuo ehdottamani Koeajo yms. juttu voisi toimia mutta sen sisältöä pitää miettiä tarkasti. Tarkemmin ajatellan tuohon osioon ei oikein sovi tuollainen "show room" tyyppinen esittely. Tuolla bemari foorumilla tuo näyttää ainakin toimivan ihan kivasti erillisinä osastona.
Modethan tässä sitten päättää mitä tulee ja mitä ei (jos tulee mitään). Tässä nyt heittelen näitä ideoita kun niitä tulee mieleen. Nykyinen systeemi toimii kyllä ihan hyvin, mutta pientä viilausta voi aina harkita.

Omat ajatelmani aiheesta:
Mun mielestä kaikki autoon liittyvä värkkäilu kuuluu projektiosastolle, jos siitä tehdän projektitarina. Tiedän kokemuksesta että se vaatii varsin paljon vaivaa.
Talvirenkaiden vaihtokin voi sopia projektiosastolle, jos sen tekee teemalla:
Otetaan renkaat ja tunkki sekä rengasavain esiin
Löysätään renkaat
Nostetaan auto tunkilla (huomaa varomääräykset jne)
Renkaiden vaihtokaan kaikkine alumiinivanteiden jälkikiristyksineen ei liene kaikille selvä juttu.
Liitetään työvaiheisiin liittyvät kuvat jne projektikertomukseen...kuten esim tuossa Tanhiksen pakettivolkkariprojektissa.
Hyvät ja opettavaiset projektit voitaisiin sitten siirtää tuonne tekstit osioon, jossa ne säilyisivät perintönä jälkipolville
Samoin valojen vaihdot jne, kaikesta voi tehdä projektin ja silloin sen paikka on projektiosastolla.
Mutta pelkkä kuva autosta ennen renkaiden (tai minkä tahansa osan) vaihtoa ja renkaiden vaihdon jälkeen ei mielestäni kuulu projektin esittelyyn tarkoitetulle osastolle. Mitä infoa on projektitarinasta jossa on ensin kuva 1984 mallin 1,6 CL golffista vakiokuntoisena ja toinen kuva 4,2 biturbolla, nelivedolla ja kuningaskobranahkapenkeillä, vaikka lopputulokselle varmaan oossomia satelisi jopa vortexissa.
Vielä vähemmän projektiosastolle kuuluu haaveilu "mitä vakiopirssiin on suunnitteilla" Haaveilua ja spekulointia voi harrastaa (ja harrastetaan jo nyt) aiheeseen soveltuvalla osastolla (esim mahtuuko 175/60 läski pyörimään tyyppinen ikuisuusongelma)
Valmiiden tai vakioiden autojen esittelyyn on tällä hetkellä tuo kävijöiden galleria, tilalle voi tulla jotain muuta jos niin halutaan...ehkä
Ja tosiaan jos autonsa ja projektinsa laittaa esille täytyy olla valmis vastaanottamaan kritikkiä, mutta nuo "tää nyt on ihan paska" kommentit voi suosiolla jättää kirjoittamatta koska ne tullaan jatkossa poistamaan. Samoin joutavan päiväinen "hei mä näin sut grillin kulmalla" tarinointi ei kuulu projektiosastolle.

Mun mielipide on, että vaikkakin talvirenkaat vaihdetaan selostuksen ja kuvien kera, niin siltikin se kuuluu "Kori, valot ja renkaat"-osastolle. Sama pätee lisävalojen asennukseen ja muuhun vastaavaan..
Mitä ihmisille sanoo sana "projektiauto"? Jos näkee essonbaarin pihassa Golfin, johon on asennettu lisävalot tai uudet talvirenkaat, niin tuskin sitä ekana "projekti/harraste"-peliksi arvaa, vaikka omistaja olisi kuinka ylpeä asennuksistaan.
Täysin vakio ja ulkonäöltään tehtaalta tulleen näköinen auto taasen kelpuutetaan mielestäni projektiosastolle silloin, kun se on joku wanha ja entisöity/museoitu kulkine, jonka eteen on oikeasti tehty töitä.

Projektiosasto
Ei useita kuvia vaan ekan kuvan jälkeen loput linkkeinä.
Jokainen kun mieltää projektit erilailla niin lievä tarkennus tuohon voisi olla paikallaan. Lupaan laittaa Fabiasta juttua, kunhan nyt alkuun päästään 3.päivä. Mutta voi olla, että tiputtelen vain eri osastoihin ns. stooreja kuvituksineen, kerta näillä näkymin auto on liian tuore ollakseen projekti :)
Hernevapaata väliviikkoa toivoen.
Laitetaan tämä tähänä vielä erikseen, ihan vaan poistamaan väärinkäsityksiä:
Projektiauto voi olla joko 100 vuotta vanha tai täysin uusi ja ajamaton, jos sille vaan tehdään jotain. Vanha auto ei ole projektiauto jos sillä vain ajetaan, eikä myöskään uusi auto ole projektiauto jos ainoa toimenpide on sen auton osto.
Ei kai ole vaikea asia ymmärtää?

hmm, Miten voi olettaa nettifoorumin joka on "kaikille avoin" pysyvän iän kaiken "puhtaana" ilman pienintäkään [OT] asiaa. Minua se ei juuri haittaa jos jossain topicissa puhutaan hieman asian vierestä, Tosin joulukinkku ei liity lisävaloihin mutta kuitenkin liika tiukkapipoisuus pois.
Tätäkin on koitettu ja ihan vituiksihan se meni. Parempi tiukka pipo kun ei hattua ollenkaan.
Kilpijoki: tätä keskutelua käydään juuri sen vuoksi, että saataisiin jotenkin järkevät "säännöt" tuolle osastolle, koska tuolla on ylläpidon (ja monen muunkin) mielestä jälleen se surullisen kuuluisa signaalikohinasuhde heikentynyt dramaattisesti viimeisen vuoden aikana. Toivoisin siis myös osaltasi rakentavia parannusehdotuksia asiaan.
Vit*uilu toisen projekteja kohtaan on tosiaan pistänyt silmään, varsinkin silloin se häiritsee, kun projekti on esitelty kunnolla kuvien kanssa. V*ttuilu huonosti esiteltyä projektia kohtaan onkin jo suotavaa ;) Ilman kuvia olevat projektithreadin avaukset voisi heti poistaa, ellei nyt muuten hyvin ja monisanaisesti ole projekti esitelty ja kuvia todella tulisi lähipäivinä. Yleensä noissa harvempi sanaisissakin avauksissa luvataan kuvia "huomiseksi" mut liian harvoin lupaus pidetään. Miksei sitä threadin tekemistä voisi lykätä siihen, et on niitä kuvia oikeasti on olemassa ja se kaveri on lainannut sitä kameraansa. Tämä kuvattomuus siis pännii yleensä silloin, kun lukee suurinpiirtein vain et "18" vanteet, madallusta ja korisarja, kuvia huomenna". Kai tollasen ehtii myöhemminkin kirjottaa?
Arcin projektithreadissa asiat on kerrottu oikealla tavalla kuvien kanssa. Mielestäni kuva talvirenkaillakin oli ihan projektiosioon kuuluva, kai Rollekin laittaisi kuvan näytille cabriostaan jos vaihtaisi siihen uudet vanteet ja jos autosta olisi jo oma projektitarina olemassa? Mutta pelkkä talvirenkaitten vaihto ei siis ole tarpeeksi iso projekti että siitä uusi threadin voisi perustaa, mutta muun kokonaisuuden mukana menee ihan hyvin.
Arcin threadissa ongelmana on, että pikkaisen menee offtopiciksi ja että itse asia hukkuu viestien tulvaan, jossa monien täytyy ylistää autoa moneen kertaan ilman muuta sisältöä. Käydään siis jokaisen eri kulmasta otetun kuvan jälkeen laittamassa oossomit.
Lopuksi täytyy vielä sanoa, että retro/orkkis vs. tuning -keskusteluja ei tarvisi joka auton kohdalla käydä uudestaan, niinkuin nyt päässyt käymään, se ei johda mihinkään.
edit: olen varmaan itsekin johonkin edellämainittuihin synteihin syyllistynyt, mutta pyrkin parantamaan tapani ;)

kai Rollekin laittaisi kuvan näytille cabriostaan jos vaihtaisi siihen uudet vanteet ja jos autosta olisi jo oma projektitarina olemassa?
Joo olenhan (tai siis Heikki on) sitä tuonne Pajalle päivitellyt aina kun olen jaksanut ja jotain oleellista mielestäni on tapahtunut, mutta ihan jokaisen pesun jälkeisiä valokuvia taikka kuvia uudesta Rammstein lippalakista en ole katsonut tarpeelliseksi maailmalle levittää.
Kuten en ole laiskuuttani (ja osaltani vaikeuksien välttämiseksi) esitellyt myöskään turboahtimeen, kytkimeen ja vauhtipyörään, sivulistoihin, takavanteisiin, alustan korkeuteen, takavaloihin, prototyyppivikojen korjaamiseen, sisustan pikkukoristeluun, hälyttimen ja keskuslukon asennukseen jne pikkunysväämisiin liittyviä projekteja, mutta sillä nyt ei tähän keskusteluun liittyen ole mitään merkitystä.
Jokainen kokee tarpeelliseksi esitellä erilaisia tekosiaan. Kuitenkin pointtina on se, kuten tuossa sanoitkin, että projektiosastolla tulisi esittää projekteja kuvineen ja työvaiheiden erittelyineen. Silloin palstaa on mielekästä seurata, eikä asia sekoitu saasteen sekaan.
Itse olen miettinyt, että tulisiko projektiosaston olla suljetumpi, eli vain topicin aloittaja voisi sinne kirjoitella, se ainakin rajaisi kovasti ylimääräistä sheissea. Tosin heikkoutena tuossa on, ettei voi pyytää muilta kommentteja kuin privana. Taikka sitten moderaattori linjaa tulisi tiukentaa, jolloin moden mielestä joutavat postaukset kylmästi poistettaisiin.
Eihän kukaan enää laita mitään kunnon projekteja mihinkään AKE:n pelossa. Ainakin tämän ja muiden VW-konsernin harrastajasivustojen projektit ovat kadonneet syksyn aikana tai niitä ei edes laiteta mihinkään esille. Siis ainakin ne jotka ovat kiinniostavia. Tosiharrastajat ovat sulkeutuneet omaan sisäpiiriinsä? Ymmärrän heidänkin puolensa asiasta, Suomessa autoharrastus vaan on niin tätä. Suurin nykyisin esiteltävistä projekteista on komein spoileri ja eniten lasikuitua tyyppisiä juuri kortin saaneiden tekemiä, jotka eivät minua juuri kiinnosta. Eikä tämäkään juttu juuri tämän aiheen tasoa nosta.
....kuten viimeyönä oli #vw:llä puhetta, niin minä ehdotan että tuo nykyinen kävijöiden galleria päivitettäisiin versiosta 0.6 vähintään versioon 2.0, mallia voisi ottaa vaikka ultimatevw:stä. Nykyisen ongelma kun on, että muutaman päivän oltuaan auton kuva hukkuu sinne kauas linkin taakse eikä sitä enää kukaan sieltä osaa etsiä. Samalla systeemiä voisi päivittää siten, että autosta voisi laittaa useampia kuvia. Autot voisi jakaa tuolla ultimatevw:n tavalla eri merkkien alle, johonkin ehkä sitten kuvakollaasi vaikka kymmenestä viimeisimpänä lisätystä tai kommentoidusta autosta. Tekstikenttä vois olla nykyistä paljon isompi, jotta siihen voisi kunnolla tarinoida. Ei olis huono idea sekään, jos se toteutettaisiin osittain ns. kaavakeluontoisesti? Eli tulis aina se tekniikka ja vuosimalli sekä tarkka malli kun ne tähdellä varustettuna auton kuvia lisätessä kysytään. Tässä olis Stormylle php-pähkinää kerrakseen... ;)
Niin ja jokaisen foorumilaisen profiilissa vois olla linkki kyseisen henkilön autoon/autoihin jos tyypillä semmosia kävijöiden galleriassa on. Tosin onhan nykyäänkin mahdollista lisätä yks kuva profiiliinsa, mutta olishan tuo enemmän.
Se "kävijöiden galleria v.2.0" olisi sitten SE osasto, jonne jokainen voi laittaa niitä (toistaiseksi) rakentamattomia tai "valmiita" VAG-konsernin tuotteitaan näytille. Aivan varmastihan foorumilaisilla on hienoja ja mielenkiintoisia autoja joita katselis mielellään, vaikkei niissä vielä projektikertomukseksi ja sitä kautta esittelyyn ainesta vielä olisikaan. Foorumin projektiosio omistettaisiin sitten nimenomaan projekteille joissa todellakin tapahtuu jotain ja kuvia tulee olla sekä työvaiheiden erittelyä ja/tai tarkempaa kerrontaa puuhasteluista. Projektiosastolle jonkinlaiset ohjeet ja moderoinnin tiukennus?

Kävijöiden galleriassa on kyllä rasittava ominaisuus, että haku käyttämällä ei näe auton kommentteja eikä omistajaa.
Aina pitää avata lista niistä kaikista 800:sta autosta, jota saakin selailla kymmenien kuvaruutujen verran.
Mutta parempi tuokin kuin ei mitään.
60kt:n kuvakokorajoitus tuntuu joillekkin olevan ylivoimainen este.

Vuodatusta.
Kaikessa kommentoinnissa foorumeissa ilmenee samaa asiaa; osa porukasta tuntee toisensa (hyvin tai paremmin) ja antaa tulla täydeltä laidalta v**lua, ja toiset siitä tietämättöminä olettavat, että "jee-nyt saa aukoa päätä muiden mukana, koska tuossa on ruma spoileri eikä se edes tilannut sitä westwingsiltä..". Ja sitten osa porukasta katsoo olevansa vortex/german/JDM/ähtäri/maalahti-besserwissereitä ja on oikeutettu kertomaan mikä on muotia ja mikä ei. Mutta jos kysyy 'mitä mieltä olette' tai 'mitä mun pitäis tehdä', niin sitä saa mitä tilaa. Lopputuloksena kuitenkin on jotain mitä on voinut lukea kasvavissa määrin projektiosastolla.
Mistä tulee jokaiselle tarve päästä pätemään ja tökkimään toisen projektia, oli sitten itsemuovattua lasikuitua, oossomia porsche-vannetta tai vaarin puuhelmiä perseen alla, AINA se on jonkun mielestä ruma. Uskokaa pois.
MUTTA tuskin tämän foorumin(netin yleensä?) idea on, että mistään ei saa kysyä eikä mitään kyseenalaistaa, joten komentoinnin/kritiikin estäminen ei liene vaihtoehto.
Entäs projektin määritelmä: junakeula-itse asiaa, mk2 golf-itse tehty vaikka kukaan ei tykkääkään, talli - liittyy autoihin mutta.., vrs fabia - ei autoa - juttua mitä ko. malliin voi tehdä - idea on PROJEKTI - mutta ehkä hieman edellä aikaansa, ruohonleikkurin tuunaus - tä?, .. ota nyt näistä selvää.. Eiköhän projekti ole mitä tahansa jos se ESITETÄÄN OIKEIN: kuvilla varustettuna ja selityksin.
Nähtyhän se on, ettei missään avoimella foorumilla pelkällä 'hyvällä tahdolla' pysy juttu kurissa, AINA tarvitaan jonkin sortin poliisi paikalle. Esim. myyntiosaston siistiminen ei tainnut onnistua pelkillä kehoituksilla..?
Jos jokaisen projektia kommentoivan olisi PAKKO laittaa esille linkki omaan projektiin, niin jonkin verran taitaisi siistiytyä teksti, mutta tämä tuskin tapahtuu.
Kenelle lankeaakaan kunnioitettava 'projektipoliisin' virka? En kadehdi, mutta nostan hattua modeille.

Minusta tuonne Projektit-osioon tulisi kelpuuttaa kaikenlaiset projektit, mitä kelläkin on. Se on taas asia erikseen, pitääkö niiden koskea autoja. Minusta siihen voisi vetää rajan. Mutta muuten kaikki autoon tehdyt/tulevat muutokset käy, oli auto sitten ihan uusi tai 20 vuotta vanha. Sillä ei ole väliä, mutta sillä on, mikä on projektia ja mikä normaalia huoltoa tai korjausta. Ne ei kuulu projekteihin. Eli isommat ja pienemmätkin muutokset autoille vain rohkeasti esille. Ja kuvia ehdottomasti, muuten on turha "esitellä" autoaan.
-
- -
- Viestit: 148
- Liittynyt: 6.10.2003 19:54
Täältä myös ääni Petri R:n ehdotukselle. Vaikka en kirjoittamisen puolesta olekaan kovin aktiivinen foorumin käyttäjä, tulee seurattua palstaa useammin kuin kerran viikossa. Sekä mielenkiinnosta projekteja kohtaan, että "vain katselemalla" tyylikkäitä (ja myös niitä vähemmän tyylikkäitä) kulkupelejä.
mun ehdotus tohon galleriahommaan olis tuo itsellä kohta vuoden päivät käytössä ollut copperminen kuvagalleria,
http://coppermine.sf.net/
mielestäni ois ihan riittävät moderoimisominaisuudet, ja todella helppo ylläpitää.
mm. sisäänrakennettuna ominaisuutena ylläpidon hyväksynnän vaatiminen ennen kuvan julkistamista jne.. ja näppärät käyttäjäluokat: vieraat, rekisteröityneet, moderaattorit, adminit...
jokaiselle käyttäjälle/käyttäjäryhmälle saa määrätä tilankäytön ylärajan.
tutustukaa ja ihmetelkää. tavanhenkilön käytöstä esimerkki löytyy mun omasta galleriasta jonne on sittemmin eksynyt muutamien kavereidenkin osiot (ja kaikki siis ylläpitävät omaa osuuttaan omalta koneeltaan omilla tunnuksillaan):
http://jamku.laatikko.org/cpg132/index.php?cat=1
visualisoikaa tosta miltä näyttäis ja miten toimis sitte ku siinä on muutama sata käyttäjää.

Ei muutaku Sana vapaa topikki auki taas, ni pääse ne kirjoittelemaan joilla on pakottava tarve kirjoittaa jotain, eikä pilata toisten projekteja "tyhjänpäiväisillä" kommenteilla. Tuo projekti osasto on tuollaisenaan ihan hyvä. Samalla vähenis varmaan nuo "turhat" topikin alotukset. Vois siellä sitte kysellä että "bilettääkö joku tänään". Tähän super iso Hymiö.
Mielestäni tiukka linja on ihan ookoo. Kaikenmaailman asiaankuulumaton keskustelu ja topicin keinotekoinen ylläpitäminen on parasta kitkeä pois.
Kaikkia ei voi mielyttää mutta uskon että suurin osa on kanssani samaa mieltä??
Modena oleminen ei ole kovin helppo homma kun tekee mitä tahansa aina tulee sanomista jostain päin. (puhun kokemuksesta) Jos ylläpidon asettamat rajat ei ole mieleen on parempi kirjoittaa sitten jossain toisella foorumilla missä on "löysempi" linja.

ei se vapaa sana ollut huono idea, otsikoksi sellainen että kaikki tajuaa että siellä puhutaan paskaa ja silloin kaikki myös sen ymmärtää eikä se "laske" foorumin tasoa milläänlailla. Tiedän ja olen ollut monissa foorumeissa jotka ovat kuolleet alueiden sulkemisella ja "sisäpiirillä". Ei sitä kukaan muu käy lukemassa jos siihen ei kerran voi kommentoidakkaan!
Tietenkin se perhostelu oli ehkä vähän liikaa :D mutta jos siitä pysyy erossa niin vapaa sana oli hyvä ja kannatan sen palauttamista.

Nostan tätä hieman, kun Rolle omassa projektissaan tälläista esitti:
Mitä muutosta nyt on tulossa? Annetaanko topicin aloittajalle mahkut lyödä oma topiccinsa lukkoon/siivota topicciaan, jolloin turha lässytys jää pois?
Rolle - Posted: 15.3.2006 8:40
Jotain uudistusta tähän projektiosastoon on tulossa, mutta siitä tuonnempana.
Mitä muutosta nyt on tulossa? Annetaanko topicin aloittajalle mahkut lyödä oma topiccinsa lukkoon/siivota topicciaan, jolloin turha lässytys jää pois?
No, tuskin on edes teknisesti mahdollista että topicin aloittaja voisi toimia moderaattorina omassa topicissaan, joten sellaiseen ei lähdetä. Moderointi jää siis edelleen membereille.
Koittakaa nyt kuitenkin muistaa, että tätä foorumia ylläpidetään vapaaehtoisvoimin ihan ilman palkkaa, omalla vapaa-ajalla. Membereistäkin kuitenkin valtaosa käyttää aikaansa mieluummin tallilla kuin turhia viestejä poistelemassa. Siksi tässä yritetään pitää tiukkaa linjaa ja modejen hommat mahdollisimman vähissä. Emme myöskään halua että foorumin taso laskee joutavanpäiväiseksi tsättäilyksi, vaan koitetaan pysyä tiukasti asialinjalla. Tsättäillä voi sitten vaikka irkissä tai tekstiviesteillä, jos se ei kasvotusten onnistu.
Tuomaksella on ohjelmassa päivittää hiukan foorumisoftaa, samalla tulee jonkinlaisia muutoksia sääntöihin (mm. turhat sikoossomit pois), ja mietinnässä on myös uusi osasto korvaamaan tuo kävijöiden galleria. Mitään ei kuitenkaan ole lopullisesti lyöty lukkoon, niin ei tässä viitsi mitään varmaa vielä lupaillakaan.

Minua ainakin henkilökohtaisesti naurattaa, jos/kun joku ostaa vaikka uuden M3 sarjan BMW:n ja laittaa kuvan siitä esille vaikka johonkin galleriaan, niin kyselyiden tulva täyttää foorumin.
..."tuleeko muutoksia, enkelinsilmät olis jees, variante madallus kuuluu laittaa, revi penkit pois ja laita sitä ja tätä, biltemasta saa korisarjaa, ym, ym"... :D
Ei kaikkia autoja haluta/kuulu tuunailla. Autoista ja sen ominaisuuksista voi olla kiinnostunut muutenkin, ilman jokapäivästä "autotallireissua". Monessa nykypäivän hiukan erikoisemmassa autossa on jo valmiina kaikki, mitä vanhaan katiskaan saa hitsailla kuukausitolkulla. Lopputulos ei ole kuitenkaan lähelläkään sitä, mitä se parhaimmillaan voisi olla.
Itse suunnittelen päivittää oman kiesini ensivuonna R32:seen, eikä siihen tarvi liimailla mitään tuningia. Takuulla ominaisuudet riittää semmoisenaan. :) En tiedä kuuluiko tämä teksti tänne, mutta täällä se kuitenkin on. Poistakaa, jos asiattomalta tuntuu. :)
EDIT: Projektit on tietenkin asia erikseen, siihen kuuluu "pura/kokoa/parannus" efektit.

- Viestit: 173
- Liittynyt: 31.7.2003 15:34
Hm... Sivusta seuranneena... Muutamia parannuksia:
1. Jonnin joutava lätystely yv:llä, koskemaan myös modeja. Yleinen osasto myöskin olemassa tämmöistä varten.
2. Turhan aikainen lukoilla kikkaileminen pois, jos topikki lukon arvoinen jossain vaiheessa sitten lukkoa vain ja se siitä. Koskemaan myös modeja.
3. Haaveilut sikseen -> lukko.
Sitten tietysti jokainen voisi harjoittaa pikkaisen ennakkosensuuria sen verran että jos kyseessä on semmoinen juttu jota käsitellään osapuilleen joka toisessa topikissa, kera hyvien ohjeiden, niin ehkäpä voisi koko ketjun perustamisen jättää tekemättä?
Hyvää tällä hetkellä:
1. Kuvien käyttö järjen rajoissa, siis yksi kuva topikkiin ja loput linkkeinä.
2. Useimmissa selkeät kirjoitukset siitä mitä on tehty ja tullaan tekemään.
3. Hyvät ja kuvaavat otsikot.
4. Mielenkiintoisia projekteja laidasta laitaan, uusista ja vanhoista.

Ihan vaan omaa tyhmyyttäni kyselen kun en tajua tuota yv:tä, jääkiekossa tuo tarkoittaa ylivoimaa mutta mitä se tähän liittyy?
2. Turhan aikainen lukoilla kikkaileminen pois, jos topikki lukon arvoinen jossain vaiheessa sitten lukkoa vain ja se siitä. Koskemaan myös modeja.
Mikä on turhan aikaista kikkailua lukolla? oliskohan niin et modeille on jo hieman silmä harjaantunut näkemään milloin jutustelu on menossa väärille urille.
Kukaan tuskis jaksaa lukea projektiosiota jossa ensin on näytetty mitä on tehty ja miten ja sen jälkeen 200 seuraavaa kirjoitusta on "siisti" "tosi hieno" "aivan perseestä" "olisit laittanut..." miks sä tollee..." "komee" "häävi"......jne jne, jos tuota jatkuu tarpeeksi niin itse ainakin mielelläni laitan lukkoon moisen ja vaikka parin päivän päästä aukaisen uudelleen ja katsotaan olisko porukka ymmärtänyt yskän, moni sen ymmärtää mut valitettavasti ei kaikki.
Vesku YV on ykstyisviesti.
Se on totta, että ei tuollainen lukolla kikkailu ole mistään kotoisin. mutta en aina saman tien ehtinyt siivota tsättäilyä, ni lopetin sen ennen tilanteen repeämistä käsistä.
Ja tuo on perseestä palaute on hyvää silloin kun se perustellaan, mutta pelkistä oossomista ei ole mitään hyötyä.
Mun ehdotus on:
Asiallinen työvaiheiden esittely kuvien kera.
Asialliset kommentit ja kysymykset "rakentava kritiikki"
Ainostaan projektien esittelyä, ei haaveilua ja linkkejä valmistajien sivuilta, että oon suunnitellu tällästä. Eikä satunnaisia kuva päivityksiä auton eri kulmista eri vuorokauden aikaan.
Auton kuvien esittelyä varten on tällä hetkellä kävijöiden galleria

- Viestit: 117
- Liittynyt: 26.1.2006 13:23
http://ffp-motorsport.com/kavijat/index.php
löytyy myös -> galleria -> käviöiden galleria (sieltä haun alapuolelta)

Siellähän oli jo aiemmin mainittu että ilmajousitus keskusteluille on avattu omatopikki jottei projektisivulle tule ylimääräistä hölinää ja näin ollen kaikki asiasta kiinnostuneet löytävät varsinaisen info/kokemusjutustelun helpommin.
Eli älä anna pipon kiristää, kesä on tulossa ja kärpäset!
Sandman: http://ffp-motorsport.com/bb/viewtopic.php?p=361136#361136

Miltä kuulostaisi jos projektiosasto pilkottasi kahteen osaan. Ensimmäinen osa olisi projektille jonne vain projektin aloittanut voisi laittaa päivityksiä. Toinen puoli olisi sitten projektiin liittyville juttelulle. Esimerkkinä käytän Bit-Tech:n foorumia jossa on toiminnassa ehdottamani tapainen ratkaisu.
Klik
Klik
Projekti kuin projekti.
Minulle aivan sama laittaako (uuteen) autoonsa vain hienot blingbling vanteet, vai käykö vanhan paskan kokonaan läpi omia ideoitaan toteuttaen.
Ero on vain projektin haasteellisuudessa.
Toiset tykkää tehä ite kaikki alusta alkaen uusiks, toiset tykkää laittaa vain muutamat kromiosat tai maalata vaikka mustat puskurit korin väriin. Kumpikin tekijän omia projekteja.
Toiset tykkää äidistä, toiset tyttärestä.
Ne kommentit kyllä vois poistaa surutta missä ei oo päätä eikä häntää itse projektiin liittyen (esim. kommentit tyyliin "ompa ruma" yms).

Mulla ainakin meni maku koko projektiosiosta. Saattaa olla että jää päivittäminen kokonaan ja keskityn muihin foorumeihin. Keskustelupalstahan tämä on.. Jos rassinsa laittaa näytille niin pitää kestää se keskustelukin. Eniten kyllä nyppii memberit. Kitistään mikä on projekti ja liikaa/väärää kommenttia ja sitten se perseily Rollen Golf topikissa.. hmm.. kannattaisi hoitaa oma pesä eka puhtaaksi..
Jos sitten rakentavana ehdotuksena: Jos esim saisi valita topikkia aloittaessa että vain topikin aloittaja voi postata tai sitten sallia keskustelun. Topikin aloittajalla voisi olla oikeus pyytää ylläpitoa siivoamaan hölinät pois.

Perseily...
Laitoin projektiosastolle tarinaa ja kuvia, ja aiheeseen tuli asiallistakin palautetta, mutta aina kun nämä "sik oossom" "kukat on hanurista" "vitu siistiä" kommentit peittivät asian alleen, lukitsin aiheen ja siivosin sen kun ehdin.
Jos tuon kaltainen moderointi ei kiinnosta, voi siirtyä muille foorumeille
Se että aihe on nyt kokonaan poistettu, johtuu aivan muista syistä kuin tästä foorumista

Niin siis ensin haaveiltiin ja lukotetussa topikissa sitten memberit heitteli sik oossomeja. ei minulla muuta. hieno auto.
Moderointi kyllä välillä mietityttää, memberien ostoilmot stickynä, tuo mistä jo sanoin ja sitten se yleinen kitinä. Menee maku..
Tokihan täältä voi häipyä, kiitos vaan, mutta ottaistte jonkun linjan ja pitäisitte.

Jaa vielä haaveiltiin...mä en kyllä valitettavasti oo tarvinnu foorumihyväksyntää tekemilleni ratkaisuille taikka kysellyt rakenteluideoita nettinotkujilta. Kuvat otettiin hallin nurkassa olevista osista ja tekstit haaveluista kirjoitettiin hieman ironiseen sävyyn. Speksit ja osat oli täysin valmiit, toteutus vaan haki inspiraatiotaan.
Siinä olet oikeassa että tästä foorumista menee pikkuhiljaa maku. Asia on kadonnut ja tilalle on tullut melkoisen paljon joutavanpäiväistä kohinaa. Foorumi on laajentunut siihen pisteeseen, ettei pienellä moderaattoriryhmälläkään riitä resurssit pitämään aiheita siistinä ja puuttumaan joka asiaan. Näin ollen linjasta ei saa tasaista, eikä kitinääkään tarvittaisi, mikäli käyttäjät osaisivat sääntöjä.
Mitä osto ja myynti-ilmoituksiin tulee, niin se on sitä mitä kutsutaan KSE:ksi
Kusipäisyyden suoma etu.

Voi toki lopettaa kitinän ja tehdä vaikka OMAT SIVUT, joissa projektejaan tilittää ;)
Ei ehkä niin paljon tule julkisuutta, mutta ne löytää jotka kiinnostuu.

En mä nyt ihan sinänsä sua vastaan. Ei minulta ole pois jos joku nettinotkuja pulkkansa koristelee kukkakankaalla. Pointti oli että jos modet ei osaa omia sääntöjä, miksi muut sitten. Taisikin olla vaan tuota KSE:tä ja resurssipulaa.. Se vaan että kontentti tänne BBS:ään tulee 99% muualta kun membereiltä. Mutta joo.. EVVK
Kevättalvella oli puhetta, että projektiosasto tulee kokemaan muutoksia. Joko näistä on parempaa infoa saatavilla?
Mielestäni kaikessa aiheesta karkailussaan, projektiosasto on kuitenkin yksi tämän foorumin parhaista osioista. Kehut ja haukut kuuluvat myös asian luonteeseen, tiettyyn pisteeseen asti, eikä ideatkaan ole koskaan poissuljettuja muilta kirjoittajilta.

Palaa sivulle “Yleinen - autot ja liikenne”
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 30 vierailijaa