Olen lueskellut palstaa ja etsinyt apuja Googlenkin avulla, mutta aivan vastaavanlaista ongelmaa/ratkaisua en ole mistään ainakaan vielä löytänyt.
Autona on Seat Ibiza Cupra 2, vm. 1999. Ja pellin alla siis 2,0 16v ABF-motti. Ostin auton vuosi sitten, ja on pelannut suht moitteettomasti tähän asti, mutta nyt kesän aikana on ilmennyt seuraavanlainen ongelma:
Auto lähtee kylmänä moitteettomasti käyntiin ja käy hyvin, ajoipa sitten kuinka pitkälle hyvänsä. Siis moottorin lämmettyäkin toimii niin kuin pitää. Mutta kun auton vääntää lämpimänä uudestaan käyntiin, alkaa nykimään kiihdytettäessä ja tasakaasulla. Tyhjäkäyntikin on tuolloin epätasaista. Kun auto ehtii taas jäähtyä, se pelaa seuraavan käynnistyksen jälkeen ongelmitta taas vaikka kuinka pitkään, kunnes sen sammuttaa ja vääntää uudestaan lämpimänä käyntiin. Tähän mennessä on vaihdettu
tulpat (keväällä),
virranjakajan kansi ja pyörijä (vastikään),
tulpanjohdot (vastikään).
Vikakoodeja ei ole luettu, se lienee seuraavana ohjelmassa.
Kysyn kuitenkin jo tässä vaiheessa, onko jollekin muulle käynyt samantapaista? Ja jos on, missä vika oli?
Kyllä tuolla vielä pääsee paikasta A paikkaan B, mutta melko ärsyttävää se on, kun töistä kauppaan (20km) pelaa normaalisti, mutta viimeset kaks kilometriä kaupasta kotiin mennään kengurukyytiä.
Kiitos jo etukäteen.
ABF-moottori nykii kuumakäynnistyksen jälkeen
Valvoja: ffp jäsenet
-
- uusi tulokas
- Viestit: 1
- Liittynyt: 19.7.2016 23:12
Re: ABF-moottori nykii kuumakäynnistyksen jälkeen
Koitas vaihtaa rele nro 30.
Re: ABF-moottori nykii kuumakäynnistyksen jälkeen
Olisko kyseisen auton rekisteri numeron alku TIR..?Tekee vieläkin samaa välillä helpottaa ku kiihdyttää vähä rajummin ja antureita sun muita kahtellu mutta ilman vaikutusta...
Palaa sivulle “Tekniikka - Bensa”
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa