VW Caravelle GL syncro T4

Projektit, joissa oikeasti tapahtuu jotain, eikä vain suunnitella ja haaveilla.

Valvoja: ffp jäsenet

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

VW Caravelle GL syncro T4

ViestiKirjoittaja lukkari » 20.4.2007 16:02

Kuva Kuva

Potilas on siis Caravelle GL Syncro 2.4D -93, jota eräs foorumilainen ei aluksi minulle halunnut myydä, enkä minä sitten halunnut ostaa. Molemminpuolisen jahkailun tuloksena pääsimme kuitenkin vaihdon välineistä yksimielisyyteen.

Saksan tuliainen, tottakai ja kilometrit hieman arvauksen varassa, mutta enimmäkseen tuonikäisissä ratkaisee yleiskunto ja ylläpitohistoria, ei niinkään kilometrimäärä.

Kuljetusväline on ex-bussi, josta on penkit riisuttu, tuotu Suomeen ja rekisteröity pakuksi. Edessä on sotilasarvolle sopivat kapteeninpenkit ja katossa orkkisluukku. Muuta varustusta on takalukko ja Schweinhund -osaston lämppäri + kaikki muu pieni GL kilke.

Lisävalot lähtivät, samoin jänskät surffitarrajäänteet, jotka olivatkin yllättävän lujassa. Mihinkähän aikaan kesällä rouva huomaa, että hänen Audinsa Aero -malliset kesäkiekot ovat väärän auton alla 8)

Kuva

On tuohon tulossa ihan orkkisalutkin, mutta katsotaan, mikä on paras.

Pienet maalivauriot pitäisi siistiä. Hommasta tekee haastavan (harvinainen?) metalliväri Rauchblau eli Smoke Silver Blue. Värisävy viitannee joten vag -laitteiden sähkölaitteiden käyttövoimaan eli siniseen savuun. Kun savu laitteesta kaikkoaa, laite yleensä lopettaa toimintansa.

Etulokarin lommoon
Kuva kokeilin toisessa topikissa esiteltyä kuuma-kylmätemppua, mutta oikomatta jäi. Perinteiset menetelmät kunniaan!

Suunnitelmissa on myös ikkunoiden kalvotus ihan oikealla (ei plug´n´play -kelmulla).
Yleinen trendi tämän kulkineen suhteen on kevyt ehostus lähinnä alkuperäisosilla.

e: vaihdettu topikin otsikko TyyppiNelkku lopultakin hieman kuvaavammaksi
Viimeksi muokannut lukkari, 28.9.2020 15:16. Yhteensä muokattu 3 kertaa.

Pasaatti
-
Viestit: 1424
Liittynyt: 26.1.2005 22:12

ViestiKirjoittaja Pasaatti » 20.4.2007 19:36

Jos maalihommiin lähtee niin sitten hakuseen caravelle keula ja kun osat on läytynyt niin siivotun takaluukun kanssa maalarille :-)

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

ViestiKirjoittaja lukkari » 20.4.2007 20:58

Puskuri on tarkoitus muovihitsata kasaan, melkein kaikki irto-osat onkin tallella. Takaluukusta lähtee varmaan ainakin keskimmäisen merkin kolo.
En ole asiaan tutustunut, joten miten helposti etupuskuri mahtaa irrota?

Petteri
-
Viestit: 1344
Liittynyt: 1.1.2004 15:46
Viesti:

ViestiKirjoittaja Petteri » 21.4.2007 19:41

Nyyh!

Mutta mieltä lämmittää, että se on hyvissä käsissä.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

Vanteiden mallausta

ViestiKirjoittaja lukkari » 11.5.2007 9:31

Kuva
Tuollaiset alut löytyi Saksasta hyvin edullisesti. Osa# 701 601 025. Malli on helppo kiillottaa, muutaman tunnin puunauksen jälkeen loppusipistelyä vailla. Pakettiautoon sopivia hiljaisia C -luokan renkaita yli 96 kantavuudella ei ihan helposti löydy, mutta haku on päällä.

Projekti etenee hitaasti: ilmat ovat olleet autonlaittoon sellaiset, että jos olisin vesihiomassa maalausta varten, ei vettä tarvitsisi lisätä.
Viimeksi muokannut lukkari, 28.9.2020 15:19. Yhteensä muokattu 5 kertaa.

Vesku
ffp jäsen
Viestit: 7374
Liittynyt: 16.7.2003 23:55

ViestiKirjoittaja Vesku » 11.5.2007 9:42

Tuossa meidän pakussa on Nexenin renkaat kantavuudella 98 ja ovat hyvinkin hiljaiset, koko tosin noihin vanteisiin hieman väljähkö (245/40x18)

GTi-Perttu
-
Viestit: 2556
Liittynyt: 3.9.2005 13:59

ViestiKirjoittaja GTi-Perttu » 11.5.2007 13:41

^Mitä kustansi renkaat??

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

Syylärin ihmettelyä ja maskin vaihtoa

ViestiKirjoittaja lukkari » 11.5.2007 15:00

Juu, ei ole 18" renkaita tulossa. Tallissa olisi yhdet 7.5x17 5x112 Ronalit, jotka sopisi tuohon, mutta on tuo orkkiskärpänen purrut niin pahoin, että nuo lähtevät kai kiertoon.

Taukosihan se hemmetin sadekin hetkeksi. Pyyn pureman maskin vaihdoin erään foorumilaisen ystävällisesti toimittamaan. Kiitos. Vanhasta olisi tarkoitus pykätä merkitön malli -teen itse ja säästän 8)

Toisessa topikissa oli puhetta syylärin siirtämisestä ns. huoltoasentoon: en ollut aiheeseen aikaisemmin perehtynyt ja hieman yllätti tuon mekanismin nerokkuus. vipujen varassa syyläri flekteineen ja letkuineen siirtyy mukavasti eteenpäin.

Lampun alla oleva peltikin on aika nerokkaasti kiinni kahdella ruuvilla ja kitkatapeilla. Lokasuojan lommon sain pullahtamaan melkein kokonaan suoraksi. Naarmun takia se on maalattava kuitenkin, joten pakkelointihommiksi menee.

Helmoista sipaisin tinnerillä massat pois jo viime viikolla -ei ollenkaan pahannäköiset. Totesin myös, että sinkkispray on hyvin lähellä auton omaa väriä, joten sitä varmaan tulee käytettyä vastakin 8)
Viimeksi muokannut lukkari, 11.5.2007 18:05. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

Takaluukun tuuletustangon pähkäilyä

ViestiKirjoittaja lukkari » 11.5.2007 18:04

Edellisellä omistajalla oli ollut takaluukun lukon ja rungon salvan välissä tanko, jolla luukun saa tuuletusasentoon. Kukaan ei ole seppä syntyissään, joten minäkin jouduin käyttämään puolivalmistetta: lähikaupan metallijätteen keräyspisteestä löytyi kromiteräksinen tulensammuttimen teline, josta oli hyvä lähteä vääntämään.
Vain konstruktion joutui pähkäilemään itse.
Tuollainen siitä tuli, koristeeksi ja suojaksi kutistesukkaa.
Kuva
Viimeksi muokannut lukkari, 28.9.2020 17:03. Yhteensä muokattu 8 kertaa.

Petteri
-
Viestit: 1344
Liittynyt: 1.1.2004 15:46
Viesti:

ViestiKirjoittaja Petteri » 12.5.2007 15:57

Jep, ideahan tuossa koukussa on se, että koukun toinen pää laitetaan lukon vastinkappaleeseen ja toinen painetaan lukon salpaan. Sitten vaan takakontti lukkoon. Ilma vaihtuu luukun raosta hyvin kun jättää kattoluukun auki. Sellainenhan sen koukun pitää toki olla, ettei sitä saa keploteltua pois lukosta tai vastinkappaleesta. Itselläni tuo lukkoon tuleva pää oli "triangeli ja toinen pää muuten samanlainen kuin lukkarilla, mutta vastinkappaleen päähän väännetty yksi 90 asteen kulma lisää. Tosin toiseksi viimeinen mutka pitää silloin vääntää myös yläviistoon, jotta "neliö" jää avoimeksi.

Euso
-
Viestit: 192
Liittynyt: 24.7.2003 12:16

ViestiKirjoittaja Euso » 12.5.2007 23:26

Onpa muuten jotenkin nätit vanteet. Ei ainakaan ihan massakamaa :)

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

ViestiKirjoittaja lukkari » 13.5.2007 9:21

Juu, nuo ovat ainoat varaosakuvaston tuntemat orkkisalut alkuajan Caravelleen/Transporteriin. Koko siis 7x15 ET35.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

Kumit alla

ViestiKirjoittaja lukkari » 18.5.2007 17:26

Saksasta saapui sarja kantavuusluokan täyttäviä (LI=100) Wanli -merkkisiä kinuskirenkaita koossa 215/65R15. Tänään kietaistiin vanteille, tuolta näyttää.

Hyvin käyvät wanlit vaniin, vaikuttavat ajossa tosi hyvältä. Rengas on aika hiljainen ja vierintäkehä on sen verran iso, että kulkee verraten alhaisilla kierroksilla. Saa nähdä, miten kestävät. Odotukset eivät ole korkealla, kun uusi satsi renkaita pihaan tuotuna maksaa 215€. Vanteet maksoivat jotain 130€ pihaan kannettuna.

Alkaa yhä enemmän tuntua siltä, että pitäisi tuolle maalipinnalle tehdä pikaisesti jotakin.
Viimeksi muokannut lukkari, 28.9.2020 17:04. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

Ratin vaihto

ViestiKirjoittaja lukkari » 25.5.2007 14:42

Koskaan en ole ymmärtänyt, miksi T4:ssä pitää olla sellainen norsun perseen näköinen ja kokoinen ruori, kun monessa muussa volkkarimallissa on ihan hillitty ruori. Lisäksi muoviratti on kirotun liukas ja jossakin vaiheessa melko varmasti yläkehän verhous irtoaa ratin rungosta.

Saksasta löytyi nahkaratti sopivalla keskiön hammastuksella. Vilkun palautinkehä on tuossa ratissa erilainen ja jää nelisen milliä ulommaksi. Kehän saa irti ratista, mutta osat eivät ole vaihtokelpoisia. Äänimerkin liuku on samansuuruisella kehällä.
Teurastin orkkisratin palauttimen leikkaamalla sen Dremelillä irti. Uudesta ratista leikkasin lyhkösen palauttimen irti ja liimasin uuden paikoilleen. Vahvistin liitoksen muovijuotoksella. Tuolleen.

Uusi ratti on nelisen senttiä halkaisijaltaan pienempi kuin orkkis, mutta silti mittaristo jää näkyviin. Nahasta saa pitävän otteen ja nyt voi sompailla ihan kämmenpohjaotteella.
Tuolta näyttää.
Viimeksi muokannut lukkari, 28.9.2020 17:05. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

ViestiKirjoittaja lukkari » 4.7.2007 10:00

VIN -dekooderilla kaivelin auton tiedot ulos tyyppitarrasta. Aika pitkälle pitää paikkansa, tosin monta kilkettä on matkan varrella vaihtunutkin:

VIN WV2ZZZ70ZPH060113
MARCA VOLKSWAGEN
CAROSERIE TRANSPORTER CARAVELLE
MODEL BUS CARAVELLE SYNCRO (70C3F5)
AN MODEL 1993
DATA FABRICATIEI 04/12/1992
LOCUL FABRICATIEI HANOVER (GERMANIA)
COD MOTOR AAB
COMBUSTIBIL MOTORINA
LITRI / CILINDREE / DESCRIERE 2.4 / 2370 CM3 / VEP-Wirbelkamm
PUTERE / KW / CP / RPM 57 KW / 78 CP
CILINDRI / VALVE 5 CILINDRI / 10 VALVE
COD TRANSMISIE
CULOARE EXTERIOARA SMOKE BLUE METALLIC (J1 / H5Y)
CULOARE INTERIOARA NEPTUNE BLUE (EF)

0J2 standard payload
X0A national sales program Germany
M7J 5-cylinder diesel engine 2.4 L/57 kW base engine is T7A
1ND full wheel covers
0ZN transmission ratio, high geared
B0X component parts set, complying with vehicle type for Germany, various parts
0J2 standard payload
3AF outer right rear view mirror: convex, powered, heated
1N1 power steering
1X1 four wheel drive
C0H steel wheels 6J x 15
3BE outer left rear view mirror: flat, powered, heated
0G1 gearshift lever
1LE disc brakes, front
G0G five-speed manual transmission for four-wheel drive vehicle
1AB power brake
T7A 5-cylinder diesel engine 2.4 L unit 074.2
8AC radio "beta"
1Y1 rear differential lock on rear axle differential
H1X tires 205/65 R 15 99S reinforced
1G2 steel spare wheel with original equipment tires
0E1 short wheelbase
8GK alternator 100A
J1D battery 380 A (72 Ah)
1ME steering wheel (hollow rim)
8LI bright rod antenna
1BA standard suspension/shock absorption

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

Ratin sovitusta, taas

ViestiKirjoittaja lukkari » 8.7.2007 10:55

Audiveli tuolta klubin puolelta oli taannoin kauppaamassa Momon Astra -tyyppistä rattia ja en voinut vastustaa kiusausta, kun omassa lötkössä oli jo samanlainen ruori.
Ruoriin löytyi tuohon T4 -malliin sopiva kakkosmallin golffin keskiö ebayn kaupasta, 17€ toimituskuluineen. Kehän uppokantaruuvit ja putkisokat löytyivät tutusta ruuviliikkeestä eurolla.
Putkisokat upotin Kuva
boorikehän
alkuperäisen vilkun palauttimen vastakkaiselle puolelle, niin että vaadittava 17 mm syvyys palauttimelle täyttyisi.

Onhan tuollainen mersumallin puuratti jotain aivan kasaria ja ei ehkä sovi ollenkaan tuollaisen kaappivolkkarin tyyliin, mutta puuratissa on sen verran mahtava "touch", että sellaisen kerran autoonsa laittaneena ei siitä hevin luovu. Tuon verran Astra maksaa uutena.

Kokeilkaapa joskus sompailla vuorittomilla nahkahansikkailla hieman urheilullisempaa autoa, jossa on jalopuupuuratti!
Viimeksi muokannut lukkari, 28.9.2020 17:06. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

Keskuslukon ja sähkölasien asennusta ja penkkien ropausta

ViestiKirjoittaja lukkari » 8.7.2007 12:18

Kuva
Tuolla
muutama kuva kauko-ohjattavan keskuslukituksen ja tarvikemallisten sähkölasien asennuksesta.

Kuva
Tuolla
muutama kuva penkkien ropauksesta. Kuskin penkki joutuu tässäkin mallissa aika koville ja melko usein istuinlämmitin on kaputt. Sen vuoksi vaihdoin istuinosat keskenään matkustajan puolelta fylleineen, joten nyt on paremmin ryhtiä. Ryhtiliikettä paransi fyllien päälle hapertuneisiin kohtiin liimattu vaahtomuovirouhe ja sen päälle kangasteippi.

Jos tuollaisia penkkejä alkaa pesemään, kannattaa suosiolla liottaa verhoilua ja fyllejä muutama päivä paljussa. Vuosien pöly ei tahdo irrota kankaasta edes painepesurilla. Hyvä vaihtoehto pesulle on kunnon paineilma ja juuriharja, jolla saa esim. lattiamatosta hiekat liikkeelle. Normaali pölynimuri on näihin tarkoituksiin aivan liian heikkotehoinen.

Takalasin lippa parantaa ulkonäköä, yllättävän istuva osa, vaikka hintaa oli vain 70€ Saksasta kotiin toimitettuna.

Ei juuri vaikuta takalasin likaantumiseen, joten sen vuoksi korjasin takaluukun pyyhkimen, joka oli aivan jumissa. Pyyhkimessä on (harvan välityksen takia) sen verran tehoton moottori, että ei edes sulake pala, jos pyyhintä käyttää. Pyyhkimen varren herkistely vaati vivuston irrotuksen luukusta ja verraten pitkän herkistelyn, mutta lopulta alkoi liikettä löytyä. Niveliin CRC:n Mobilubea ja taas pelaa.

Samalla innolla -onnettomasta ergonomiasta ja jumissa olevista ruuveista piittaamatta- irrotin takatilan lattian alla olevan mykän flektin. Moottori oli ilmeisesti saanut hieman pölyä osakseen ja hiilet olivat jumissa. Pesu liuottimella, kuivaus ja voitelu -taas toimii.

Takaluukun merkki oli kadonnut joskus jäljettömiin. Golfin jäämistöstä löytyi kromattu muovinen etumaskin merkki, joka on halkaisijaltaan juuri oikea. Irrotin merkin rungostaan, paksusta muovista tein merkin alle pyöreän lätkän, jonka maalasin korin väriin. Merkin liimasin lätkään ja lätkän luukkuun butyylikumilla.
Viimeksi muokannut lukkari, 28.9.2020 17:08. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

ViestiKirjoittaja lukkari » 9.7.2007 13:57

Sadepäivän lomassa oli hetki poutaa, käytin tilaisuutta hyväkseni ja rälläköin sikaosaston kattoon Finlandia 2000 -kattoikkunan mentävän reiän. Ennestäänhän ohjaamossa on vastaavanlainen orkkis ikkuna veivattavalla mekanismilla. Tuollainen ikkuna tuo mukavasti valoa takaosastoon, jossa on aika hämärää 5% ikkunatummennuksilla.

Toinen tarkoitus luukulla on parantaa tuuletusta koirahäkin tienoilla. Häkin flekti ottaa viileää ilmaa raollaan olevan takaluukun kautta (aukipitomekanismista ylempänä) ja tarkoitus olisi, että ilma poistuu avoinna olevan taemman luukun kautta pihalle. Kuvassa näkyvälle akulle pitäisi vielä rakentaa lataussysteemi. Tähän mennessä olen jaksanut kantaa irtolaturin akun viereen ja ladata verkkovirralla.

Kuvan kaksiosainen radiaalipuhallin on Ford Escortista (tyylirikkoko?). Manuaalisesti on valittavissa kolme nopeutta ja isoimmalla nopeudella ilma vaihtuu verraten tehokkaasti. Keskimmäisellä laskennallisesti akussa kestää potku kymmenen tunnin viilennykseen.
Viimeksi muokannut lukkari, 28.9.2020 17:10. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

trp.freak
-
Viestit: 496
Liittynyt: 6.10.2006 18:26

ViestiKirjoittaja trp.freak » 9.7.2007 16:18

eikö imase naftan käryä koirille, kun takaluukku raollaan?

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

ViestiKirjoittaja lukkari » 9.7.2007 16:43

Tarkoitus ei toki ole pitää tuuletussysteemiä toiminnassa auton liikkuessa, sillä liikkuvassa autossa lämpötila pysyy järkevissä rajoissa muutenkin.

trp.freak
-
Viestit: 496
Liittynyt: 6.10.2006 18:26

ViestiKirjoittaja trp.freak » 9.7.2007 16:59

tuli vain mieleen, kun yhes farkus kerran näin oli...

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

ViestiKirjoittaja lukkari » 9.7.2007 17:22

Juu ei silleen: patopaine puskee dieselkatkut tasavarmasti sisätiloihin.

Petteri
-
Viestit: 1344
Liittynyt: 1.1.2004 15:46
Viesti:

ViestiKirjoittaja Petteri » 9.7.2007 17:34

Eikähän puske :-D

Yhessä farkussa ja yhessä trp:ssa oli ja nou problem. Ilmanotto hoidetaan siitä, missä normaalisti on ilmanpoisto. Siitä putki puskurin sisälle, vastakkaiselle puolelle kuin pakorööri.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

ViestiKirjoittaja lukkari » 9.7.2007 18:55

Juu, tuollainen voi toimia, mutta takaluukkua en kyllä pidä ajaessa raollaan.

Johtomies
-
Viestit: 215
Liittynyt: 15.7.2006 21:19

ViestiKirjoittaja Johtomies » 10.7.2007 19:07

Käänsin heti 10mm hapisputkesta omaan tommosen. Kiitos ilmaisesta ideasta!

Petteri
-
Viestit: 1344
Liittynyt: 1.1.2004 15:46
Viesti:

ViestiKirjoittaja Petteri » 10.7.2007 20:18

Tommonen mulla oli T4:ssa:
Kuva



Ja tämmönen ****issa:
http://www.yskkk.net/old/sites/cool/

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

Vaihteensiirtäjäremppaa

ViestiKirjoittaja lukkari » 11.7.2007 18:51

Tuulettimeksi on suunnitteilla 24V iso jäähdyttimen flekti, joka 12V jännitteellä pyörii matalilla kierroksilla. Sen voisi laittaa häkin kattoon kiskomaan ilmaa alhaalta ylös.

Rouva oli lähdössä pidemmälle reisuulle ja 40 km lähdöstä raportoi hän, että "lähtee liikkeelle jäykästi ja vitonen ei mene päälle" -hetken päästä tuli ilmoitus, että ei pakkikaan pelaa. Menin paikalle ja totesin melkein heti pellin aukaistuani, että siirtäjän hela (osa 45) on korkannut.

Kuva
Käytössä oli vain vaihteet 3 ja 4.
Vaikka T4 -mallin vaihteensiirto on jämäkästi toteutettu ja vieläpä hyvin vähillä nivelillä, tuon helan korkkaaminen halvaannuttaa koko siirtäjän. Hela oli siis kulunut puhki ja haljennut kahtia.
Laakkoselta löytyi hyllystä arvioni mukaan tarvittavat osat hela #015 311 544 ja kuskin puolen kuula 41, #701 711 166. Hinta osilla yht. 14€. Osan 42 olisi ehkä voinut vaihtaa samalla vaivalla.
Vaihdossa meni itsellä kaksi tuntia, lähinnä ihmetellessä, että miten tämä tehdään. Jos joutui toiste tekemään, menisi varmaan puolessa tunnissa. Reilun kolmen euron hela kannattaa vaihtaa ajoissa, itse en koskaan kokeillut, ehtikö siinä olla väljää.

- keula huoltoasentoon
- irrotetaan kepin alapäästä kiristin 21 (pannaan mieleen suurin piirtein, kuinka tanko 20 asettuu kepin alapäähän. Irrotetaan poikkitangon 62 M8 mutteri ja itse tanko
- kammetaan tanko 20 pois etukautta. Oletetaan, että hela on jo rikki, muutoin irrotetaan helan teline ensin-
- irrotetaan teline 44, joka on kiinni kahdella M8 ruuvilla. Jos vanha hela on vielä elossa, siivotaan se pois tangon kuulaa rikkomatta.
- uusi hela muljautetaan telineeseen taivuttamalla joustava hela rasvan kanssa paikoilleen
- voidellaan hela sopivalla rasvalla ja lyödään kuula 42 napakalla kumivasaran iskulla helaan.
- kuula 41 kammetaan irti ja ahdistetaan uusi paikalleen.
- pujotetaan tanko takaisin paikalleen ja kiristetään keppiin kiinni. Kepin asentoa joutuu melko varmasti mallaamaan, koska uudet osat muutavat siirtäjän geometriaa.
- voidellaan nivelet huolella.
- nautitaan huolettomasta ajosta ja täsmällisestä vaihteensiirrosta.

E: se oli ihan hiinä ja hiinä, että ei tilattu kaskon autopalvelun piikkiin hinausta ja vuokra-autoa matkaseurueelle kohteeseen. Syy, miksi porukka oli pakulla liikenteessä, oli juuri tuon vakuutuksen olemassa olo.

E2: Tuolla kuva ehjästä helasta paikoillaan. Tuolla T-luu heloineen ja palloineen paikoillaan.
Viimeksi muokannut lukkari, 28.9.2020 17:11. Yhteensä muokattu 4 kertaa.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

Virtalukon pohjan vaihto

ViestiKirjoittaja lukkari » 16.7.2007 10:45

Sarjassa korjausta vaativat sähkölaitteet, vuorossa virtalukon pohja.
Pohja on oikreillut aikaisemmin niin, että radio sammuu hieman oudossa avaimen asennossa. Kun pari kertaa startti ns. löi tyhjää, hain Laakkoselta uuden pohjan, hinta 29€. Harvassa konsernin vehkeessä vaihto on niin helppo kuin tässä:
- virtalukko 0-asentoon
- ratin muovit irti
- pohjan liitin irti
- ratin akselin puolella oleva M3 ristipääruuvi auki Phillips 1-koon meisselipalalla.
- uusi pohja paikalleen, ruuvi kiinni ja liitin paikoilleen
- nautitaan ajosta

Nyt lukko toimii, kuten pitääkin ja toiminta on hyvin täsmällistä. Kannattaa vaihtaa tuokin osa ajoissa, ennen kuin lakkaa tyyten toimimasta. Kuvassa uusi (ylempi) ja vanha vertailussa
Viimeksi muokannut lukkari, 28.9.2020 17:12. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

Lähivaloautomaatti

ViestiKirjoittaja lukkari » 16.7.2007 19:57

Kun Golfissa oli tottunut siihen, että huomiovalot syttyvät ja sammuvat automaattisesti moottorin käynnin mukaan oli rasittavaa, että tästä ominaisuus puuttui, edes valosummeria ei ollut.
Toteutin kyseisen kaavion mukaisen, alennetulla jännitteellä toimivan lähivaloautomaatin:

Kuva
Automaatin rele saa ohjauksen laturin D+ navalta, jolloin valot syttyvät auton käynnistyttyä. Releen miinuspuolelle laitoin kytkimen, jotta valot saa tarvittaessa kytkeä pois päältä. Rele saa ohjauksen kaukovalojen langan kautta: kun valot ovat pimeäkäytössä, lähivalot eivät pala turhaan pitkien kanssa.
Releen navasta 87 molemmille lähivaloille kytkin kolme 6A diodia myötäsuuntaan sarjaan, jolloin valoille tuleva jännite aleni noin 11.2 volttiin auton käydessä.
Seisontavalot kytkin releen navasta 87 diodin kautta oikealle ja vasemmalle erikseen. Tuon voisi tietty toteuttaa kaksoisreleelläkin.

Diodipaketti
Paketin juotin kasaan jättäen diodien johtimet jäähdytyksen takia mahdollisimman pitkiksi. Eristin johtimet kutistesukalla ja päälle tuli vielä liimapintainen sukka, joka tiivistää paketin kosteudenkestäväksi. Paketti lämpenee hieman, mutta ei liiaksi.

Periaatteessa tuollainen alennetulla jännitteellä toimiva järjestelmä pitäisi olla hyväksyttyä mallia, mutta tärkeämpi lienee, että valot ovat aina toiminnassa, kun auto on liikkeellä. Että mistäkö tietää kytkeä oikeat valot päälle, ettei vahingossa aja himmein lyhdyin? Mittarivalot eivät pala automaatin päällä ollessa.
Viimeksi muokannut lukkari, 28.9.2020 17:13. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Markku M.
-
Viestit: 4120
Liittynyt: 31.7.2005 21:02

ViestiKirjoittaja Markku M. » 16.7.2007 21:46

Tää nyt on ihan offtopiccia, sorry vaan, mutta oli jälleen pakko.. :D

voidellaan hela sopivalla rasvalla ja lyödään kuula 42 napakalla kumivasaran iskulla helaan


Mietin pirun pitkään, että siihenpä paljon iskuja tarvis ja tarkkaanpa laskit iskujen määrän..
Kunnes perehdyin aiheeseen ja tajusin, että sinähän tarkoitat kuulaa joka on kaaviossa numerolla 42. :)

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

ViestiKirjoittaja lukkari » 17.7.2007 8:28

Kieliopillisesti väärinkäsityksen mahdollisuus on toki olemassa. Remontin tekijä saa käyttää remontin ko. vaiheessa iskujen määrää laskiessaan luovaa vapautta.
Täsmennetty ilmaus:
voidellaan hela sopivalla rasvalla ja lyödään kuula #42 napakalla kumivasaran iskulla helaan

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

Tuuliohjaimien asennusta

ViestiKirjoittaja lukkari » 17.7.2007 16:55

Lähivaraosakaupasta kävin hakemassa ClimAir sivulasien tuuliohjaimet.
Golfissa jo tottui tuollaisiin, niin eipä voinut olla ilman. Ohjevähittäishintaa moisilla noin 72€. Saksasta saisi 45 euroon, mutta postikulu on kolmisen kymppiä.

Kuvassa näkyvä, näkökentässä ikävästi vipottava piiska-antenni saa piakkoin lähtöpassit, kävin hakemassa Motonetista lasiantennin.
Viimeksi muokannut lukkari, 28.9.2020 17:14. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

Lasiantenni paikallaan

ViestiKirjoittaja lukkari » 18.7.2007 12:54

Motonetin vahvistimellinen lasiantenni, tuote numero 47-1240, istuu paikoillaan tuolleen. Antennin siivet saa piiloon pahvisen kattoverhoilun alle, jolloin vain kovakuoriaisen kokoinen keskusyksikkö jää näkyville. Kiiluva merkkiledi pitää vielä himmentää.

Tuotteesta on sen verran kokemusta, että talvella asensin Audiin samanlaisen. Hyvin suositeltava tuote. Motonetissa on toinenkin, halpa malli, mutta se on tähän verrattuna hyvin kolho.

Tuollaiset muotoon ommellut velourimatot löytyivät Saksan kaupasta pikkaisen käytettynä edullisesti.
Viimeksi muokannut lukkari, 28.9.2020 17:15. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

Raitisilmasuodattimen asennus

ViestiKirjoittaja lukkari » 18.7.2007 14:47

Projekti etenee, kun ei tarvitse kantaa huolta toisesta samanmerkkisestä.

Caravelle on vuosien varrella kerännyt merkillisen paljon pölyä sisätiloihin. Tuo viittaa joko siihen, että on ajeltu paljon sorateitä (ikkunat auki), joku tiiviste tms. falskaa tai sitten se on kyseessä tapaus force majeure.
Saksalaiselta sivustolta selvisi, että tuohon malliin on saatavana raitisilmasuodatin.
Kuva
Laakkosen tiskillä selvisi, että sellaisen saa aika suolaiseen 38€ hintaan. No, jos sitä ei tarvitsisi kovin usein vaihdella, jos ei kastu ja kokemukseni mukaan tuosta on kyllä hyötyä. Taisi olla -80 -luvun lopulla, kun noita ruvettiin suomessa asentelemaan vag -laitteisiin vakiovarusteeksi.

Asennus on ohjeen mukaan perin helppo:
- avaa konepelti
- aseta suodatin paikoilleen mukana tulevia klipsejä käyttäen
- sulje konepelti
Epäilin kuitenkin suodattimen laipan tiiviyttä, vaikka konepellissä oleva imutorvi painaakin suodattimen paikoilleen. Liimasin flektin puoleiseen laippaan kumitiivistettä
Kuva ja kiristin paikoilleen ohutlevyruuveilla sekä mukana tulleilla peltimuttereilla
Kuva
Sisään tuleva ilma tuoksuu nyt (ainakin hetken) raikkaalle.
Viimeksi muokannut lukkari, 28.9.2020 17:16. Yhteensä muokattu 4 kertaa.

trp.freak
-
Viestit: 496
Liittynyt: 6.10.2006 18:26

ViestiKirjoittaja trp.freak » 19.7.2007 23:15

pitäähän se puhtaampana sen ilman, vaikka tuoksu lakkaisi:) täytyy myös hakea tuollainen, tiennyt että noita onkaan...

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

Ovien bitumointia

ViestiKirjoittaja lukkari » 22.7.2007 11:25

Sattui pari sateetonta ja lämmintä päivää juuri parahultaisesti bitumin levitystä varten. Tarpeet: Katepal K-36:a kolme litraa ja sivellin.

Kuva Molempiin etuoviin vedin kaksi hyvin paksua kerrosta kaikkialle, mihin siveltimellä yletti. Saattaa jäädä se kolmas kerros sivelemättä, on nimittäin sen verran likaista hommaa hanskat kädessäkin.

Tahraavimpien aineiden top10 -listalta löytyy bitumin lisäksi varmasti myös
Kuva Teboilin avohammaspyörärasva, jolla voitelin uudelleen ikkunannostimen mekanismin. Aikaisemmin käyttämäni molybdeenisulfidi on ehkä hieman rentoa tuohon tarkoitukseen. Avohammaspyörärasva on viskositeetiltaan bitumin luokkaa, mutta ei kovetu. Tuo herkkua levitetään ahtaisiin paikkoihin kätevimmin sormin ja ne voi sitten emännän iloksi pyyhkiä salin seiniin 8)
Viimeksi muokannut lukkari, 28.9.2020 17:17. Yhteensä muokattu 6 kertaa.

Petteri
-
Viestit: 1344
Liittynyt: 1.1.2004 15:46
Viesti:

ViestiKirjoittaja Petteri » 22.7.2007 11:47

Minkälaesen äjjäöksen tuo pitumi iänille ja mölinöelle tekj?

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

ViestiKirjoittaja lukkari » 22.7.2007 13:16

Empä vielä tiijjä.
Tien päälle en ole päässyt, mutta juuri kasasin oven kilkkeet ja siitä oven paukuttelunautinnosta ei meinannut saada itseään irti: luukku sulkeutuu huomattavasti jämäkämmin. Tuo ovirakennehan on aika avoin ja laakea, joten on odotettavissakin, että sieltä kautta kulkeutuu ääntä.
Oikeasti, vaikka melutaso ei alenisikaan, oven sulkeutumisääneen bitumoinnilla on sen verran iso vaikutus, että jo sen takia kannattaa. Seuraavaksi voisi peneutua takaluukun sivelyyn.

Totesin, että tavaratilan pohjalle kannattaa laittaa paljon raskasta mattoa. Kevyt uretaanilevy eristää kyllä lämpöä, mutta ei juuri absorboi melua. Alkuperäisen, muotoon valetun maton päälle laitoin kaksi kerrosta sellaista -70 luvun kokolattiamattoa, joka on terassimattoon verrattuna noin tuplasti painavampaa.

Tuota autoa en tarvinne isommin hitsata, kuskin ovan taka-alareunan heftasin kuitenkin kuosiinsa.

Petteri
-
Viestit: 1344
Liittynyt: 1.1.2004 15:46
Viesti:

ViestiKirjoittaja Petteri » 22.7.2007 13:30

Katsohan vielä ne takakaaret... Kuten jo talvella sanoin, niin epäilen sieltä kyllä löytyvän jotain jännää.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

ViestiKirjoittaja lukkari » 22.7.2007 14:15

Eihän siinä päällipeltiä paljoa ole, mutta yritin kovistella, onko hapanta sisäpuolella, enkä isompia reikiä löytänyt. Suimaisin sine kesäkuussa kunnolla öljyä, jos vaikka lopettaisi piilevänkin happaman etenemisen.
Nyt kun on lokaritkin paikallaan edessä ja takana, on ne poissa silmistä, poissa mielestä 8)

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

Vaihdekepin mekanismin äänieristystä

ViestiKirjoittaja lukkari » 23.7.2007 18:26

Hieman olen ihmetellytkin, miksi T4 -mallissa ole esim. ykkösmallin golffien tapaan mansettia vaihdekepin alapäässä, joka vaimentaisi pohjan kautta kulkeutuvaa melua.

Tuollahan asiaan on paneuduttu, joten päätin toteuttaa samanlaisen. Ko. sivusto on ollut aika usein nurin, joten ei kannata repiä hiuksia, jos ei aukene.

Kuva oma versioni. Materiaali on 5 mm roiskeläppäkumi. Jos joku muukin haluaa tuollaisen rakentaa, ruuvien väli on 123x138 mm, joten kumia tarvitaan noin 140x155 mm.

Lyhkösen mittailun jälkeen leikkelin kumiin tuollaisen assosiaatoita herättävän piirakkakuvion. Ensimmäisen sovittelun jälkeen mansetti osoittautui kuitenkin liian tiukaksi, jolloin itseoppineella plastiikkakirurgilla on taas hommia.
Hieman avarrettuna istui paikalleen kuin p***a Junttilan tuvan seinään, kuten kansanomaisesti on tapana todeta. Läkkärä kiinnitetään paikoilleen korilaatoilla valmiitten ruuvien alle.
Viimeksi muokannut lukkari, 15.10.2020 16:30. Yhteensä muokattu 7 kertaa.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

Liukuoven kiskon sipistelyä

ViestiKirjoittaja lukkari » 24.7.2007 12:15

Liukuoven keskimmäinen kisko oli joskus tehtaalla maalattu mustaksi. Ihmettelen suuresti, miksi kromiteräs pitää maalata! Päättelin, että maali tuossa ei enää pysy ja koska kisko (sekä ovi) olisi pitänyt maalausta varten irrottaa, päätin poistaa vanhan maalin ja kiillottaa koko kiskon.
Klik

Toisin kuin karkea maalipinta, tuosta on helppo pyyhkäistä rissoista irtoava rasva pois. Kiiltävä osa sivussa on aika "hallitseva", joten voi olla, että tuohon uloimpaan osaan pitää vetää musta teippi.
Viimeksi muokannut lukkari, 15.10.2020 16:30. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

Tuhkiksen ja säilytyslokeron modausta

ViestiKirjoittaja lukkari » 25.7.2007 15:09

Jostakin oudosta syystä tästä kapineesta puuttui kojetaulun tuhkakuppi. Hyvin ilmeisesti sitä on kuitenkin joskus käytetty, koska juhannuksen tienoilla sisustaa pestessäni totesin, että niin pinttyneeseen kuntoon verhoilun saa vain tervalla.
Ei ole ihan helppo löytää tuohon malliin käypäistä tuhkista, koska vuosimallihaarukka on aika kapea. Uudempiin kyllä olisi tarjolla. Sitten älysin laajentaa hakua LT -mallien puolelle, ja Saksan kaupasta löytyi sellainen edullisesti.
Kuva
Ashes to ashes: ylimääräiset ulokkeet raksitaan pois ja tasoitellaan Dremelillä
Kuva
Pohjalle ja sivuille liimataan ohutta huopaa, pikkukilkkeen kolinan hillitsemiseksi
Kuva
Jo jonkin aikaa sitten rakensin kojetaulun alle tuollaisen lokeron:
Kuva
Vanhoja varastoja penkoessani löysin DIN -kokoisen radion asennuskehikon. Muovijuotin lokeroon pohjan ja päällystin samaisella huovalla.
Säilytystilaa ei ole koskaan liikaa.
Viimeksi muokannut lukkari, 15.10.2020 16:32. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Petteri
-
Viestit: 1344
Liittynyt: 1.1.2004 15:46
Viesti:

ViestiKirjoittaja Petteri » 25.7.2007 20:22

^ On sitä reikää myös käytetty tuhkiksena, vaikkei siinä kuppia olekaan....

Nimim. "kilon tuhkaa kojetaulun sisältä imuroinut"

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

Etuspoilerin rakentamista

ViestiKirjoittaja lukkari » 27.7.2007 13:35

Miksiköhän tuossa puskurin alaosassa ei ole lippaa, olen monesti miettinyt. Joku sellaisen oli kehitellyt, joten ajatus alkoi elää.
Tuohon vehkeeseen modasin aikanaan kakkosgolffin joustavasta spoikasta huulen. Ykkösen kovamuovinenhan ei kestä pakkasta ja kolhuja lainkaan, kakkosen vastaavan saa vetää solmuun.

T4 -mallin puskuri on aika leveä, joten tuollaista spoileria tarvitaan kaksi, sellaiset löytyivät tutulta romikselta. Yhdistin kaksi spoileria siten, että yhdestä tehdään Tuon mallin spoileria on helppo juottaa, mutta sen pitäminen muodossaan on vaikeaa, koska lämpö vaikuttaa välittömästi.keskimmäinen, suora osa ja päihin liimataan toisesta spoilerista otetut kaarevat osat.
Kuva
Tuon olisi voinut tehdä yhdelläkin saumalla keskelle, mutta tuo spoilerin korkeus muuttuu keskelle mentäessä ja lipasta olisi ehkä tullut liikaa v:n muotoinen keskeltä.
Saumat tasoitin Dinitrolin korikitillä. Lipan kiinnitin lukuisilla ohutlevyruuveilla. Kiinnitystä pitää vielä passailla, että puskurin ja lipan sauma tulee suoraan.
Primeri pohjaan ja väri pintaan, paukkupullosta tietenkin 8)
Kuva
Kuva loput kuvat

Ohutlevyruuveja ei sitten kannata kylvää mihin tahansa: alkuviikosta yksi löytyi takarenkaasta, kun aloin ihmetellä huojuvaa ajokäytöstä. Rengas oli hiljalleen tyhjenemässä.
Viimeksi muokannut lukkari, 15.10.2020 16:33. Yhteensä muokattu 4 kertaa.

Kannikka
-
Viestit: 481
Liittynyt: 23.6.2005 12:47

ViestiKirjoittaja Kannikka » 27.7.2007 13:52

Noniin no.. vähä näyttää liian omatehdylle tuo lippa.. mutta jotain lippaa tuo kyllä tuohon kaipasikin.. Kuinkahan kävisi se pienempi isopuskurilippa 2koppasesta?

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

ViestiKirjoittaja lukkari » 27.7.2007 15:11

Tottahan toki se näyttää kotitekoiselta, itse kun sen tein. Eipä noita kaupassakaan ihan päntiönään tarjota. Spoilerit maksoivat romiksella yhteensä kympin ja siihen hieman maalia puskurirempan ohessa, joten ihan hintaisensa näköinen.
Kuva isopuskurin lippa olisi varmaan hyvä vaihtoehto, mutta töitä joutuu sellaisenkin kanssa tekemään, ennen kuin passaa. Se on muistaakseni kaksiosainen. Montakohan palikkaa pitäisi Motonetista ostaa, että saa teeneloseen sopivan 8)
Viimeksi muokannut lukkari, 15.10.2020 16:35. Yhteensä muokattu 4 kertaa.

GTi-Perttu
-
Viestit: 2556
Liittynyt: 3.9.2005 13:59

ViestiKirjoittaja GTi-Perttu » 27.7.2007 19:57

Kyllä niitä saattas mennä! :) Tuo orkkislippa on aika paljon kaarevampi ku isopuskurin lippa.

Kyllä hän tuo ihan asialliselta näyttää! Meinaatko laskea??

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

ViestiKirjoittaja lukkari » 27.7.2007 20:47

Onhan se mielessä käynyt.

-JP-
-
Viestit: 648
Liittynyt: 20.3.2005 16:59
Viesti:

ViestiKirjoittaja -JP- » 27.7.2007 21:00

Ois saattanut olla mustanakin ihan hieno toi lippa.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

ViestiKirjoittaja lukkari » 28.7.2007 7:42

Kunhan saa passailtua tuon puskurin välisen raon tasaiseksi ja lippa asettuu itsestään oikeaan muotoonsa, niin katseleepi sitten uudelleen ja harrastaa vaikka vähän kuvankäsittelyä.
Tuo puskurin kuori oli aika huonossa hapessa, joten onhan tuo kokonaisuus ehkä hiukkasen parempi. Puskuria mielellään hieman korjaileekin: uusi pohjamaalattu puskuri sumarin rei´illä maksaa marmoritiskillä 1132€!
Tuohon hintaan melkein odottaa, että joku syyllinen antaa puskurille pienen pusun.
Viimeksi muokannut lukkari, 15.10.2020 16:35. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

ViestiKirjoittaja lukkari » 3.8.2007 15:28

Lisäakun asennus on kypsynyt mielessä ja mittauksen jälkeen totesin, että 74Ah Varta mahtuu mainiosti kuskin penkin alle.

Kuva
Sentti jää väliä istuimeen, mutta sehän riittää. 70A virrankestoisen releen asensin kuskin puolen lampun taakse ja ohjaus löytyi aikaisemmin asennetusta valoautomaatista.

Kuva
Romiksen hyllystä valitsin Mazda 626 -mallin vapaatuulettimen, jossa on tunnetusti laadukas, kuulalaakeroitu Denson moottori (Lapparien biisin mukaan: hirvee Denso, kauhee Doku).
Kuva
Suojaksi rakensin filmivanerista kotelon, johon hain Kuusakosken romulavalta reikäpeltiä.
Kuva
Pelti on kuitenkin liian tiheää ja vastus syntyy liikaa. Ei paljoa auttanut, vaikka porasin isompia reikiä.
Kuva
Pitää kulkea silmät auki, niin voi törmätä hieman paremmin virtaavaan verkkoon. Parasta tuossa tuulettimessa kuitenkin on se, että ilma vaihtuu tosi vilkkaasti eikä flekti kuluta virtaa yhtään sen enempää kuin aiemmin asentamani Fordin radiaalipuhallin -päinvastoin.

Koska akku on edessä, piuhan veto taakse kytkimen kautta on luonnollinen vaihtoehto. Autosähkökaupasta löytyi kolminopeuksinen kytkin etuvastuksilla:
Kuva
Tänään palautin kytkimen takaisin kauppaan, sillä se kävi niin kuumana, että kojetaulun sisälle sitä ei uskaltanut asentaa. Tilalle tuli samannäköinen kytkin ilman etuvastusta. Keraamisella rungolla varustetun etuvastuksen lainasin aikaisemmasta puhaltimesta ja asensin sen peltiin kiinni kojetaulun uumeniin.

Vielä voisi etsiä kokonaisuuteen sopivan nupin
Kuva
Nyt tuuletinta on helppo käyttää esim. auton ollessa lämpimässä parkissa eikä tarvitse pelätä, että auto ei lähde käyntiin.

Hieman väliaikatietoja ulkopuoleltakin, lähinnä dokumentointimielessä. Hieman se uusi maalipinta houkuttelisi.

Kuva
Viimeksi muokannut lukkari, 15.10.2020 16:37. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

Lämppärin sisäkierron korjausta ja....

ViestiKirjoittaja lukkari » 9.8.2007 18:54

Tässä kulkineessa on sellainenkin ylellisyyskilke kuin lämmittimen sisäkierto. Sitä ei käsittääkseni neekerimalleista löydy. Kesällä siitä ei juuri hyötyä ole, mutta vehkeissä, joissa se on itsellä ollut auttaa talvella lämmittämään sisätilat nopeammin samalla kuin esim. harjaa lumia pois laseilta. Väittävät tuollaisen huurruttavan, mutta niin kauan kuin sisällä on vain kuivaa (lämmitettyä) pakkasilmaa, eikä esim. ihmisiä, tuo on toimiva juttu. Tuoplla voi myös sulkea ilmantulon sisälle, jos ajaa vaikka savuttavan kanssakulkijan perässä.

Eilen kokeilin piruuttani, että toimiiko mokoma ja kuului vain suhinaa. Normaalisti sieltä on kuulunut selkeä "klops" kun pelti on kääntynyt sisäkierron puolelle ja sulkenut ulkoilman tulon. Kun irrotin hanskalokeron, löytyi irrallinen alipaineletkun pää, joka oli irti jostakin.
Kuva
"Kääntöpeltiä" ohjaa alipainerasia, jonka päästä letku oli lohjennut irti -lasiantennia asentaessani ilmeisesti 8)
Piikaliimalla takas kiinni ja butyylikumia tiivisteeksi. Toimi hetken, mutta oli sen verran rasituksella, että petti samoin tein ja piti laittaa akryylimassalla kunnolla kiinni -Sikaflex oli käytön puutteessa kovettunut tuubiinsa.

Samalla vauhdilla irrotin sisätilan puhaltimen ja voitelin päätylaakerin CRC:n multilubella. Laakerin saa näkyviin kumitulpan alta flektiä irrottamattakin. Kannatti kuitenkin katsoa imutorviin, jotka olivat täynnä mustaa pölyä. Olisiko ollut sitä tupakan tuhkaa, jota löytyy yhä kaikkialta. Flektin irrottaessani matolle tippui aimo kasa sitä ihtiään. Viime viikolla piuhoja vedellessäni tipahteli tupakintumppeja kojetaulun uumenista. Perkele, että on ollut siivotonta touhua.

Sivulasille menevä torvi oli myös aika pölyinen, irrotus oli helppoa, kun toinen pää oli sukan sisällä valmiiksi irti.

Mutta, mutta. Vaikka kaiken piti sisäkierron puolesta olla kunnossa, pelti ei kuietnkaan klopsahtanut. Aloin ihmetellä asiaa ja totesin, että pelti kääntyy vain osittain. Karmea totuus paljastui, kun irrotin raitisilmasuodattimen: filtterin kartio esti pellin kääntymisen lähes täysin! Aivan käsittämätöntä. Oitis kurvasin marmoritiskille motkottamaan, että olette myyneet minulle autoon sopimattoman osa -kalliskin vielä. Tiesin toki, että tuohon tilaan ei varmasti korvaavaa osaa löydy.

Pari varaosamyyjää istuskeli tiskin takana ja kumpikin todisti, että ei koskaan käytä sisäkiertoa autossa -sehän huurruttaa lasitkin. Totesin siihen, että merkkiliikkeessä tuskin asennetaan liikkeen hyllystä löytyvää tarvikeosaa liikkeen myymään merkkiin, jos tämä tarvikeosa estää autossa olevan alkuperäisen varusteen toiminnan totaalisesti. Kyse on vähintään periaatteesta. En itsekään laittaisi autoon osaa, joka estäisi toisen osan toiminnan kokonaan.

Keskustelussa toinen myyjä totesi, että eikös kyseessä olekin tuontiauto. Jätin toteamatta, että mitä se tähän liittyy.

Ruokatunnilta paikalle saapunut pakuasiantuntija vahvisti asian: ehkä yhteen ainoaan portteriin oli kyseinen osa jäänyt asentamatta sisäkierto-ominaisuuden takia, vaikka muutoin noita oli asennettu kymmenittäin. Noinko harvinaisesta tarvikkeesta on tosiaan kyse ja miksi tuotteen valmistaja ei mitenkään kerro, että tuote ei sovi ko. ominaisuudella varustettuun autoon!

Lyhkösen keskustelun jälkeen suodatin lensi roskiin ja minä sain tuotteesta maksamani summan hyvityksenä näppiin, kuten kuuluukin. Asiallista toimintaa. Kuin loppukaneetiksi minulle suositeltiin sukkahousuja -siis suodattimeksi autoon, mihin totesin, että tuon filtterin hinnalla saakin aika monet Norlynit.
Viimeksi muokannut lukkari, 15.10.2020 16:38. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

Etupuskurin lippa löytyi, viissiin orkkis

ViestiKirjoittaja lukkari » 9.8.2007 19:12

Tuollainen etupuskuri lipalla löytyi Saksasta. Puskurin helma on ilmeisesti juuri se osa, jota varaosakuvasto ei enää tunne.

Kuva
Lippa on kumia ja niitattu puskuriin varsin tiukkaan kiinni, maalit lähtevät kaapimalla.
Nyt pitäisi päättää, yrittäkö maalata tuo alun perin musta puskuri auton väriin vai siirtääkö tuo kuminen lippa nykyiseen. Tuo uusi puskuri on kyllä aivan ehjä, mutta vaatisi maalausta varten kunnon pohjat -ehkä maalarille kuin puskurillekin.
Viimeksi muokannut lukkari, 15.10.2020 16:40. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

EscMk3
-
Viestit: 2140
Liittynyt: 30.1.2006 17:36
Viesti:

ViestiKirjoittaja EscMk3 » 9.8.2007 21:43

Tämä on kyllä asiallisesti dokumentoitu projekti =) Jos tuo nykyinen puskuri on asiallisessa kunnossa, niin eikö pelkan lipan sovituksella pääse helpommalla, ja halvemmalla? Vai sopiiko tuo lippa normaalimallin puskuriin?

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

ViestiKirjoittaja lukkari » 10.8.2007 8:43

Puskurit näyttäisivät olevan rungoltaan identtiset, sumuvalojen reikineen päivineen. Lippa käy tuohon toiseenkin.

Erohan noissa on se, että tuo valkoinen on ollut alun perin röpelömusta ja paikallaan oleva sileä, maalattu. Käsittääkseni muovilaaduissa on eroa, röpelömuovinen ei lohkea iskusta niin herkästi. Tuo valkoinen on kuosiltaan hieman siistimpi. Molemmat vaatisivat uuden maalipinnan, joten on melko sama laittaa paikalleen rungoltaan ehjempi.

Valkoiseen puskuriin on vedetty maali pintaa sen kummemmin hiomatta ja pohjustamatta. Kyllä se maali tuollaisessa puskurissa pysyy, kun malttaa tehdä pohjatyön kunnolla. Puskurin helman kumilertsun maalaaminen onkin sitten hieman haastavampi jobi.

Déjà vu: -80 luvulla, kun itsellä oli enemmän intoa kuin taitoa, vetäisin polosen puskurit Miranolilla siniseksi. En muista, käytinkö asiaan kuuluvia pohjusteita, mutta sävy sattui kohilleen ja maalipintakin kesti yllättävän kauan.

BTW: voin lämpimästi suositella tätä kauppaa T4 -osahankinnoissa. Tuolla näitä on lisää.

trp.freak
-
Viestit: 496
Liittynyt: 6.10.2006 18:26

ViestiKirjoittaja trp.freak » 10.8.2007 17:03

kyllä mullakin tuo sisäilman kierrätys löytyy, vaikka mulla on neekerimallien neekerimalli. saakohan tuota sanaa käyttää... :)
mutta voin olla väärässäkin.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

ViestiKirjoittaja lukkari » 10.8.2007 19:08

Ilmeisesti suodatin on kotimaista valmistetta, noitahan on tehty ainakin muihin volsuihin suodatinpajojen toimesta. Aika outoa, että valmistaja ei ole ottanut huomioon sitä, että tuollainen varuste voisi jossakin mallissa olla ja jos on, ei ole siitä millään tavoin esim. pakkaukseen tai asennusohjeeseen kirjannut. Saatikka informoinut jälleenmyyjää. Teki suorastaan ilkeetä nähdä melkein uuden 38€ suodattimen lentävän roskiin.
Audissa joku aikaisempi omistaja on peittänyt koko lämppärin muoviverkon hieman polyesterivanun tyylisellä matolla. Toimiva ratkaisu sekin.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

Talvivannepähkäilyä

ViestiKirjoittaja lukkari » 27.8.2007 16:53

Talvivanteiksi olisi parikin vaihtoehtoa:
Ensin olisi tuollainen Ronalin, T3:ssa enemmän nähty ProjektZwo -malli:
Kuva
Keskiössä on varsin hyvä metallinhohtoväri, mutta ei ehkä sovi oman auton väriin ja parissa vanteessa olisi paikattavaa. Keskiön voisi vetäistä titaaninharmaaksi ja reunat kiillottaa.
Sitten olisi tuollaiset Stilautot:
Kuva
Sama resepti voisi toimia. En osaa päättää, kumpaa lähtisin laittamaan alle. Ideoita?
Viimeksi muokannut lukkari, 15.10.2020 16:43. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

qstiz
-
Viestit: 95
Liittynyt: 26.10.2006 14:19

ViestiKirjoittaja qstiz » 27.8.2007 18:05

Stilauton vanteet alle...

nani
-
Viestit: 981
Liittynyt: 19.10.2006 16:28

ViestiKirjoittaja nani » 27.8.2007 18:38

ehdottomasti stilautot..

d0gi
-
Viestit: 117
Liittynyt: 3.11.2006 21:47

ViestiKirjoittaja d0gi » 27.8.2007 18:56

ääni stilautoille. Näppärän näkönen paku!

VariantR
-
Viestit: 625
Liittynyt: 26.1.2005 7:43

ronaalit edotomasti=)

ViestiKirjoittaja VariantR » 28.8.2007 13:12

edotomasti ronaalit käy tyyliin=) piste niille.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

ViestiKirjoittaja lukkari » 28.8.2007 13:30

Itseäkin hieman miellyttäisi stilauto sopivasti ehostettuna, mutta hieman epäilyttää ko. vanteen lujuusluokitus, josta minulla ei ole aavistustakaan. Mesessä vanne on ollut aiemmin. Ronal sopisi enemmän OEM -luukkiin eikä tarvitsisi persvako hiessä tuumia röyttyisellä baanalla, että kestääkö vanne alla.

kilpijoki
-
Viestit: 4035
Liittynyt: 16.9.2003 12:03

ViestiKirjoittaja kilpijoki » 28.8.2007 13:42

Onko sulla usein täyspoka päällä? Jos ei ikuna, niin miksi sitä kantavuutta pohtimaan. Eipä tuo 1800kg jaettuna neljälle niin paljoa tee...

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

DIY raitisilmasuodatin

ViestiKirjoittaja lukkari » 28.8.2007 13:54

Klikkasin Saksan kaupasta uudet 215/65R15C Michelin Agillis -kitkat 104 kantavuusindeksillä. Näyttää vahvasti siltä, että ei tänäkään talvena tarvitse nastoja alle laittaa.

Raitisilmasuodatin kun ei sitten onnistunut kaupallista tietä, päätin tehdä itse ja säästää. Imuaukkoon maskiverkkoa suodattimen tueksi:
Kuva
Kaiutinprojekteista oli jäänyt polyesterivanua, jota kokeilin eri paksuisina kerroksina. Aine vastustaa ilman virtausta tehokkaasti, joten piti ohentaa reilusti:
Kuva
Suodatin pysyy paikallaan kuminauhalla ja konepellin imutorvi painaa tiiviiksi. Suodattaa tuo kaikki oravaa isommat ja pienemmät roskat.

Tuohon voisi olla parempikin suodatinvaihtoehto, esim. pölynimurissa suodattimena pussin jälkeen löytyisi sopiva materiaali.

Edit: kuormaa on päällä harvoin. Tunne siitä, että vanne ei ole autoon "riittävä" saattaa kuitenkin ruveta ahdistamaan.
Viimeksi muokannut lukkari, 15.10.2020 16:45. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

GTi-Perttu
-
Viestit: 2556
Liittynyt: 3.9.2005 13:59

ViestiKirjoittaja GTi-Perttu » 28.8.2007 23:30

No nyt on luettu oikeen ajatuksen kans. (Ja selvinpäin!) ;)
Viimeksi muokannut GTi-Perttu, 30.8.2007 1:09. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Petteri
-
Viestit: 1344
Liittynyt: 1.1.2004 15:46
Viesti:

ViestiKirjoittaja Petteri » 29.8.2007 9:01

^ Et sitten ole tainnut seurata tätä topicia tarkemmin?

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

Vuosikatsastuksesta pomppas

ViestiKirjoittaja lukkari » 18.9.2007 10:30

Katsastuskauden ensimmäisenä päivänä tarjosin näytille Q-asemalle. Pomppasi molemmista yläpallonivelistä. Alkuperäisenä yht. n. 90€ kiitos. Motonetin tuote on puolet halvempi, onkohan tämä väärä paikka säästää, vai onko jälkimmäinen tuote sama ilman VAG:n leimoja?
Suullinen maininta tuli puuttuvasta matkustajan istuinpaikasta. Pitäisi kuulemma käydä tekemässä muutos otteeseen, mikä tällä konttorilla ei onnistunut. Arvatenkin se maksaa.
Laakkoselta hain uuden pa-suodattimen, joka ei ole mielestäni kallis tarvikkeeseen verrattuna. Myyjä pelotteli kertomalla tuotteen valmistetun Kiinassa. Olin kuitenkin tuon valmistusmaan vaihtumisen todennut jo vuosi sitten kolmosfarkun suodattimessa. No, Teboililla tankkaamani dieselkin on tod.näk. Venäjältä, joten auringon lisäksi idästä tulee toivon mukaan muutakin hyvää 8)
Viimeksi muokannut lukkari, 15.10.2020 16:46. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

8866
-
Viestit: 515
Liittynyt: 24.6.2004 9:30
Viesti:

ViestiKirjoittaja 8866 » 18.9.2007 11:43

Motonetin tuote on puolet halvempi, onkohan tämä väärä paikka säästää, vai onko jälkimmäinen tuote sama ilman VAG:n leimoja?


Sitä en tiedä onko tuote sama, mutta ainakin kaksi vuotta takuuta on alkuperäisellä osalla.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

ViestiKirjoittaja lukkari » 18.9.2007 14:45

Motonetin vuoden takuulla varustetut nivelet hain, on siinä kuitenkin puolet hintaeroa. Onkos se nyt siinä ylätukivarressa kiinni pelkästään tuolla sokalla:
Kuva
Ilmeisesti kulmat säilyy kohdallaan, jos ei koske tuohon navassa kiinni olevaan säätölevyyn
Viimeksi muokannut lukkari, 15.10.2020 16:47. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Petteri
-
Viestit: 1344
Liittynyt: 1.1.2004 15:46
Viesti:

ViestiKirjoittaja Petteri » 18.9.2007 15:29

Tuossa vaiheessa piti muistaakseni laittaa tuohon ylätukivarren ja rungon väliin palikka, ettei vääntösauva pääse pamauttamaan tuota tukivartta ylös..

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

Tiivistysainetta järjestelmään

ViestiKirjoittaja lukkari » 18.9.2007 17:03

Kiitos huomautuksesta. Saattaa olla veemäinen kammeta takaisin paikoilleen. Pistin ruosteenirrottimet muhimaan, josko huomenna kokeilisi irrotusta, perinteisestihän nuo palikat ovat helvetin lujassa, mutta sitä vastoin mutterit ovat erittäin vaikeassa paikassa avaimella väännettäväksi 8)

Toisessa topikissa oli tarinaa jäähdytysnesteen hitaasta vähenemisestä, joka tätäkin vaivasi aiemmin. Hyvät kokemukset jonkun muunkin nestehukkaan: hain kaupasta nestemäistä jäähdytysjärjestelmän tiivistysainetta ja laitoin nesteen sekaan. Nyt ei ole pariin viikkoon nestepinta laskenut lainkaan.
Viimeksi muokannut lukkari, 6.10.2007 18:52. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Petteri
-
Viestit: 1344
Liittynyt: 1.1.2004 15:46
Viesti:

ViestiKirjoittaja Petteri » 18.9.2007 17:48

Mulla vuoti se eka potteri sieltä termarikotelosta (missä myös anturit yms.) . Ko. lirpakehan on muovia ja murtuu oikeestaan joka kikottimesta joskus.

Katopa seuraavan öljynvaihdon yhteydessä ettei siellä ole märkää.

kilpijoki
-
Viestit: 4035
Liittynyt: 16.9.2003 12:03

ViestiKirjoittaja kilpijoki » 18.9.2007 18:20

Noilla tiivistysaineilla on vain se paha puoli, että ne voi tiivistyä vääriinkiin paikkoihin...

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

ViestiKirjoittaja lukkari » 19.9.2007 9:10

-80 -luvulla polosen järjestelmä hävitti nestettä ja laitoin ylävesiletkusta sellaista tumman sokeripalan näköistä sementtiä järjestelmään. Enimmäkseen aine sitten löytyi paisarin pohjalta pieninä rakeina.
Lötkössä liuos toimi, eikä ainakaan muutamaan vuoteen ole ollut ongelmia, joten uskalsin tähänkin kokeilla samanlaista litkua.
Käsittääkseni porttereissa kiertovesipumppu on arka paikka: C4 Audissa erehdyin kerran koskettamaan vastaavaa osaa ja se suurin piirtein mureni käsiin. Audeihin ovat ko. pumppua modanneet Motonetin portteriin tarkoitetusta osasta.

Janne_P
-
Viestit: 329
Liittynyt: 6.6.2006 21:56

ViestiKirjoittaja Janne_P » 19.9.2007 13:20

@lukkari : pelkällä sokalla se on kiinni. Itse kun ko. osaa vaihdoin niin päästin jousesta jännityksen ennen kuin rupesin irrotuspuuhiin. Toimii niinkin, tosin jousen löysäämisessä on oma hommansa.

Ja totta on, se on lujasti kiinni :) Omassa projektissa meinas usko loppua ennen kuin lähti irti...

Uuden nivelen kiinnittämiseen ei merkkihuollon pojillakaan mitään poppakonstia ollut. Vasaralla naputtamalla vaan alulle ja sitten "paineilmavasaralla" jyrräämällä loput, että saa sokan paikoilleen.

AC
-
Viestit: 243
Liittynyt: 25.7.2003 2:47

ViestiKirjoittaja AC » 22.9.2007 16:54

Merkkiliikkeessä tosiaan ~46€/kpl nuo pallonivelet, näyttivät olevan TRW:n valmistetta, liekö Motonetin samat?
Tuli kuitenkin ostettua alkuperäiset, kun Motonetin palikoiden laadusta ei ole mitään käryä ja alkuperäiset on kestänyt alla 190 tkm josta melkein 100 tkm vielä reilusti madallettuna.

Tuo 2.5TDI hukkaa myös hieman nestettä, tosin sen verran vähän että kerran vuodessa kun lisää ~3 dl niin riittää. Vuotopaikkakin on selvästi näkyvillä mutta sitä ei kuulemma kannata korjata jos vuoto on noinkin vähäistä.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

ViestiKirjoittaja lukkari » 22.9.2007 17:42

Omassani on mitä ilmeisimmin tehtaalla asennetut, päällä sen verran paksusti ruostetta, jonka alta löytyy VAG -leima. Hyvin ovat siten kestäneet. Motonetin merkki on Topran ja mitä toimittajan nettisivuihin on uskomista, luotettavaa tavaraa tuntuisi olevan.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

Jousiesittely ja etujarrusatuloiden kanssa telkkuaminen

ViestiKirjoittaja lukkari » 27.9.2007 15:04

UPS -kyyti toi parin tuollaisia 40 mm madaltavia FormelK takajousia. Pitäisi vain jostakin kehitellä inspiraatiota ropata paikoilleen: eilen taistelin etujarrusatulan tappien kanssa. Ajattelin herkistellä satulat ja kokeilin irrottaa paloja pitävät tapit, mutta ne olivat todella lujassa eikä hommaa helpota yhtään se, että tappi on aika pehmeää ainetta ja kun sitä ajaa ulos, pää leviää (siis tapin) ja se pitää saada hiottua suoraksi ennen kuin tappi mahtuu pois. Vain yksi suojakumi oli hajalla, mutta vaihto vaatii melkein asetelman irrotuksen, että saa liukutapin irti.
Man´s got to know his limitations: yläpallot vaikuttivat olevan sen verran tiukassa, että vien pajalle, saavat samalla irrotuksella vaihtaa rapisevan vetonivelen.
Viimeksi muokannut lukkari, 15.10.2020 16:49. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

Lasiantennin liitin löytyi

ViestiKirjoittaja lukkari » 28.9.2007 15:35

Uusi tuulilasi rikkoutuneen tilalle asennettiin viime viikolla, Pilkington kaksivärilasi integroidulla antennilla. Lasiantennin liitin löytyi pitkällisen etsinnän jälkeen marmoritiskiltä 7€ hintaan tuote #701 051 583. Kyseessä on ilman urospinniä oleva neppari, joka painetaan lasissa kiinni olevaan runkoon. Liitin on siis yksinapainen, kuten monet vahvistinantennin ulostulot. Ns. maatasona toimii auton runko. Koska orkkis vahvistin maksaa 70€, teurastin yhden Motonetin lasiin liimattavan vahvistinantennin ja kytkin siitä vahvistimen integroidulle antennille.

Romikselta haetut sisätilapistokkeen palikat löysivät myös paikkansa. Läpivienti kabiiniin löytyi hanskalokeron takaa, äänieristeessä on merkki, mihin reiän voi porata https://dognet.fi/rmz/sisapistoke_lapivienti.jpg. Ulkopistukalle löytyi paikka puskurin vasemmasta reunasta. https://dognet.fi/rmz/lohkis_pistukka.jpg

e: en kyllä ymmärrä, millä nuo linkit saisi toimimaan
Viimeksi muokannut lukkari, 15.10.2020 16:50. Yhteensä muokattu 17 kertaa.

Petteri
-
Viestit: 1344
Liittynyt: 1.1.2004 15:46
Viesti:

ViestiKirjoittaja Petteri » 28.9.2007 15:47

Nuo sisälokarin ylimenevät osat kannattaa leikata pois jos meinaa vähänkään kahlata lumessa.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

ViestiKirjoittaja lukkari » 28.9.2007 15:54

Toistaiseksi en noille etulerpakkeille ole keksinyt hyötyä, mutta en haittaakaan. Sieltähän se totuus kuitenkin tuli ja kuulosti aivan kokemuksen ääneltä 8)

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

Yläpallot vaihdettu

ViestiKirjoittaja lukkari » 3.10.2007 14:12

Nyt on sitten yläpallot vaihdettu. Uraisella tiellä huomaa kyllä selkeästi ajokäytöksen tukevoituneen. Väljyys on helppo todeta nostamalla kulma ylös ja kampeamalla esim. rengasraudalla pallon ja säätömutterin välistä.
Samalla vaihdettiin raksuttava vetonivel. Melko kallis osa tuollainen Löbrön tekemä nivel: alkuperäisenäkin 144€ eikä ilman VW -leimaa paljoakaan halvempi.

Tässä vaiheessa tulee mieleen freukkarien Pallojuomaa ("ylöspäin, alaspäin, sillä lailla pallo pyörii, ystäväin... ala pallo, niin teet viisaasti " ).
Viimeksi muokannut lukkari, 6.10.2007 18:50. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

ViestiKirjoittaja lukkari » 4.10.2007 10:26

Totesin vanhoja topikkeja selatessani, että oikea vetonivel on vaihdettu vuosis sitten. Edellisessä nivelessä on leima "BH", joten jonkinmoisesta tarvikkeesta lienee kyse. Voipi olla suurta viisautta käyttää tässä kohden vain alkuperäisosaa/Löbröä, vaikka tuote on kin hieman kalliimpi kuin halppis.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

Talvivanteet alle ja kevyttä kumarrusta sille

ViestiKirjoittaja lukkari » 5.10.2007 13:20

Sesonki painaa päälle ja talvi tulee kuin joulu köyhälle. Eilen kietaistiin ProjektZwo -vanteille Michelin Agilis 215/65R15C kitkarenkaat.
Kuva Kuva
Keskiö on Audin Zinngrau (tinanharmaa metalli) LA7Y. Ei mitenkään aggressiivinen vannelook, mutta onpahan lähellä OEM:ää.

Etupäätä laskin tasan 30 mm ja tarkoitus oli vaihtaa takajouset -jotka on kuulemma helppo vaihtaa. En saanut jousipuristimia mahtumaan tukivarren ja vetoakselin väleihin mitenkään niin, että olisi saanut puristettua jousta riittävästi. Puristimen pultti taipui mutkalle jousen jännityksestä, ei ole ilmeisesti lujuusterästä.
Pitänee jostakin lainata pihtimalliset puristimet, olen muistaakseni jossain nähnyt. Mahtaisikohan tuo tukivarsihässäkkä laskea alemmas, jos iskarin irrottaa?
Kuva
Viimeksi muokannut lukkari, 15.10.2020 16:51. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

toivo
-
Viestit: 6
Liittynyt: 27.3.2006 17:48

ViestiKirjoittaja toivo » 5.10.2007 16:52

Eli tuo takajousen vaihtotyö on varsin helppo ja nopea, kunhan ensimmäisenä irroittaa iskunvaimentimen yläpään pultin, sen jälkeen painaa esim. jalalla jarrurumpua/levyä alaspäin ja vaihtaa jousen, (ihan vain käsin). Jousen vaihdon jälkeen nostaa rumpua/levyä ylös ja kiinnittää iskarin pultin, aikaa menee pyörän irroitus mukaan lukien 5-10 minuuttia, ainakin näin tein sen etuveto mallissa.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

ViestiKirjoittaja lukkari » 5.10.2007 17:33

Kuulostaa ihan liian helpolta. Tuossa autossa kaikki on kaksi kertaa järeämpää kuin henkilöautossa ja kaikki rempat vaativat tuplasti vankemmat työkalut ja kaksi kertaa enemmän voimaa 8)

vw-t4
-
Viestit: 258
Liittynyt: 26.7.2003 16:14

ViestiKirjoittaja vw-t4 » 5.10.2007 20:38

Ja vielä helpommalla pääsee kun irroittaa iskarin alapään. Ei tarvi irroittaa rengastakaan kun vaihtaa jousen.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

Dokumenttia takajousien vaihdosta

ViestiKirjoittaja lukkari » 6.10.2007 14:06

Tuolla kuvia takajousen vaihdosta. Toiselta puolelta jousi lähti pois ilman työkaluja, kun ensin tajusin ottaa jännityksen pois iskarista nostamalla napaa. Yläpään pultti on muutoin todella lujassa, kun jousi painaa alaspäin. Toisella puolella piti käyttää puristinta varmaan sen takia, että kori oli sille puolelle kallellaan.
Alapään muovinen holkki oli molemmin puolin hajalla -jäi uusimatta ja saapi ollakin, maksaa mokoma muovirepale 8€. Osaa 2A en sieltä edes löytänyt.
Takaisin jousta laitettaessa pitää huomata, että alapäässä on vaste, johon jousen pää käy ja ylhäällä tukikappaleessa myös.

Alkuperäiset takajouset ovat T4 malliston vahvinta sarjaa 1200 kg kantavuudella, hintaa marmoritiskillä 128€/kpl. Madaltavat tästä kaupasta kotiovelle toimitettuna 79€/pari.

Takarummut olisin irrottanut, mutta en jaksanut perehtyä rummun irrotukseen. Onko siellä automaattisäätö, jonka kiila pitää kilven aukosta vapauttaa, kuten henkilömalleissa vai pitääkö löysätä esim. kässärivaijeri? Rummut sipaisin puhtaaksi messinkisellä kulmurin teräsharjalla, jarrukliinerillä rasvat pois ja pari kerrosta mattamustaa pintaan. Saa luvan kelvata.
Nyt kikotin on aika nätisti vaaterissa Kuva
Viimeksi muokannut lukkari, 15.10.2020 16:53. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

Rummun sisäinen elämä

ViestiKirjoittaja lukkari » 6.10.2007 16:45

Itseäni korjaten, manuaalisäätöhän siellä on:
Kuva
Voi olla, että ei kannata mennä availemaan, kun takajarrut kuitenkin tuntuvat toimivan.
Viimeksi muokannut lukkari, 15.10.2020 16:56. Yhteensä muokattu 3 kertaa.

Johtomies
-
Viestit: 215
Liittynyt: 15.7.2006 21:19

ViestiKirjoittaja Johtomies » 8.10.2007 15:58

Näyttää aika paljon samalta kuin etuvedon takarumpu, siinä ainakin oli automaattisäätö joka liikutti tota osan.18 mutteria ja pidensi siis tuota palikkaa niin kengät meni lähemmäs rumpua. Sitä mutteria pystyi säätämään myös ruuvarilla siitä kilven aukosta. Tuota kuvaa kun kattoo ni ei siinä kuitenkaan sellaista härpäkettä oo mikä sitä automaattisesti liikuttais, onkohan se unohtunu tuosta kuvasta vai eikö nelikos tosiaankaan ole sitä.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

ViestiKirjoittaja lukkari » 8.10.2007 16:08

Kyllä se on etuvedossa sama systeemi osakuvan mukaan. Pitääpä löysätä kässäri ja irrottaa rumpu ihan vaan mielenkiinnosta. Jos saan irti, voin samalla rälläköidä rumpuun kuluneen "hartian" silkavaksi.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

Häkkimodausta

ViestiKirjoittaja lukkari » 11.10.2007 16:35

Koirien häkin pohjalle olen kokeillut useaa eri vaihtoehtoa, mutta ongelmana on yleensä ollut se, että matto on yleensä ollut yhtenä myttynä häkin lattialla. Kokeilin myös routamattoa, joka olisi mukavan lämmin, mutta sekään ei pysy koossa ja koira saa revittyä siitä paloja.
Vintiltä löytyi muutaman sentin paksuista pontattua saunan seinäeristeenä käytettävää uretaanilevyä. Levyn molemmat puolet on aluminoitu. Levyä on helppo jatkaa tukevasti roudarin teipillä saumaamalla.
Liimasin levyn pintaan kontaktiliimalla terassimattoa ja käänsin reunat levyn alle.
Kuva
Tuota eivät koirat saa rutattua, on siisti ja todella lämmin makoilla. Sikäli hyvä, että kun levy likaantuu, se on helppo ottaa irti ja pestä vaikka painepesurilla.
Paikoillaan
Oveen pitäisi kehitellä aukipitosysteemi. Halkaisin vanhan kaasujousen päät, jotka pakotin häkin verkkoon.
Klik
Ensimmäinen jousi kesti reilun viikon ja paineet karkasivat. Toinen, ilmeisesti Audi Avantin takaluukun jousi on niin vahva, että sitä ei jaksa käyttää. Olisihan noita romiksella, mutta pyytelevät törkeitä hintoja käytetyistä. Mitähän tuohonkin keksisi?
Viimeksi muokannut lukkari, 15.10.2020 16:56. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Antto-
-
Viestit: 886
Liittynyt: 1.10.2006 1:05

ViestiKirjoittaja Antto- » 11.10.2007 17:29

Tuleekos tähän karjapuskuria? Jotenki tuo ilme on nii orvon näkönen tuossa kun ei ole sitä rautaa :)

sdracing
-
Viestit: 104
Liittynyt: 31.12.2005 15:11

ViestiKirjoittaja sdracing » 11.10.2007 18:47

Tuohon jos vielä vaihtais ne "pyöreämmät" puskurit (takapuskuri yksi osainen) ja ne tummanharmaat/punaiset takavalot niin avot! Iteltäin kans löytyy 2.4D syncro, 425tkm ajettu ja ruoste vikainen, nyt talvella täytyos alkaa se ehostamaan.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

ViestiKirjoittaja lukkari » 12.10.2007 10:38

Mitä tekee puskurilla, kun ei ole karjaakaan 8) Voisihan tuollaista tietty etsiskellä, jos löytyisi halvalla. Tuo ei ehkä olisi se oikea:
Kuva
Puskurien suhteen ei ole suunnitelmia, haaveissa on vain parempi maalipinta. Katsotaan kuitenkin ensi, miten pohjat kestävät talvea.

GTi-Perttu
-
Viestit: 2556
Liittynyt: 3.9.2005 13:59

ViestiKirjoittaja GTi-Perttu » 12.10.2007 12:24

Mitenkähän tossa palvelis kakkakopan takaluukun pumppu??

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

ViestiKirjoittaja lukkari » 12.10.2007 14:41

Eiköhän tuohon joku ratkaisu löydy, haastavaa ideointia. Olisi vain mitä parhainta uusiokäyttöä kaasujousille, mutta ovat joko loppuun pumpattuja tai newtoneita on liian kanssa.
e: kuollut linkki poistettu
Viimeksi muokannut lukkari, 28.2.2008 14:08. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

lukkari
-
Viestit: 5982
Liittynyt: 25.3.2004 18:20
Viesti:

Offsetit pienenee

ViestiKirjoittaja lukkari » 3.11.2007 15:05

OEM -vannefriikkinä en voinut vastustaa kiusausta, kun kohdalle sattui tuollaiset viisipuolaiset Ronalit:

Kuva

Samaa malliahan nuo ovat kuin alla olevat, ET -lukema vain 12 milliä pienempi, eli 23. Vanhoissa mannemallin meseissähän tuollaista vannetta on vanhoina hyvinä aikoina tavattu. Yllätys oli vanteen paino, vain 7.5 kg.

Kuten arvata saattaa, noidenkin kunnostuksessa oli jonkinmoinen työ. Keskiöihin väri löytyi tarvikemarketin poistohyllystä, eli Audin LM1U, Linen Metallic (pellavanharmaa).

Keskiölätkät ovat haussa, koska tuossa on pikkaisen isompi keskiö kuin entisissä.
Viimeksi muokannut lukkari, 15.10.2020 16:58. Yhteensä muokattu 1 kertaa.


Palaa sivulle “Projektiosasto”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 49 vierailijaa