Otsikon mukainen kulkupeli on alkanut oireilemaan seuraavanlaisesti; Alakierroksilla kiihtyy melko laiskasti ja vääntökin tuntuu olevan hukassa. Noin 3000 kierroksen kohdalla alkaa vetämään paremmin ja varsinkin 2. ja 3. vaihteella tuntuu selvä nykäisy kiihtyvyydessä, eli veto ei ole tasaista niin kuin pitäisi.
Laakkosella huollossa kun kysyin mikä mahtaa moiseen olla syynä, eivät osanneet sanoa muuta kuin että "ei sen tollasta nykäsyä pitäis tehä"...
Auto on ollut omistuksessa uudesta asti, huollot on tehty merkkiliikkeessä ajallaan ja auto on täysin vakio. Kilometrejä on mittarissa n.235tkm.
Tuttu autokorjaaja ehdotti viaksi rikkinäistä Boshin dumppia? Sopivatko oireet vikakuvaukseen ja miten saa selville onko dumppi todellakin rikki? Mitä muita kulkupuoleen vaikuttavia tyyppivikoja noilla ajokilometreillä esiintyy?
Asiaa auttavista vastauksista kiitokset!
Edit: Tässä oon kohta itekseni myllännyt foorumin ympäri, kun ei oo toistaiseksi keneltäkään mitään ideoita putkahdellut. Itse en ole turbokoneisiin juurikaan perehtynyt ja sillä tässä apuja kaipailisinkin.
Anyways.. keskusteluja selailtuani ja mutu-tuntumalla tutkisteltuani kyseinen vika vois mahdollisesti johtua esimerkiks ahtovuodosta, rikkinäisestä venttiilistä (mahd. by-passi?) tai jostain viallisesta anturista (esim ilmamäärä)?? En sit tiiä, millä näitä lähtis sit käytännössä testaan mistä se vika loppupeleissä löytyy...
Lisäks muistu tässä mieleen, että kone piti talvella kylmällä kelillä & kylmällä moottorilla liikkeelle lähdettäessä sellasta lievää vihellystä isommilla kierroksilla, mahtaakohan liittyä tähän käsillä olevaan vikaan mitenkään? Ääni kyllä kaikkos kun moottori lämpes. (onko se sit moottorin ominaisuus, vai liittyykö jotenkin tähän huonoon kulkupuoleen?)
Epätasasesta ja puhdittomasta vedosta (hieman lievempänä) kysyin siis jo viime huollossa, mutta vikamuistista eivät ilmeisestikkään löytäneet mitään kun puhdas vikakoodilappu löyty huoltokirjan välistä. Tuntuu, että tää vika on pikkuhiljaa pahentunut, joten saa nähdä näkyykö vikamuistissa mitään kun täytyy taas kohtapuoliin viedä passatti huoltoon..
Ei huvittais kuunnella taas sitä volkkarin "entiiä, entiiä" repliikkiä, eli heittäkää nyt joku (turbo)moottoreista paremmin tietävä kommenttia, että ollaanko tässä ihan hakoteillä tai millä ton vian sais tapettua...
Passat 1.8T -97 kiihtyy huonosti ja epätasaisesti.
Valvoja: ffp jäsenet
-
- -
- Viestit: 41
- Liittynyt: 16.2.2004 7:00
Minulla oli -98 1.8T Variantissa vastaavaa oiretta (AEB-kone).
Syynä oli hukkaportin tangon repeytyminen irti painekellossa olevasta levystä.
Tämä on helppo tarkistaa kokeilemalla tankoa turbon vierestä. Sitä yltää kokeilemaan etu-keskisormella. Ei saisi heilua pitkittäissuunnassa yhtään. Risa tanko liikkuu lähes ilman vastusta.
MAF-lukema oli tällöin parhaimmillaan 80 g/s kun sen pitäisi olla luokkaa yli 120 g/s
Jos by-pass on rikki niin kuuluu kuulemma sellaista ulinaa kaasua höllätessä.
Lisää tietoa http://dv.mistertam.com/12.htm siellä on linkkisivulla esimerkki viallisen by-passin äänestä.
N75:kin voi olla rikki, jotkut ovat testailleet sitä laittamalla liittimeen 12VDC, pitäisi kaiketi naksua.
Nämä on hyvä tarkistaa ensimmäisenä, mutta noilla kilsoilla vo olla kyllä turbokin halki tms. Veikkaan kyllä hukkaportin painekelloa/tankoa, on ilmeisesti aika yleistä tuolla vuosikerralla...

Itellä oli vasta samantyyppisiä ongelmia, eli veto oli epätasainen, joillain vaihteilla muka yritti kulkea, mutta motarilla kulku loppu kokonaan siinä 120 km/h jälkeen. Oireili kuten totaalisen sökönä oleva ilmamassamittari ja kävinkin ostamassa sen ku olin niin varma viasta :-) Vaihdoin anturin mutta tulos ei muuttunut miksikään. Sitten hoksin auton käydessä tyhjäkäyntiä pää pellin alla ihmetellessä, et kuului ylimääräisiä pihinöitä käynnissä. Aloin tutkaileen tarkemmin asiaa, niin paljastui et yx muovinen alipaineputki oli irronnut liitoksesta ja yx alipaineletku hankautunut puoliksi poikki. Ne korjattuani niin johan alkoi kulku maittamaan.
Paljon kiitoksia vastauksista! Täytyy käydä mainitut osat läpi heti kun kerkiää.
Joskus oma pasuuna tosiaan pitää jonkinlaisen "lyhyehkön ulahduksen", tosin kyllähän se turbo ehjänäkin jotain ääntä päästää...
Oskillaattori & Pasaatti: aiheuttivatko viat mitään vikakoodia, vai miten vika sattui löytymään?
Oma Passatti kävi eilen Tampereen laakkosella huollossa - ja yllätys, yllätys - vikaa ei löytynyt! Vikamuisti luettiin, kaikki ok, samoin päästöt. Sanoivat myös tarkastaneensa by-passin ja ei kuulemma ollut rikki... (mitenkähän lie tarkastaneet..?)
Tänään kävin katsastuksessa, siellä myöskin kaikki ok.
Katsastusmies arveli myös vian löytyvän by-passista, siinä kun niitä näitä turistiin...
Taidan pistää nyt ainakin ton Forgen by-passin hankintalistalle kun toi Laakkosen by-pass testaus ei ihan vakuuta ja eipä siittä Forgesta varmaan tässä tapauksessa mitään haittaakaan ole (paitsi kolo lompakossa).
Aihetta sivuten, mikäli sattuisi jollekkin olemaan apua:
Omassa passatissa oli viime vuoden puolella mielestäni aika erikoinen vika; ihmeteltiin kun kulkee välillä tahmeasti ja veto katoaa välillä 2-3 sekunniksi. Pitkällisen syynin seurauksena sitten todettiin, että bensatankin korvausilmaventtiiliin oli mennyt niin paljon roskia, että kun bensaa kului ajossa tankista, tankki imeytyi hiljalleen sisään samaan tapaan kuin tyhjiöpakatessa. Tuloksena oli rusentunut tankki + menohalut vähissä..
Edit: Juu, nyt toimii linkki ja ääni... Ihme homma, äsken kun koitin monta kertaa päästä ees tolle sivulle, tuli vaan "Page caanot be displayed" nyt kun koitin skulaa hyvin.
Ihme "honk" ääni kuuluu tosiaan tossa linkin äänipätkässä. Mistähän päin toi ääni on nauhotettu kabiinista, auton ulkopuolelta, moottoritilasta? Ihan vastaavanlaista ääntä ei kyllä oma auto pidä ainakaan kabiinista kuunneltaessa, pikemminkin sellasen epävireisen ulahduksen ja vislauksen sekotuksen tietyllä kierrosalueella. Ääntä tulee kylmästä moottorista niin kauan kun vaan pitää sillä samalla kierrosalueella, millä ääni alkoikin. Ei ihan normaalia turbon suhahtelua..?
Onkos täällä muita ketkä osais rikkinäisen by-passin ääntämisistä kommentoida?

Viimeksi muokannut FishBone, 9.5.2006 21:19. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Palaa sivulle “Tekniikka - Bensa”
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 47 vierailijaa