Autohuijareita ja huijariautoja
Valvoja: ffp jäsenet
Autohuijareita ja huijariautoja
Tyhmyydestä sakotetaan - opetti jo vanha kansakouluopettajani - mutta tähän saakka olen säästynyt moiselta.
Nyt kuitenkin menin halpaan ja ostin Nettiauton kautta itselleni pakun; VW Trasnporter 2.4d 1994.
Autoa myi yksityinen myyjä Tuusulassa. Otin töistä vapaapäivän ja ajelin 200km Tuusulaan Sulan teollisuusalueelle. Siellä niitä autofirmoja ja jobbareita näytti olevan pilvin pimein, maalaispoikaa oikein hirvitti.
Kyseinen autokin löytyi, oli erään autoliikkeen autojen joukossa, mutta myyjänä pienen autofixausfirman haalaripoika. Auto vaikutti siistiltä, pellit suorat ja ruosteettomat, alla uudet kitkarenkaat. Pieni koeajolenkkikään ei tuonut mitään negatiivista esille. Enpä paljon autoista ymmärrä, kaikki vaikutti kuitenkin olevan OK.
Katsatettukin oli pari kuukautta sitten.
kaupat tehtiin ja paperit allekirjoitettiin. Ja eikun urku auki ja baanalle. 50km ajon jälkeen kone alkoi lykätä sinistä savua pakoputkesta....
Ajelin kuitenkin kotiin ja kävin paikallisessa dieselkorjaamossa näyttämässä kapistusta. Vika on kuulemma männänrenkaissa tai sylintereissä, yhden sylinterin ohivuoto on liian suuri ja öljyä pääsee palotilaan....??
Kuvaan kuuluu, ettei haalaripoika enää vastaa puhelimeen eikä reagoi tekstiviesteihin....
Nyt on sitten edessä jonkinasteinen koneremontti jossain sopivassa korjaamossa, auton hintaan tulee helposti puolet lisää. Jos asuisin lähempänä, kävisin pesäpallomailalla varustettuna vieraisilla Tuusulassa...

Uhkailu ei ole avain onneen tässäkään tapauksessa.
Kannattaa aina muistaa, että jos auto esim ollut jossaan nurkka-ajossa niin kaikista vioista ei omistajakaan voi tietää. Kyllä minä ainaki pitäisin olennaisena sitä, että ostaja tarkistaa auton, ei myyjä. En tiedä miten aktiivisesti olet myyjää koettanut tavoitella, mutta myyjän kanssa neuvottelu kannattaa monesti.
Toivottavasti selviää.
Kenen nimissä ja kuinka kauan se oli ollut viimeimmäksi? Oliko ko. henkilö ostanut sen peräti omalta firmalta, jossa töissä, tai oliko ollut omistajana vaikka vain hetken?
Petos on petos, teki sen kuka vaan, eli jos on jotain millä osoittaa vian olleen ennen ostoa, niin rikosilmoitus petoksesta on ihan paikallaan. Ei ihminen saa mitä vain tehdä, risaa ei saa myydä ehjänä, saati purkkapatentilla "fiksattuna".

kuulostaapa tutulta :) ittellä kävi myös hieman samalla lailla, ja se vielä lisäsi hommaa kun yhtiötunnuksen tilalle jeppe kirjoitti sotun ilman välejä, kattoin vaan että joop sinne se YT tulee ja eikun ajelemaan.
Tosin itsellä ei pukannut savuja ulos ja auto on toiminut nyt reilun vuoden hyvin, vain normaaleja kuluvia osia vaihdellut.
Kyllähän tuo itteäkin pikkaisen otti pattiin. Kävin lakimiehen juttusilla kun siellä päin oli asiaa ja tuumasi notta eipä siinä oikein mitään voi, että olkaas tarkkana tulevaisuudessa. no tuon sitten ilmoittettuani alkoi myyjä laittamaan viestiä että hänen lakimiehensä ottaa yhteyttä tms. Eipä ottanut.
Mutta mitä opimme tästä, kuten sukulaiset ja kylänmiehet lohdutteli että vain kerran elämässään ihminen tekee oikeasti huonot autokaupat. Itsekkin tulee varmasti seuraavaa autoa ostaessa katsottua vähän tarkemmin.

Kyllä tuossa ei voi kuin katsoa peiliin.
Joko se oli rikki jo ostettaessa ja sinä et sitä huomannu,tai sitten se otti itseensä kun lähdettiin "urku auki baanalle"
Kummassakin tapauksessa ei voi kun laittaa kättä taskuun ja niellä kyyneleet.
Vaikka se ois myyny sen resuna,sinä sen tarkistit ja totesit niin hyväksi että teit kaupat.Kyllä käytetystä ei koskaan tiedä,eikä aina uudestakaan.Uudessa on se hyvä puoli että siinä on takuu.Mutta näin...
Tuskin kannattaa mailankanssa lähtä mihinkään,korkeintaan mennä ulos ja lyödä sillä itseä.Mitään korvausta ei sen myyjän tarvi maksaa jos ei HALUA.

Onpa täällä paljon sen haalaripojan kavereita, niin tarmokkaasti puolustellaan myyjää..eihän se nyt voi huijari olla...
Jos myyjällä olisi puhtaita jauhoja pussissan, vastaisi kyllä puhelimeensa. Soitin toisesta liittymästä ja heti vastasi, mutta kun esittäydyin, niin sulki puhelimen, eikä taas vastaa tähänkään liittymän.
Ja kuten alussa sanoin, tyhmä kun olen niin saan itse kärsiä nahoissani. En osannut lyhyellä koeajokierroksella katsoa pakokaasuja auton perästä.
Vasta kun perässäajavat alkoivat tööttäillä ja vilkuttaa valoja...
Autorekisterikeskuksen mukaan auto on tuotu Saksasta ja myyjänä esiintynyt haalaripoika ei ollutkaan auton omistaja. Vaikka auton oikea, virolainen omistaja olisikin suostumuksensa myyntiin antanut, ei haalaripojalla sentään ollut oikeutta väärentää omistajan nimeä luovariin...
Olisi pitänyt pojalta pyytää myös henkilöpaperit nähtäväksi. Mutta turhaa on enää kitistä, maito on jo kaatunut..

En mäkään kyl välttämättä vastaisi jos auton oon myyny, ostaja tarkistanu sen toimivaksi ja kauppakirjat tehty. Ei ole mun ongelma enää siinä vaiheessa jos uus ostaja rikkoo sen.
Tietenkin jos tarttee kysyä jotain teknistä asiaa, mistä ei saa tietoa manuskasta niin toki sitten autan.
Kirjoittiko se poika sen nimen luovariin sun nähden, vai oliko nimi kirjoitettu jo valmiiksi. Ite meinaa tein silleen et annoin porukoiden myydä mun auton, kun ite olin duunissa enkä kerinny, niin laitoin luovariin oman allekirjoituksen valmiiksi ja sanoin porukoille, että lisää päivämäärän kun myyvät.
Se että sanot heti kun joku puolustaa myyjää, että ollaan sen kavereita, no mä ainakaan en tunne sitä heppua, mut täysin en voi sanoa sitä syypääksi, koska sähän sen auton katsoit hyväksi. Ehkä ensi kerralla tajuat katsoa tarkemmin.

Onko kauppa laillinen, jos se on myynyt tosiaan joku muu kuin omistaja, ja vielä väärentänyt allekirjoituksen, eli siis esittänyt olevansa joku muu, kuka oli..? Minun mielestä ei kuulosta, että olisi laillista..Kysäsepä kuluttaja-asiamieheltä tms. Joku muu kuitenkin tietää taas paremmin, eli korjatkaapa vaan..
Huijari tai ei.
Itse olen myynyt joskus HALVAN auton ja uusi omistaja soitellut perään ja kysellyt aivan järjettömiä. Vikoja ei ole ollut, mutta silti. Vastasin kyllä ja omistaja sai mitä halusi, mutta itse en kyllä perään soittelisi, vaan nuolisin haavani ja ottaisin opikseni seuraavaa kertaa varten.
Kerran myin auton, jossa ei jarrut toimineet. Ostaja soitti ja halusi ostaa auton. Vein auton kotipihaan, jossa ostaja totesi että "eihän tässä edes jarrut toimi". Niin, olin siitä ilmoittanut myynti-ilmoituksessa ja puhelimessa myöhemmin. Tuli yllätyksenä?
Toinen on kun myin autoa talvella, eikä autossa ollut kuin kesärenkaat. Tämä maininta myynti-ilmoituksessa. Joku soittaa minulle ja on kiinnostunut autosta, mutta kun puhutaan renkaista, tulee kommentti: "eihän talvella saa ajaa kesärenkailla!!!". Niin, tämänkin olin ilmoittanut, eikä minua myydessä kiinnosta saako ajaa vai ei.
No, poikettiin aiheesta, mutta tarkoitin sitä että kaikenlaisia ostajia ja myyjiä on olemassa. Ymmärrän myyjää, ettei halua käsitellä asiaa, koska ei ole vastuussa muuten kuin moraalisesti. Ymmärrän myös ostajaa, kun vituttaa ja harmittaa.

Eipä siitä ole pitkää aikaa kun minulla kävi taistoksi risan auton oston kanssa. Taisto oli tosin autokaupan kanssa. Meinasi merkkiliikekin koittaa kusettaa.
Proofiilissa näkyvä pirssi tosin on edelleen kyseisen "huijausta" yrittäneen autokaupan merkkihuollossa täydessä konerempassa ja vaihdelaatikko on lootahuollossa.
Hommahan ratkesi silloin yhteystyöksi vasta kun olin kirjallisen "valituksen" ja selvityspyynnön laittanut meneen.
Silloin otin kaikista mahdollisista kanavista selvää, että mitä tehdä, ja topiciin liitttyen: tosiaan jos huijausta voidaan epäillä, niin kannattaa olla kovana asiansa perässä. Kuluttajaneuvoja antaa puhelimessa varsin kivasti oman mielipiteensä asiasta.
Mahdollisuudet tosin ovat heikommat, jos yksityiseltä on ostettu..
Kummasti tosiaan täällä kumarrellaan tuon "haalaripojan" puoleen. Auto pitää myydä purkuun tai rakennettavaksi, jos meinaa päästä kaikesta vastuusta koslan kohdalla.
Tiedä häntä sitten. Pääasia, että kuulee (lukee) näistä koijauksista, niin osaa jatkossa itsekkin varoa noita k***ipäitä.

Auto pitää myydä purkuun tai rakennettavaksi, jos meinaa päästä kaikesta vastuusta koslan kohdalla.
tai "myydään siinä kunnossa kun se ostohetkellä on"... Liikkeisiin pätee virhevastuu, yksityisten välisissä kaupoissa ei tätä ole.
Pieni koeajolenkkikään ei tuonut mitään negatiivista esille. Enpä paljon autoista ymmärrä, kaikki vaikutti kuitenkin olevan OK.
Ostajahan tossa sanoi että auto vaikutti olevan OK, eikai se ois sitä ostanu jos se ois ollu paska :D
Täytyy ottaa huomioon, että tämä on vaan yksi puoleisesti kuultua juttua, mikä on ton "haalaripojan" puoli asiaan jää varmaankin pimentoon. Käytetty auto on aina käytetty auto, ei sitä koskaan tiedä vaikka jakohihna pamahtaisi oston jälkeen, eikä paljoa muutakaan. Jos ei tiedä autoista mitään ja jälkikäteen sapettaa, kun luuli ostavansa ns. "helmen" niin kannattaa varmaan asioida autoliikeessä, jolloin saa ihan uuden auton, missä ei tartte pelätä "kusetuksia"
Tässä on hauskaa se, että tutuisi olevan vallalla mielipide, jonka mukaan kaikkea saa myydä, jos ostaja ei huomaa. Kummasti kyllä mm. talokaupoissa myyjällä on hirveä vastuu, vaikka ei itsekään tietäisi ongelmista (home, piilevä kosteus, rakennusvirhe). Autokauppaan ei tietenkään voi tuollaista soveltaa, eikä pidä, mutta jos huijataan se on aina PETOS, ja isolla.
Se että kaveri sanoo pokkana, että "ei syö öljyä" ja seuraavalla satasella menee litra, niin silloin on valehdeltu. Miksi hitossa yksityinen myyjä saa valehdella kun kyse on autosta? Ainoa ongelma on se, että monasti vika on vaikea näyttää olleen jo ennen myyntiä ja tiedossa, mutta eiköhän tämä ole selvä tässä tapauksessa? Omaan järkeen ei ainakaan mene logiikka, että risaa saa myydä. Sitäpaitsi kusetus pahimmillaan on vaarallista, jos kyse on oleellisesta osasta liikenneturvallisuuden kannalta.
PS. Olen ostanut aikanaan Hondan, jossa takakaaret oli "korjattu" rannilan kattopellillä ja poppareilla, päällä sentti tiikerimassaa, hiukan syletti napsia niitä pois. Vanha on vanhaa, enkä minäkään tuosta alkanut kitisemään. Kerran auton mukana tuli vanteen, joka "olivat olleet alla kesällä", mutta kappas offset oli sellainen, että otti satuloihin kiinni, myin sitten jollekin Opeliin, johon ne sopivatkin...
Se että kaveri sanoo pokkana, että "ei syö öljyä" ja seuraavalla satasella menee litra, niin silloin on valehdeltu. Miksi hitossa yksityinen myyjä saa valehdella kun kyse on autosta? Ainoa ongelma on se, että monasti vika on vaikea näyttää olleen jo ennen myyntiä ja tiedossa, mutta eiköhän tämä ole selvä tässä tapauksessa? Omaan järkeen ei ainakaan mene logiikka, että risaa saa myydä. Sitäpaitsi kusetus pahimmillaan on vaarallista, jos kyse on oleellisesta osasta liikenneturvallisuuden kannalta.
PS. Olen ostanut aikanaan Hondan, jossa takakaaret oli "korjattu" rannilan kattopellillä ja poppareilla, päällä sentti tiikerimassaa, hiukan syletti napsia niitä pois. Vanha on vanhaa, enkä minäkään tuosta alkanut kitisemään. Kerran auton mukana tuli vanteen, joka "olivat olleet alla kesällä", mutta kappas offset oli sellainen, että otti satuloihin kiinni, myin sitten jollekin Opeliin, johon ne sopivatkin...
Onpa täällä paljon sen haalaripojan kavereita, niin tarmokkaasti puolustellaan myyjää..eihän se nyt voi huijari olla...
Jos myyjällä olisi puhtaita jauhoja pussissan, vastaisi kyllä puhelimeensa. Soitin toisesta liittymästä ja heti vastasi, mutta kun esittäydyin, niin sulki puhelimen, eikä taas vastaa tähänkään liittymän.
Juu, nyt kun kerroit niin uskon minäkin ettei haalaripojalla puhtaat jauhot ole pussissa. Pointti oli alussa vaan se, että jos kaveriin ei heti saa yhteyttä niin ei silloin vielä välttämättäole huijari.
Pari autoa olen myynyt, ja ei mua ainakaan ole koskaan haitannut että uusi omistaja soitellut jälkeenpäin ja kysellyt vinkkejä jos jotain on sattunut tms.
Toisaalta, joskus alkoi vituttamaan soitot jossa kaveri kertoo että samaan hintaan saa uudempaa korimallia olevia 400tkm ajettuja pelejä..
Autokauppaan ei tietenkään voi tuollaista soveltaa, eikä pidä, mutta jos huijataan se on aina PETOS, ja isolla.
Niin on, mutta Petos pitää pystyä todistamaan, ja tuon asian ratkaisee viimekädessä se tuomioistuin. Autoissa nämä viat on usein sadoissa tai muutamassa tuhannessa eurossa, tuomioistuimen kulut pomppaa äkkiä tuon yli. Ja kuten jonnekin aiempaankin topicciin kirjoitin, niin jos vaikka ostat auton nk. persaukiselta, ja vaikka voittaisit jutun niin sun maksettavaksi voidaan laittaa myös sen hävinneen osapuolen kuluja..
Auto pitää myydä purkuun tai rakennettavaksi, jos meinaa päästä kaikesta vastuusta koslan kohdalla.
tai "myydään siinä kunnossa kun se ostohetkellä on"... Liikkeisiin pätee virhevastuu, yksityisten välisissä kaupoissa ei tätä ole.
Kyllä multa heruu sympatiaa liikkeillekin, äkkiä menee katteet kun asiakas ostaa sen 10ke hintaisen vanhan auton, josta sitten jotain hajoaakin.. Äkkiä palaa autosta saatava kate remppaan jos jotain isompaa hajoaa. Eri sitten jos auton ostaa ns. Korsunmäen auton hinnalla. Käytetty auto kun on käytetty auto, ei se autoliikekään ole mikään selvännäkijä joka tietää mitä autosta hajoaa seuraavaksi.
Ja taas voi moni katsoa itsekin peiliin, väittäisin että osa meistä harrastaa itsekin sitä, että kun on tunne että jotain hajoaa, niin auto äkkiä liikkeeseen vaihdossa vaikka perämoottoriin..
Onko kauppa laillinen, jos se on myynyt tosiaan joku muu kuin omistaja, ja vielä väärentänyt allekirjoituksen, eli siis esittänyt olevansa joku muu, kuka oli..? Minun mielestä ei kuulosta, että olisi laillista..Kysäsepä kuluttaja-asiamieheltä tms. Joku muu kuitenkin tietää taas paremmin, eli korjatkaapa vaan..
Mun mielestä ei ole. Kannattaa kysyä esim. AKE:lta. Kuluttaja-asiamiestä tuskin voisi vähempää kiinnostaa C-C kaupat.
Kyllä se on petos jos myyjä ei kerro kaikkea tietämäänsä myymästä tavarasta vaikkei tyhmä ostaja sitä osaisi kysyäkään. Ja jos myydään "sellaisena kuin on", silti sitäkin koskee kauppalaki:
Sellaisena kuin se on -ehto
19 §
Jos tavara on myyty "sellaisena kuin se on" tai samankaltaista yleistä varaumaa käyttäen, siinä katsotaan kuitenkin olevan virhe, jos:
1) tavara ei vastaa niitä tietoja, jotka myyjä on ennen kaupantekoa antanut sen ominaisuuksista tai käytöstä ja joiden voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan;
2) myyjä on ennen kaupantekoa laiminlyönyt antaa ostajalle tiedon sellaisesta tavaran ominaisuuksia tai käyttöä koskevasta olennaisesta seikasta, josta hänen täytyy olettaa tienneen ja josta ostaja perustellusti saattoi olettaa saavansa tiedon, ja laiminlyönnin voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan; tai
3) tavara on olennaisesti huonommassa kunnossa kuin ostajalla sen hinta ja muut olosuhteet huomioon ottaen on ollut perusteltua aihetta edellyttää.

Tuo Sellaisena kuin se on -ehto koskee lakisääteistä virhevastuuta, joka mainitaan kuluttajasuojalaissa. Kuluttajansuojalakia ei sovelleta kahden yrityksen tai kahden yksityisen kuluttajan keskinäiseen kauppaan.
Jos ei tunne kyseistä automallia, eikä osaa etsiä siitä "piileviä" vikoja, kannattaa tukeutua asiantuntijan palveluihin. Tuon hintaisenkaan auton hinnassa ei esim. Autotohtorin kuntotarkastus ole aivan poissuljettu mahdollisuus.
Vaikkaan, että jos auto on savuttanut 50 km ajon jälkeen, on se sitä tehnyt lyhyemmälläkin koeajolla rasitettuna. Tuota vain ei aina itse huomaa.

Tässä ovat kaikki kovasti jossittelemassa. Lisään vähän jossittelua.
Mitäs jos haalaripoika oli heittänyt koneeseen öljyn sekaan jonkin lisäaineen tai liian vahvat öljyt. Kylmällä ja vähän ajetuilla lisäaineilla kone ei savuta ja kestää pienen koeajolenkin ilman pahempia sinisiä katkuja.
Entäs jos näin? Kaverille kävi epäilyjemme mukaan näin. Osti pirssin, vaihtoi öljyt. Öljynvaihdossa ammattilainen, joka on lutrannut noitten litkujen kanssa sano, että on kummallinen öljy koneessa. Uusilla öljyillä rupes oireita tuleen. Kone auki ja koko alakerta aivan valmis.
Koneen kunto: Ei_missään_määrin_vastaa_mittarin_osoitamaa_lukemaa
Onko yllä oleva esimerkki huijausta vai ei? Eihän myyjä voinu tietää... Petokseksi tätä pitäisi jo olla aika helppo kutsua? Kaveri riitautti asiallisesti tilanteen ja sai hyvityksen kaupoista, näin anekdoottina.
Autokauppojen vuosittaisessa laskelmassa on otettu huomioon takapakit ja että jokaisesta autosta ei tule katetta. Autoja vaihdetaan kovaankin tahtiin ja korjauksia tulee ennen ja jälkeen kauppojen. Jos autokauppa ei ole tätä "tappiota" laskenut mukaan niin voivoi. Pääsääntöisesti kaikissa yrityksissä tulee jonkin sortin tappioita. Joten kyllä se autokauppa saa vastuunsa kantaa. Useasti lupaavat omaehtoisestikkin jotain pieniä takuita, koska ne on laskettu mukaan..niitä tulee kuitenkin, kun paljon autoja menee ohi.
Huonon haalaripojan kanssa käytävästä tilanteesta tekee sen, että yhteyttä ei saa. Väi hä? Ei tässä mitään epäilyttävää ole...

Flashmn kirjoitti:helakammo, auto on kuitenkin mekaaninen ja kuluva laite. Ei sitä pysty ennakoimaan milloin jotain hajoaa ja miksi. Sitäpaitsi, voihan se olla että myyjä ei tiedä kaikkea. Onko se muka silloin petos jos asiakas ei kysy eikä myyjä kerro? Tai jos myyjä ei yksinkertaisesti ole tietoinen.
Juu, mutta niinhän minä mielestäni olen antanut ymmärtää, kuluu ja kuluu, mutta nyt puhutaan huijaamisesta, koska voisi olettaa kyseessä olevan sellaisen. Tottakai autosta voi hajota mitä ihmeellisintä vaikka ekassa mutkassa. Petoksen siitä tekee juurikin se, että on tehty tietoisesti. Räikeässä tapauksessa myös kertomatta jättäminen on petos.
Sitten on otettava myös huomioon että oliko autosta maksettu hinta alempi kuin muut vastaavat jos epäilee huijausta.
Vielä vähän offtopiccina niin tuolle transporterille tuolla 2.4d koneella on tyypillistä että alkaa viemään öljyä vanhemmiten kun männänrenkaat alkaa jumittamaan.Meillä se tapahtui tuossa 350tkm kohdilla. Silloin 4l öljyä / 600km reissu ei ollut edes vielä paljoa.
Remontti maksoi n.2000e.
Vielä vähän offtopiccina niin tuolle transporterille tuolla 2.4d koneella on tyypillistä että alkaa viemään öljyä vanhemmiten kun männänrenkaat alkaa jumittamaan.Meillä se tapahtui tuossa 350tkm kohdilla. Silloin 4l öljyä / 600km reissu ei ollut edes vielä paljoa.
Remontti maksoi n.2000e.
Mitäs jos haalaripoika oli heittänyt koneeseen öljyn sekaan jonkin lisäaineen tai liian vahvat öljyt. Kylmällä ja vähän ajetuilla lisäaineilla kone ei savuta ja kestää pienen koeajolenkin ilman pahempia sinisiä katkuja.
En näistä paljon ymmärrä mutta auton penkin alta löyty 2 tyhjää STP-pulloa...
Sitten on otettava myös huomioon että oliko autosta maksettu hinta alempi kuin muut vastaavat jos epäilee huijausta.
Mitä netistä selasin niin tämmöisen auton hinta liikkuin 3000 - 5000 euron välissä, tästä pulitin 3800, eli alakanttiin(ko?)
Remontti maksoi n.2000e.
Tuommoisella summalla jos selviäisi, niin vielä kannattanee tehdä......kun kori ja tekniikka muilta osin minun silmissäni tuntuu olevan kohdallaan....
Petoksen ratkaisee sitten oikeusistuin, jos myyjäosapuoli ei myönnä asiaa. Se on se mietinnän paikka, että kannattaako sinne asti lähteä.
...ei kannata......
Pari kertaa vuodessa otan pöydän itsepalvelukirppikseltä ja roudaan sinne kaiken turhaksi jääneen tavaran, myös vanhat kännykät, kamerat jne. Jos joku laite ei kotona kokeiltaessa toimisikaan, saa sen tuoda takaisin kirpparille ja rahat saa heti takaisin. Mutta onko sitten niin, että tuossa tapauksessa myyjänä toimii kirpputori, eikä yksityinen henkilö? Kirppis ottaa siis vain kiinteän maksun, ei mitään prosentteja.
Jos myyjällä ei ole mitään vastuuta myymästään käytetystä autosta, niin miksi sitten suht toimivia autoja myydään "varaosiksi"?

Hyvä pointti: kirpputorikauppa.
Kirpputorikaupassa tuotteen omistaja periaatteessa vastaa myytävästä tavarasta annettujen tietojen oikeellisuudesta ja kirpputoriyrittäjä siitä, että esim. piraattituotteita ei kauppapaikalla myydä.
Monet kirpputorit antavatkin myyntipöydältä lähteneille tuotteille palautusoikeuden. Kannattaisi varmaan kysäistä kuitenkin kuluttajaneuvojalta.
Ei myöskään voi olla niin, että kun olet ostanut auton liikkeen pihalta, maksettuasi tuotteen, rekisteriotteen ilmoitusosaan ilmestyy rasti kohtaan "yksityishenkilö".

Kai se auton kunto on hyvin venuva käsite. Osa odottaa että wanhakin auto on ehjä ja toimiva, osalle taas toimiva tarkoittaa sitä että auto jotenkuten putputtaa ja ehkä jopa liikahtaa omin neuvoin.
Kuten jo aiemmin sanoin, kyllä ihan oikeasti käy sääliksi autokauppiaita jotka yrittää elantonsa saada myymällä käytettyjä autoja. Nykyautoissa kun on aika paljon suht kalliita vikakohteita. Pelottavaa, jos myyjien pitäisi olla selvännäkijöitä. Kuitenkin asiakas tekee itse sen valinnan, ostaako käytetty (johon saattaa tulla vikoja sun muita) vaiko ostaako uuden auton liikkeestä johon saa takuun. Enkä ole automyyjä(vaikka heitä tässä puolustelenkin), mutta sen verran tökkii autoliikkeiden kovat hinnat ettei minusta ole ns. oikeudenmukaista toimintaa tuokaan.. Etenkin, kun jos myyjältä kysyt, niin mitään takuuta ei ole. (kysytty suoraan Treen Laakkoselta kun 20ke A6:sta katselin.. Hintaa oli 5ke enempi kuin vuoden uudemmassa oikeasti huippukuntoisessa yksilössä yksityisellä.)
Kyllä se kuluttajansuojalaki koskee silloinkin jos esim. autoliikkeen pihalta autoa ostaessa, papereissa lukee liikkeen myyjän/omistajan vaimon tms nimi.
MUTTA...
Tän topicin tapauksessa lienee kyseessä ihan aito huijaus. Taas hyvä syy olla ostamatta autoa Sulantien suunnalta. Kait tuosta rikosilmoituksen voi tehdä? Että myyty auto ehjänä? Eikä myyjä vastaa yht. ottoihin...
Kaupan purku voisi olla rox.
Palaa sivulle “Yleinen - autot ja liikenne”
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 17 vierailijaa