Mutta itse asiaan.
Tottelee mallia A4 1.8T quattro vuosimallia 1996 ja on ajettu reilut 280tkm. Heti aluksi auto muistutti juuristaan ja halusi vaihdettavan kaikki puolansa.
Olihan se toki saanut Suomessa olo aikanaan joltain tuunarilta leimansa jotka löytyi valoluomien, kylän uskottavimman äänenvaimentimen, dumpin ja perus 17" 5-puola vanteitten muodossa. (Ei kuvassa) Näistä kun päästiin eroon oltiin jo voitolla. Lastutettukin on ja se on saanut jäädä muistoksi entisistä omistajista.


Vanteet vaihtui jo Borasta hyvin tutuiksi tulleisiin Audin winterfelgeneihin, takavaloiksi facelift mallit ja sivuvilkut kirkkaiksi.
Ovessa ja eturenkaitten takana kaarissa oli ruostepeikko puraissut jotka sitten meni hiekkapuhallukseen ja maalaukseen.
Sisälle mankan vaihto ja ahtopainemittari tuuletusritilään. Sisätilanpesukin tuli tehtyä kun takapenkistä ei erottanut enää alkuperäistä väriä.
Kaiveltiin myös työkaverin kanssa menetettyä kiiltoa takaisin.


Tässä mennään aikalailla nykypäivässä.



Tarkoituksena olisi tässä hieman madaltaa autoa (-40mm) ja hankkia samanlaiset etuvalot mutta lähivalo on projektorilla eli pre-facelift tyyliset ilman mitään enkeleitä tai piruja.
Päivitellään kun tapahtuu jotain.