Golf IV Gti
Valvoja: ffp jäsenet
Golf IV Gti
Tuli 3. Golffi hommattua, josta voisi jo kertomusta kirjottaa. Tosiaan ollut IV gollfi, mutta TDI mallisena jolla ajoin noin vuoden verran. Tämän jälkeen ostin 3C Passatin jonka kanssa oli kuitenkin aika paljon murheita ja samaan aikaan oli 2 koppanen golffi paikkaamassa passattia remonttien ajan. Passatin ja kakkoskoppasen myytyäni tuli ostettua 2001 vuoden Gti golffi noin viikko sitten ja autolla on ajettu noin 206 tkm.
Autosta löytyy melko kattavasti varusteita, johon lisätään vielä vakkari jotta on mukavampi ajella pitempää matkaa. Auto on oikeastaan täysin alkuperäisessä kunnossa, johon on tarkoitus tehdä jonkin verran muutoksia kuten:
-v6 etulippa
-mustat vw logot eteen ja taakse
-finnittömät kilvet
-vakkari
-lyhempi antenni
-koni sport-kit (jäykkyys säädettävä)
-Gti merkki keulaan ja perä merkittömäksi
Siinäpä ne suurimmat muutokset mitä aion tehä. Kaikki jo tilauksessa ja odotellaan vaan tavaran saapumista. Mietin jarrujen päivitystä 2.8 golffin jarruihin, mutta taitaa jäädä tekemättä. Jotaki kuvia yritin ottaa ja laittaa näkyviin. Pyrin ottamaan parempia kunhan saan laitettua palikkaa vähän kiinni autoon ja pestyä kunnolla yms. Kertokaa miten kuvat näkkyy ja pitäs löytyä osoitteesta: https://www.dropbox.com/sh/mh2bv9tsinzhwti/W7SddPqJ0O
Kokkeillaampa tuota linkkiä jospa se toimis.
Tarkotus olis pittää ajettavana kumminkin, että tuskin laitan coileja. Pittää kattoa että onko tuolla sport-kitillä minkälaisessa asennossa että vaihtaako vielä jouset. Slamitin paketti lähti jo eilen tulemaan, että jospa sen sais kohta ja sais vähän laitettua ossaa kiinni.
Topias

Viimeksi muokannut Bret, 4.12.2012 9:26. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Eipä toimi tuo linkki noin. Ja tuolta dropboxista joutuu vähän kikkailemaan, jos haluaa kuvat suoraan näkyviin. Mut se share link -nappula siellä kansion oikealla puolella (ne kaksi ketjun lenkkiä tms) ja samainen nappula kuva-ikkunan alakulmassa antavat sulle pääsyn suoraan linkkiin siihen kuvaan (kuvasivulle).
Sen verran tulee muutoksia, että peruuntu kaupat tuosta konin alustasta.
Mietin että laitanko pelkät madallus jouset tuohon. Onko kellään kokemusta nuista Eibachin sportline jousista jotka madaltaa sen 45 mm? Onko kuinka kovat? Aikasemmassa nelosessa oli H&R:n 35 mm madaltavat jouset ja olivat aika kovat. Ehotuksia otetaan vastaan sekä jarruista vois jotain jutustella.

Kyl mie lähtisin alustan osalta uusimaan kerralla iskarit ja jouset. Kyllähän vähän madaltavat jouset voi toimiakin vakioiskareiden kanssa, mutta eihän se iskarille optimaalinen toiminta-alue ole. Varmaan saan kohta bännit kun toistan uudestaan ja uudestaan tätä samaa, mutta mitä itte nuita pohdiskelin ihan kohtuullisen paljon, niin kiinteistä alustasarjoista itselleni ostaisin Bilsteinin B12 Pro / Sportline Kitin. Jos sitä ei ole saatavilla, niin sitten sen Konin Sport Kitin. Konin oli ainakin vuosi sitten siitä hassu merkki, että tuli samanhintaiseksi ostaa joko pelkät Koni Yellow iskarit tai tilata koko Sport Kitti. Sport Kit oli tosin osalla jäänyt vähän keulivaksi.
Jarrujen osalta Golffiin on mielestäni neljä varteen otettavaa vaihtoehtoa:
1. Big Brake Kit , esim. Brembon valmis sarja
2. R32 Brake Kit. Näitä on nettivaraosa.comissa pyörinyt muutamia myynnissä.
3. 288mm => 312 mm etulevyt. Satula pysyy samana, vain satulakannakkeet täytyy uusia. Taakse sitten jäähdytettyä suurempaa levyä.
4. Päivität vaan kunnolliset jarrupalat ja uudet jarrulevyt. Päädyin itse tähän vaihtoehtoon ja hommasin Ferodon DS2500 kisapalat eteen. Ero oli aika tuntuva, positiivisessa mielessä. Taakse myös samat palat hommattu odottamassa vain asennusta. Näille ihan OEM-levyt tai vastaavat, ei uritetut/rei'itetyt vaan ihan blankot.

Vaihtoehtoja on monia. Jouset olisivat halvat vaihtoehdot tosin ei niin hyvä ajoltaan, mutta ei sillä nyt niin kauheaa hoppua ole kun tuo talaviki tekkee tuloaan. Ei ne coilitkaa oo ihan pois sulettuja mikäli vaan ovat edes kohtuulliset ajaa.
Kuinka paljon jarrujen päivittäminen vaikuttaa auton pysähtymiseen/ajettavuuteen, että onko lähinnä ulkonäöllinen ero? Ite mietin tuota, että laittais 2.8 jarrut sekä etteen että taakse. Onko 2.8:ssa kuinka paljon isommat levyt takana? jäähdytetyt?

Coileista nyt Eibachin sarjasta kokemusta ja voip suositella, 205/55 renkailla talvellakin mukava sarja. Kesällä sitten matalaprofiileilla tarkka ja jämäkkä. Alustasarjassa suosittelisin panostamaan kerralla hyvään, ei tarvii monesti vaihdella.
Tarkemmin en ole takajarrujen upgradeen perehtynyt. Vakiona GTissä on 232mm laikka, mutta osa on vaihtanut tilalle 256mm levyn, jossa välissä tuuletuskanavat etulevyjen tapaan.
Etujarrujen osalta löysin aikoinaan ainakin yhden vertailun, jossa oli vakio GTin jarrut vs. R32 etujarrut samassa autossa. Eroa oli jonkin verran R:n jarrujen hyväksi. Tosin tulee muistaa, että se jarrupaketti painaa vakiota enempi lisäten jousittamatonta massaa.
288=>312mm levyvaihdoksen välisestä jarrujen parantumisesta en osaa sanoa, haulla kannattaa yrittää etsiä, jonkin verran porukka on niitä vaihtanut.
Jos edullisesti haluaa, niin 400 € saa eteen ja taakse nuo Ferodon kisapalat. Siihen päälle kunnon jarrunesteet, niin ei häivy jarrut kovassakaan kyydissä. Ja tuntuma paranee.

Ei ne coilitkaa oo ihan pois sulettuja mikäli vaan ovat edes kohtuulliset ajaa.
No, kaikilla on oma käsityksensä siitä mikä on kohtuullista ja mikä ei, mihin on tottunut jne. Coileja pystyt säätämään ja niiden ollessa vastaavassa asennossa kuin saman verran madaltavat jouset + vakio iskarit, väittäisin coiloverien olevan melko varmasti mukavammat. Ainakin jos kyseessä on laadukas sarja. Kuten Hart sanoi, kerralla kannattaa hoitaa koko paketin kuntoon jos on vähänkään sellainen aavistus, että jossain kohtaa ne coilit alkaa houkuttelemaan.
Halvalla ei saa hyvvää niin se vaan mennee myös tässä asiassa varmasti. Saapa nähä tulleeko sitten jossaki välissä kuitenki tilattua coilit on niissä kumminki mahollisuus säätää ja parempi kuin pelkät jouset uskoisin.
Jotaki ossaa tuli heitettyä tännään jo paikalleen kun saapu slamitin paketti. Pitänee laittaa kuvvaa kunhan saa kaikki paikalleen ja pestyä yms.
Tosiaan tuo jarrupäivitys voi olla melko turha ajatellen, että tuskin tulee käytyä radalla juurikaan. Ja mikäli siitä ei suurempaa hyötyä tunnu olevan.
Autossa on puolikas mittariston näyttö ja mietin, että saako siihen kuinka helposti laitettua hienouksia kuten welcome tekstit yms. Itellä ei oo vag-com:ia joten hankaloittaa jonkin verran. Ilmeisesti MTBE on jonkin verran ollu tekemisissä näien kanssa?
Semmosta mietin että kannattaako hommata vag-com piuha vai semmonen laite joka tökätään kiinni eikä vaadi erillistä konetta tai ohjelmia? Näistäkin taitaa olla jo juttuja muissa ketjuissa.

'Tuli vanteet tilattua. Vähän R32 vanteiden tyyppiset, joita olisi tarkoitus kevvään päälle maalata. Väriksi olen suunnitellut jotain vaalean sinistä jotaki tuon linkin sävyistä. http://www.flickriver.com/photos/retrom ... 589233757/
Olisiko kellään peilejä jotka olisivat vilkuilla eli semmosia 5-korisen tapaisia?
Niitä myös olisin vähän suunnitellut laittavani. Käykö V-korin peilit neloseen? Vai täytyykö olla neloseen tehdyt V-look peilit? Peilin kuoret olisivat mahdollisesti tulossa vanteiden värreihin.

Värivalintana sininen on oikein oiva. Punaista ja valkoista on liikenteessä aika paljon, samoin vihreätä. Mustaan autoon sininen käy hyvin, ehkä jokin tummempi sinisen sävy kuin tuossa linkissä..? Siniset peilit vaativat kyllä jotain muutakin maalattavaa, näyttää vähän orvolta jos kori on muuten musta.
Yrittäs maalata ensin nuo vanteet ja kattoo että vaatiiko kaveriksi jotaki muutaki sammaan sävvyyn. Minusta juurikin tuo vaalean sininen on passeli, koska on riittävän vaalea erottuakseen muusta autosta. Jotenkin tukkosen näkönen jos on oikeen tummaa kaikki. Tietenkää just sävyä ei ole lyöty lukkoon, mutta pyritty suunnittelemaan jo päässä.
Kuinka tuo pulverimaalaus onnistuu? Onko ammattilaisten hommia?

Muistaakseni 7/2001, kuukaudesta en täysin varma ole mutta 01 kumminkin. Tachoa en oikeen tiiä että onko kellään lähelläkään mutta täytyy käyä kysymässä paikallisesta tarvikeliikkeestä jos siellä ois. Saako sen (toimintasäteen) suoraan kytkettyä päälle vai täytyykö asentaa jokin ohjelman?
Alakaa pikkuhiljaa olla osat paikallaan enään tarvis vakkarin johot vejellä kunhan kerkiää. Sais vaan järkättyä aikaa, mutta työt vie aika palion ja sitten pitäs kohta lähtiä valtion leipiin.

Mulla on tuollainen 312/256 jarrusetti omassa, edessä ferodon dsp palat, jarrunesteiksi laitoin ate sl.6 jotka on ns. matalaviskositeettinen jarruneste, pitäisi toimia abs/esp paremmin kylmässä, eli talvikeleissä abs rapsuttaa nätimmin luistossa ja kiihdytyksissä. Ja hieman tuota allekirjoitankin, esp toimii nykyään hyvin sivistyneesti, kevyesti rapsutellen...
Pikkasen parempi jarrutuntuma on tuolla uudella setillä kuin vakioilla, ainakin etupää puree selvästi ärhäkämmin kiinni, mutta johtunee pääosin paloista.
Rahaa tuohon vaihtoo uppoaa kun levyt ja palat pitää ottaa uutena, jarruosat sitten saa purkamoilta suht edukkaasti. Eipä tuota rahallisena panostuksena vs suorituskyvyllä voi perustella, mutta ulkonäöllä kyllä, näyttää selvästi paremmalta kuin vakiot :D
Takavakaajan laittamista autoon suosittelen ja puslapäivitystä, niillä saa autosta aivan erilaisen pelin.

Jotain pientä on laitettu ja lähinnä ajettu. Slamitilta tuli paketti josta suurin osa on jo paikallaan. Vakkarista on jo viiksi mutta pitäs vielä saaha loppuun asti vedettyä johdot ja koodattua. Tilojen puolesta alakaa kohta olla ihan kunnossa, koska pihalla olevassa hallissa on remontti käynnissä. Maanantaina pitäs tosin lähtiä valtion leipiin.
Ja sitten tuli vanteet hommattua ja niitä pitäs yrittää ruiskia toiseen sävyyn kunhan saa soodapuhaltimen ja ruiskun. Ajattelin maalata ruiskulla pyssyy mitä pyssyy ja vaihtaa sitten väriä kunhan kulluu pois.
Parit kuvat näppäsin. https://www.dropbox.com/sh/66pu1heca2bdt9s/WOQm8NpOee
Tosiaan tuli heitettyä talavikumet nuille orkkis 16" aluille ja jos jollain kiinnostaa niin nuista 16" peltivanteista voisin luopua. Alkuperäisillä pöläreillä ja contin ok kuntoiset kumeilla olis nuo tarjolla.
Auto vaihtunut---> B6 audi A4 1.8t

Palaa sivulle “Kävijöiden kalusto”
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa