Joo
Onko kellään sattunut samanlaista vikaa mikä minulle tänään?
Auto on 2001 Golf 4motion ARL koneella, ohitin autoa ja rinnalla kun olin niin kuului pieni ääni konehuoneesta ja vedot loppui siihen ja auto sammui. Konepellin aukastuani huomasin välittömästi että tandempumppu siellä rohjottaa irti kannesta, yläreunassa 1-2cm rako.
noin 800km sitten vaihdoin nokka-akselin sun muut hilppeet sinne ja silloin käytin tandempumppua irti, mutta se laitettiin oikein paikalleen. Pultit olivat vieläkin tiukasti sylinterikannessa, joskin tandempumpusta oli pari korvakkoa lohjennut ja sen takia se ärvötti yläreunastaan auki.
Mikä tuommoisen voi aiheuttaa? Voiko se pumppu leikata kiinni ja sen seurauksena tehdä jotain tuommoista.
Nyt on uusi pumppu tulossa briteistä pikapostina niin jospa tuota pääsee vkl aikana vaihtamaan uuden tilalle (tietenkin jos ei ole hajottanu uuden nokan päätä tai muuta).
Huomenna pitää purkaa vanha irti ja tutkailla että mitä sille on tapahtunut, mutta ihmetyttää vähän että tuommoisen tuhon kummiskin oli tehnyt.
Tandempumpun "repeäminen" irti kannesta
Valvoja: ffp jäsenet
Työkaverilla hajosi myös tandempumppu AJM moottorisesta borasta. Meni sisältä ihan palasiksi. Oireena oli vaan jarrupolkimen kovaksi muuttuminen, ja alipainepuolelle pääsi öljyä. Moottori pysyi käynnissä. Jos se sulla sammui sen takia kun kampesi nokka-akselin jumiin. Sen takia sen pumpun korvakkeetkin hajosi.
Mutta minkä takia se noin totaalisesti menee palasiksi, niin tiedä häntä. Varmaan leikkasi kiinni tjsp.
Mutta minkä takia se noin totaalisesti menee palasiksi, niin tiedä häntä. Varmaan leikkasi kiinni tjsp.
Uusi tandempumppu (pierburg) laitettu paikoilleen tänään ja auto toimii jälleen! :)
Nuita uuden nokka-akselin päässä ja kannessa olevia orkosia hioin kevyesti 320 vesihiomapaperilla ja pulttasin uuden pumpun paikalleen.
Nyt vain kiinnostaisi tietää että mikä tuolle vanhalle pumpulle oikein tuli melkein heti nokkaremontin jälkeen, vai oliko se vaan sattumankauppaa että hajos melkein heti sen jälkeen ne lamellit pumpusta?
Nuita uuden nokka-akselin päässä ja kannessa olevia orkosia hioin kevyesti 320 vesihiomapaperilla ja pulttasin uuden pumpun paikalleen.
Nyt vain kiinnostaisi tietää että mikä tuolle vanhalle pumpulle oikein tuli melkein heti nokkaremontin jälkeen, vai oliko se vaan sattumankauppaa että hajos melkein heti sen jälkeen ne lamellit pumpusta?
Oliko pumpun ja nokka-akselin hahlot ja tapit
varmasti lokosessa kun eka kerran kiristit tandemin kanteen?
En tiedä uudesta pumpusta, mutta omasta pasuunasta katosi ahdot ja jarrut ja kaikki mikä toimii alipaineella. Otin pumpun päästä letkut irti ja koneen käydessä kokeilin tuleeko alipainetta. Pumppu oli täysin hengetön. Letkun lähtö heilui edestakaisin. Tiivistin lähdön ja johan alkoi alipainettakin syntymään. Itse sanoisin, ettei sen kuulu siellä heilua miten sattuu. Sisällä on o-rengas tiivisteenä ja sen jälkeen takaiskuventtiili. Liitos on krympillä ja pumpun runko on valua joten on aika perseestä edes kokeilla tiivistää ellei jopa mahdoton. Uusiksi tuo pumppu menee mullakin, mutta tulipahan taas "uusi" vika esille muuten suht luotettavasta kulkineesta. Eräs tuttu mekaanikko sanoi, että 2.0 TDI:ssä kyseinen nippa on kierteillä ja mahdollisesti kestävämpi. Tuo krymppi kun tuntuu ajan myötä löystyvän. On kuulemma ollut tapauksia, että sen nipan saa vedettyä helpostikkin pois paikaltaan. Purettavaksi sitä ei kyllä ole tarkoitettu tässä 1.9:n pumpussa.
Palaa sivulle “Tekniikka - Diesel”
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Majestic-12 [Bot] ja 30 vierailijaa